![]() |
Viitasaaren Muikunlahden kartanossa v. 2008 |
Olen toiminut Vaasan kaupungin
sosiaali- ja terveysvirastossa, viimeksi hallintopäällikkönä, josta
virasta eläkepäivät koittivat 1.11.2008. Yhteensä palvelua Vaasan
kaupungille kertyi päivälleen 26 vuotta. Yhtäjaksoisesti olen palvellut,
valtiota, kirkkoa ja kuntaa yhteensä 39 vuotta ja 5 kuukautta. Lisäksi
nuoruudessani olin pari vuotta yksityisen liike-elämän palveluksessa.
Vapaa-aikani kuluu puhallinmusiikin parissa, johon minulla on intoa moninverroin enempi kuin lahjoja taitoa yhteensä. Soittelen Pohjanmaan Evankelisessä puhallinorkesterissa
(PEPO). Orkesteri soittelee pääasiassa hengellistä ja klassista
musiikkia. Toimin orkesterin ”intendenttinä” huolehtien monista
orkesterin käytännön asioista. Toimin myös Suomen Lutherilaisen Evankeliumiyhdistyksen vapaaehtoistyössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti