lauantai 31. heinäkuuta 2021

EPISTOLASANANEN 1.8.2021

Hebr 10:19-23 (UT2020)

Veljet ja sisaret, Jeesuksen veri takaa teille vapaan pääsyn kaikkein pyhimpään. Hän on avannut meille tämän uuden reitin, joka kulkee väliverhon eli hänen ruumiinsa kautta ja vie elämään. Suuri ylipappi on asetettu valvomaan koko Jumalan taloa. Astutaan siis hänen eteensä vilpittömin sydämin ja uskossamme varmoina, omatunto verellä puhdistettuna ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Tunnustetaan rohkeasti, mihin toivomme perustuu. Hän, jolta olemme saaneet lupauksen, on sanansa mittainen.

Jerusalemin temppelissä oli osa, jota kutsuttiin kaikkeinpyhimmäksi. Siellä säilytettiin liitonarkkia. Tavalliset kansalaiset eivät sinne päässeet, eivät saaneet edes kurkistaa sinne sisälle. Vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa suurena sovintopäivänä sai mennä sinne sisälle uhraamaan kansan syntien edestä. Tämä tila oli erotettu esiripulla muista tiloista.

Kun Jeesus kuoli Golgatan ristillä koko maailman syntien sovitukseksi, tuo esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti. Näin kansakin pääsi näkemään sinne sisälle. Esteestä, joka ennen erotti kansan kaikkeinpyhimmästä tulikin nyt portti käydä sinne sisään. Kun Jeesus antoi henkensä ja vuodatti verensä, oli hänen päällään koko maailman syntikuorma. Näin hänen ruumiinsa ja verensä on yksi kertakaikkinen uhri, joka sovitti koko maailman synnit hamaan maailman loppuun saakka. Sen vuoksi ei enää muuta uhria tarvita. Kaikki vanhanliiton uhrimääräykset tulivat näin täytetyiksi.

Tie kaikkeinpyhinpään on auki. Tie taivaaseen Jumalan luo avattu. Tien sinne avasi Jeesus Kristus. Hän itse on elävä tie, joka elämään vie.

Jumala on antanut meille lupauksen, jota hän ei petä eikä peru. Saamme nousta rohkeasti ja varmoina todistamaan uskomme ja toivomme perustasta, koska omatuntomme on Kristuksen verellä puhdistettuna ja ruumiimme puhtaalla kastevedellä pestyinä. Saamme olla julistamassa koko maailmalle, että taivas avoinna kaikille käydä sisään. Saamme elää elämämme jokainen päivä kasteen armoliitossa. Se velvoittaa ja antaa uskonvarmuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti