LAHJAPUVUSSA

Vähäkyrö seurakuntatalo 10.11.2019

SK-lauluhetki (Puheen tekstiä olen muokannut tähän blogiin)

(Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 22:11-14)

Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Viime sunnuntain Evankeliumitekstinä oli Jeesuksen vertaus kuninkaan pojan häistä. Minua jäi erityisesti pohdituttamaan tämä Evankeliumitekstin loppukohtaus. Miksi tuo yksi juhlaan pyrkinyt sai niin kertakaikkisen ankaran kohtelun? Oliko se nyt kiinni vain siitä hääasusta? Menettely tuntuu jotenkin täysin kohtuuttomalta. Jos kerran kaikki kutsuttiin, niin miksi tämä yksi heitettiin ulos.

Silloinen paikallinen tapa oli, että hääjuhlan isäntä puki myös vieraat juhlavaatteisiin. Juhlaan tullessa kaikille juhlavieraille annettiin asianmukaiset vaatteet talon puolesta. Mutta miksi ei tämä yksi mies saanutkaan talonpuolesta juhlapukua? Oliko hän kenties viimeiseksi tullut, jolle ei vaatteita enää riittänyt? Isäntähän oli kuningas itse, joten kaikille tulijoille oli kyllä varmasti varattu riittävästi vaatteita. Ei isäntä halunnut kitsastella. No mutta mikä sitten kiikasti?

Raamattu ei kerro tuosta vieraasta paljoakaan. Ei häntä mainita erityisesti köyhäksi tai ryysyläiseksi. Jospa hänellä olikin omasta mielestään juhlaan täysin sopivat omat vaatteet. Ei hän katsonut tarvitsevansa talon vaatteita. Hän saattoi ehkä pitää omaa asuaan jopa parempana, mitä juhlan isäntä tarjosi. Sen vuoksi hän halusi mennä sisään omissa vaatteissaan ja näyttää juhlaväelle, kuinka hänellä oli paremmat vaatteet kuin mitä kuningas vierailleen tarjosi. Vieras saattoi jopa tulla sisään sivuovesta voidakseen ohittaa vaatteidenjakelupisteen. Näin hän aliarvioi kuninkaan tarjouksen ja tuli nolanneeksi juhlien isännän. Siitä kuningas suuttui, eikä päästänyt vierasta sisään, vaan heitti hänet ulos pimeyteen. Juhlaan oli hänellekin pääsy varattu, mutta hän ei itse suostunut vastaanottamaan isännän tarjousta, vaan halusi mennä sisään omilla ehdoillaan.

Tässä vertauksessa Jeesus varoittaa meitä omavanhurskauden vaaroista, eli yrityksestä päästä taivaaseen omien tekojen ja oman elämän ansioilla. Juhlan isäntä on Jumala, joka kutsuu meitä ihmisiä luokseen ikuiseen hääjuhlaan taivaaseen. Hän ei halua, että juhlaan tullaan poikkeavassa asussa. Kaikilla on oltava samanlainen vaatetus, se on Jumalan, Pojassaan meille valmistama lahjavanhurskaus. Se vaate on pesty puhtaaksi Jeesuksen uhriveressä. Sen me saamme vastaanottaa lahjana, juhlan Isäntä lahjoittaa sen meille. Se on ainut puku ja ansio, minkä turvissa kerran pääsemme taivaaseen. Oma puku, oli se inhimillisesti arvioiden miten arvokas hyvänsä, ei kelpaa taivaan hääasuksi. Omien vaatteiden kantaja, kenties takakautta juhliin pyrkivä, heitetään tylysti pimeyteen. Muuta tietä ei ole taivaaseen, kuin ikivanha se armontie.

Sinä olet kutsuttu. Kasteessamme saimme hääkutsun ja -puvun. Lisäksi Evankeliumi on kutsunut meitä elämämme aikana. Puku on edelleen sinun ja kutsu voimassa. Älä hylkää armoa ja syntien anteeksisaamista, joka on sinulle tarjolla lahjana. Ole pukeutuneena taivaalliseen hääpukuun, joka hetki elämäsi ajan, sillä juhla voi alkaa minä hetkenä hyvänsä. Jumala sanoo: ”Tulkaa sillä kaikki on valmiina.” Se on sinusta kiinni, oletko sinä valmiina lähtemään Jumalan Pojan hääjuhlaan. Saat tänäkin hetkenä uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin pidät häävaateesi kunnossa. Ystävä hyvä, silloin olet matkalla ikuiseen hääjuhlaan.

SK 229: 1. Oi Jeesus, kuinka riemuitsen, / sinulta puvun sain. / Näin kelpaan kerran taivaaseen, / kun sinne matkustan.

2. En saata kyllin katsella / ja siitä riemuita. / Se aina vain on silmissäin / ja yhtä uutena.

3. Ei siitä löydy virhettä, / ei tahraa pientäkään, / vaan tahrani ja virheeni / se peittää yksinään.

4. Se vanhurskaus on Jeesuksen, / sen kasteen kautta sain. / Se riittää, muuta tarvitse / en taivasmatkallain.

5. Jos pukua en sellaista / ois saanut lahjana, / niin kuinka silloin kestäisin / Jumalan katsetta.

6. En tahdo siihen ommella / mä itse lankaakaan, / käyn luokse valtaistuimen / vain vanhurskaudessaan.

7. Oi Jeesus, kuinka kiittäisin / nyt tästä lahjasta! / Jo ristinpuussa ostit sen, / siis kiitos armosta!

Melodia: suomalainen toisinto 1882

Teksti: Lina Sandell 1859