EPISTOLA-SANANEN 25.4.2021

(Kirkkoraamattu 1933/38: Hebr. 11:13-16)

Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

Apostoli kuvaa Israelin kansan esi-isiä sekä kansan korpivaelluksesta Egyptistä kohti heille luvattua Kanaan maata. Näillä vaeltajilla oli katse suunnattuna eteenpäin ja ylöspäin. He tekivät matkaa uskossa Jumalaan. He eivät luvattua maata täällä maanpäällä saavuttaneet, mutta Kaanaan maa ei ollutkaan heidän kaipaamansa lopullinen määränpää. He etsivät vielä parempaa. He etsivät kaupunkia, jonka Jumala oli heille rakentanut. Kysymys ei ollutkaan mistään maallisesta isänmaasta, vaan taivaasta, joka on ihmisen todellinen isänmaa. Ollemmehan mekin kaikki syntyneet Jumalan tahdosta ja hänen Poikansa verellä taivasta varten lunastettuja. Taivaassa on meidän juuremme. Sinne me kuulumme, sinne saamme tähytä. Taivas on meille luvattu isänmaa ja sen me saavutamme, kun matkamme Jumalaan ja Jeesukseen uskoen kerran päätämme.

Meillä on kaksi isänmaata. Tämä meidän rakas Suomemme maa, jota esipolvet ovat ennen meitä rakentaneet ja puolustaneet. He ovat nähneet tuskaa ja vaivaa, mutta ovat kulkeneet Jumalaan uskoen. He ovat rakastaneet isänmaataan, mutta tähynneet kohti vielä parempaa - taivasta. Monet heistä ovatkin uskossa poisnukkuneet ja saavuttaneet ikuisen rauhan. Sukupolven ajan olemme saaneet rakentaa vapaata isänmaatamme rauhassa. Siitä alkavalla viikolla kiitämme Jumalaa ja sankarivainajia sekä kaikkia veteraanisukupolvia. Meillä on ihana isänmaa, mutta tähyämme vielä parempaan, katse suunnattuna ylöspäin.