tiistai 25. maaliskuuta 2014

TAPAHTUKOON MINULLE NIIN KUIN SANOIT

Vähäkyrö, Srk-koti SK-lauluilta 23.3.2014

LUUK 1:34-38.

Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella - hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Niin enkeli lähti hänen luotaan.

Tämä Raamatun sana on osa tämän päivän 1. vuosikerran Evankeliumitekstistä. Tänä vuonna kirkoissa luetaan 2. vuosikerran tekstejä ja näin tämän päivän ”virallinen” teksti jatkuu heti tämän kohdan jälkeen.


Kuusi kuukautta aikaisemmin oli tapahtunut ihme: pappi Sakarialle ilmestyi enkeli Gabriel (Dan 9:21). Enkeli lupasi rukousvastauksena ja Jumalan yliluonnollisena tekona (Luuk 1:7,25) perheelle pojan, Johanneksen (1:11-13). Sakariaan vaimo oli jo niin vanha, että hän ei enää olisi voinut saada lasta.

Nyt kuusi kuukautta myöhemmin sama enkeli ilmestyi 14-vuotiaalle, koskemattomalle Marialle, joka asui Nasaretissa. Hän oli Daavidin sukuun kuuluvan Joosefin kihlattu morsian (Luuk 1:26-38).Enkeli kertoi käsittämättömästä ihmeestä, jossa Voimallinen suuret teot tulevat ilmi (1:49). Pyhä Henki ja Jumalan läsnäolo koskettivat Mariaa. Totisesti, "se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä" (Matt 1:20). Jumala käytti yli ymmärryksen käyvää, neitseestä syntymisen ihmettä antaakseen Poikansa tulla maailmaan (vrt. Jes 7:14; Fil 2:6-7).

Nämä kaksi tapahtumaa ovat, inhimillisesti ajateltuna mahdottomia tapahtumia. Mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Hän voi herättää kuihtuneen eloon. Hän voi avata vasta nupullaan olevan kukoistukseen.

Mitä me opimme Mariasta? Hän on meille kaunis, nöyrä esikuva Herran palvelijasta. Vaikka Jumalan suunnitelmat käyvät yli ihmisen ymmärryksen, hän ei ihmettele tai torju Jumalan suunnitelmia. Hän sanoi: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”. Maria on meille uskon esikuva, ei palvonnan kohde. Hänen poikaansa me rukoilemme ja häneen uskossa turvamme. Emme tarvitse Mariaa välittäjäksi. Me saamme lähestyä Jumalaa ja Vapahtajaamme suoraan, ilman välikäsiä. Uskomme myös, että Mariankin tie taivaaseen avautui hänen poikansa veren ansiosta.

Näiden Jumalan sanan kohtien perusteella me saamme vapain ja reippain mielin yhtyä uskontunnustuksemme sanoihin: ”Sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta”. Se on järjelle ja tieteelle käsittämätöntä. Sen vuoksi kautta aikojen onkin hyökätty neitseestä syntymisoppia vastaan. Meidänkin aikoina aallot sitä vastaan käyvät korkeina. Neitseestä syntyminen ei ole meille olekaan tiedon, vaan uskon asia.

Jos Messias olisi tullut maailmaan biologisesti normaalilla tavalla, hän olisi kantanut Adamin perisynnin taakkaa. Vaikka hän olisi elänytkin puhtaan elämän, hän olisi ollut perisynnin alainen. Sellaisen veri ei olisi kelvannut maailman syntien sovitukseksi. Tarvittiin täysin perisynnistäkin puhdas viaton veri ihmiskunnan vapaaksi ostamiseksi. Jos kiistämme neitseestä syntymisen, samalla me teemme Jeesuksen uhrin arvottomaksi. Ellei Jeesus olisi syntynyt neitseestä, olisimme edelleen synnin ja kuoleman orjia. Meillä ei olisi syntien anteeksisaamista. Taivaaseen kulkisi vain lain tie, jota me emme kuitenkaan pysty täyttämään. Ilman neitseestä syntymistä taivas olisi meille suljettu.

Jumala oli kuitenkin aikojen alusta suunnitellut asiat valmiiksi luodakseen rakastamalleen ihmiskunnalle uuden mahdollisuuden päästä taivaaseen. Jumala toteutti suunnitelmansa, kun aika oli täytetty. Uskontunnustus jatkuu: ”Kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, …nousi kolmantena päivänä kuolleista”. Jumalan hyvä suunnitelma on toteutunut. Jeesus on viattomalla verellään maksanut meidän syntivelkamme, anteeksiantamus on meille valmistettu. Saamme sen uskolla omistaa. Sinunkin syntiesi maksuksi vuoti Golgatalla Jumalan Pojan pyhä veri. Sen vuoksi saat uskoa kaikki syntisi anteeksi. Sekin on meidän järjellemme käsittämätön asia, mutta ei meidän tarvitse sitä tajuta, me saamme sen uskoa. Saamme yhtyä Marian kiitosvirteen

Ylistys korkein Isälle
ja ainoalle Pojalle,
Hengelle armon, totuuden
nyt soikoon kautta aikojen! (VK 50:6)

Kun kuulet Jumalan puhuvan sinulle, muista Mariaa ja vastaa, ”Herra tapahtukoon minulle niin kuin sinä sanot”.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti