PÖYRÖÖT JA ME MUUT POHOJALAASET

Tuttavapiirini vähän aikaa sitten liittyi Jussi Pöyröö, talon isäntä ja rehti pohojalaanen miäs. Tämä sarjakuvahahmo jotenkin viehätti omaa pohjalaista mieltäni, joten lähdin vähän miettimään Jussin ja meidän muiden pohjalaisten olemusta. (http://www.poyroot.fi/)

Samuli Paulaharju vuonna 1949 ilmestyneessä kirjassaan ”Härmän aukeilla” käyttää luvun Kummajaasia mottona lausahdusta ”Kun oikeen tarkasti kattoo niin ei pöyröjä ooliskaa”. Kuitenkin hän samassa luvussa kertoo vuoripeukoista, kööpeleistä, kummajaasista, keijuista, vuorenukoista, vanhoista kööpeleistä, männinkäisistä, pöyrööstä ja aavehista. Myös haltijoista hän kertoo. Kaikki ne olivat mitä eriskummallista joukkoa. Niiden asunto oli usein synkässä korvessa tai vaikeapääsyisessä kivikossa. Toiset pitivät kamalaa rymyä, toiset toivat naapuristoonsa jopa vaurautta, kun niiden kanssa osattiin oikein elellä. He olivat monenlaista, poikkeavaa sakkia.

Netissä Urbaani sanakarja kertoo, että Pohjanmaalla sanotaan tyhmää, yksinkertaista tai muuten vaan sanojan mielestä väärin tekevää ihmistä pöyrööksi. Samoin internetissä oleva Kurikka-Suomi –sanakirja määrittelee pöyröön seuraavasti: ”tyhmä, nimeen liittyy syrjäisellä seudulla asuminen, mahdollisesti myös kummitus.” Omassa mielessäni pöyrööllä on lähinnä kaksi erilaista sisältöä. Ensinnäkin pöyröö voi merkitä kummajaista tai aavetta. Toisekseen voi merkitä aivan hassusti käyttäytyvää ihmistä.

Monenlaisia piirteitä näin on pöyröihin liitetty. Ehkä kuitenkin yksi piirre on joka voitaisiin kiteyttää kuvaamaan pöyröjä: ne ovat normaaleista ihmisistä jotenkin poikkeavia. Ne eivät ole aivan tavallisia ihmisiä. Ne käyttäytyvät omituisesti. Valtakunnallisesti katsottuna Jussi Pöyröönkin käytöksessä saattaa olla jotain omituista. Entä sitten me muut pohjalaiset?

Vanhastaan on eri perinteisten maakuntien ihmisiä kuvattu erilaisiksi, savolaiset ovat venkoilijoita, hämäläiset hitaita. Karjalaiset taas ovat vilkkaita, jotka itkevät ja nauravat yhtä aikaa. Pohjalaiset ovat tämän luokittelun mukaan jäyhiä, suorapuheisia ja ”komian luantoosia”. Pohjalaisuutta kuvaa hyvin Ilmari turjan romaanihenkilö ”Särkelä itte”. Olen mielessäni jo aikoja sitten hylännyt tällaisen luokittelun paikkansapitävyyden. Nyt Jussi sai kuitenkin minut miettimään asiaa uudelleen.

Voi kuinka Jussin uhoilu, suorasanaisuus, tietynlainen ylimielisyys ja oikeassa olemisen varmuus lämmittää mieltäni. Toisaalta Jussin olemuksesta kuultaa läpi myös tietynlainen saituus. Kieli on aitoa Etelä-Pohjanmaan sanastoa, joka on korvalle kuin runoa. Tiettyjen konservatiivisten arvojen kunnioitus myös sisältyy Jussin elämään. Kun Jussin esiintymistä katsotaan esimerkiksi pääkaupungin salongeista, näyttäähän se jotenkin poikkeavalta käytökseltä. Jotkut tosikot saattavat pitää Jussin käytöstä jopa pöyristyttävänä, mutta varmaan me pohjalaiset löydämme Jussista itsemme kanssa samoja piirteitä. Jussiin on hyvä samaistua ja sanoa: ”Justhin nuan”.

Enkä minä ole ainoa Jussista tykkäävä. Faneja on ilmoittautunut jo yli 1000. Ehkä Jussista tykkääjiä, jotka eivät ole ilmoittautuneet, on moninkertainen määrä. Olisiko vanhassa pohjalaisten luonteen kuvailussa edelleenkin perää. Ainakin me tykkäämme Jussista, jossa esiintyy juuri nuo pohjalaisuuteen liitetyt ominaisuudet. Ehkä me olemmekin juuri Jussin kaltaisia, vähän pöyröjä, omituisesti käyttäytyviä, mutta ollaan vaan. Me saamme olla pohjalaisia, saamme olla sitä aidosti, fiinistelemättä.

HÄÄJUHLA ON ALKAMASSA

22.1.2012 Vähäkyrö Seurakuntatalo

Ilm 19:6-9. Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui: - Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina, hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku. Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja. Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle." Ja hän jatkoi: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja."

Ilmestyskirja on moni tasoinen ja sisältää paljon sellaista aineistoa, mitä me emme vielä voi käsittää kuin osittain. Se sisältää kuvausta sellaisesta todellisuudesta, joka ei ole täysin sanoilla kuvattavissa. Puhutaan sellaisista asioista, joista kertovia sanoja ei ihmiskielessä edes ole olemassa. Meidän ei tarvitse yrittääkään ymmärtää kaikkea, mitä Ilmestyskirjassa puhutaan. Sen minkä me ymmärrämme ja omaksumme, on juuri se, mitä meidän on tarpeen tässä hetkessä tietää.

Ilmestyskirja kuvaa tapahtumia, jotka ovat edessäpäin, tulevaisuudessa. Kuinka kaukana nuo tapahtumat ovat, sitä me emme tiedä. Aikaa voi kulua vielä paljon, mutta ne voivat olla lähelläkin. Meidän tehtävänä ei ole yrittää laatia aikatauluja tai kuvauksia tulevista tapahtumista. Siihen emme pysty. Se on aivan turhaa ja vie meitä harhaan, joko hengelliseen uneliaisuuteen tai sitten turhaan ahdistukseen. Emme myöskään saa Ilmestyskirjan tapahtumia yrittää sovittaa aikamme henkilöihin tai tapahtumiin. Mutta meidän hyvä on tietää, että ne tapahtumat, jotka Ilmestyskirja kertoo kerran tapahtuvan lopullisesti, ovat jo nyt parhaillaan tapahtumassa. Meidän on tajuttava, että jo nyt olemme hengellisessä taistelussa mukana. Taistelu on rajua ja säälimätöntä ja koko maailma kuuluu sen piiriin. Taistelu uskovasta käy kiivaana joka päivä. Mutta meidän on tiedettävä vaikeuksien ja epätoivonkin keskellä myös se, että Kristus on lopulta voittava taistelun suvereenisti.

Itämaiseen hääperinteeseen kuului, että kun avioliitosta oli sovittu, sulhanen palasi kotiin ja alkoi hääjuhlan valmistelu. Kun kaikki oli valmiina, sulhanen haki morsiamen ja hääjuhla alkoi. Juhlan alkua ei määritelty kellon mukaan, vaan juhla alkoi silloin, kun kaikki oli valmista. Siihen saattoi mennä ennalta arvaamaton aika. Varmaa oli, että juhla oli alkamassa, ajankohta vaan oli avoinna.

Ilmestyskirja kertoo: ”Sitten kuului epätavallinen ääni, jota ei voida tarkkaan kuvata. Se oli kuin… Se oli verrattavissa johonkin, mutta se ei ollut ihmissanoilla kuvattavissa. Se oli kuin ison kansanjoukon kohinaa, kuin vesimassojen pauhua rantakallioita vastaan tai mahtavaa ukkosen jylinää. Kuvauksesta voimme aavistaa, että ääni oli mahtavaa ja massiivista kuultavaa. Joukot laulavat riemullisesti ”Halleluja! Jumala on ottanut lopullisesti kuninkuuden”. Halleluja on jo Psalmienkirjassa käytetty kaikista tiivistetyin ilmaus, kun kuvataan riemua Jumalan kasvojen edessä. Ilmestyskirja kuvaa sitä hetkeä, kun pahan valta on lopullisesti lyöty.

Tämä Ilmestyskirjan kuvaus kuvaa sitten joskus tapahtuvaa lopullista ratkaisua. Mutta Raamattu kertoo, että nämäkin tapahtumat ovat käynnissä. Jeesus on Golgatan ristillä jo saavuttanut voiton saatanasta, vaikkakin lopullinen saatanan syökseminen vallasta on vielä edessäpäin. Golgatalla tapahtui sinun syntiesi sovittaminen. Kuolemallaan Jeesus osti sinut Jumalan lapseksi. Synnin ikuinen orjuuttava ote kirposi sinusta. Saat elää siinä varmuudessa ja iloita siitä jo nyt.

Ylistykseen viritti myös se, että oli Karitsan hääjuhlan aika. Morsian oli jo valmiina odottamassa sulhasen tuloa. Jo Vanhassa testamentissa Jumalan kansaa kutsutaan morsiameksi ja Herraa sen yljäksi. Kristillinen kirkko on morsian ja yksittäiset ihmiset ovat suuren juhlan juhlavieraita. Morsian oli valmiina hohtavan valkeaan hääpukuun pukeutuneena odottamassa malttamattoman hetkeä, kun sulhanen saapuu häntä hakemaan. Kenties morsiamen odotus on kestänyt pitkäänkin. Aika on saattanut olla tuskallista odottamista. Toivo sulhasen tulosta on joskus saattanut olla koetuksella. Ehkä mielessä on käynyt ajatus, eikö sulhanen ollutkaan uskollinen. Morsiamen ylle on puettu hääpuku, hohtavan valkea. Bo Giertz opettaa: ”sananmukaisesti teksti sanoo, että morsiamelle annettiin – lahjana – oikeus pukeutua hääpukuun”. Morsiameksi valittu sai pukeutua valkoiseen hohtavaan pukuun. Hohtavan puhtaan morsiamen vastakohtana oli suuri portto, joka koreili värikkäissä ja kimaltelevissa vaatteissa.

Olemme kristikuntana Jumalan valittu morsian. Saamme pukeutua lahjavanhurskauden hohtavan valkoiseen hääpukuun odottamaan, olemaan valmiit, kun Sulhanen tulee noutamaan. Se tulee tapahtumaan kerran tulevaisuudessa, mutta jo nyt me saamme siitä riemuita siitä, että meillä on kutsu voimassa Karitsan hääaterialle.

Saamme pistää myös omat hääjuhlavaatteemme kuntoon ja uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä, Hänen pyhän kalliin verensä ansiosta. Voi meitä autuaita, ylen onnellisia, kun meillä alati voimassaoleva kutsu Karitsan hääaterialle. Saamme jo nyt tänään liittyä tuohon valtavaan laulukuoroon, joka laulaa Halleluja! Herra, meidän Jumalamme Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden.

Vaikka varsinaisen hääjuhlan alkaminen viipyisikin, kutsu on varma ja voimassaoleva. Siitä ovat vakuutena enkelin sanat: ”Nämä ovat tosia Jumalan sanoja.” Älä epäile, saat uskoa ne todeksi. Jumala ei kutsuaan peru. Hän on uskollinen loppuun saakka. Hän ei halua mitään niin kovasti, kun nähdä meidät jokaisen kerran suuressa Karitsan hääjuhlassa.

Kun olemme pukeutuneet valmiiksi odottamaan juhlan alkua, on vaarana, että ryvetämme vaatteemme. Meidän tulee kilvoitella, että pukumme pysyisi puhtaana. Meidän tulee tarkata elämämme suuntaa ja pyrkiä Jumalan tahdon mukaiseen vaellukseen. Tiedämme Raamatun sanasta, että epäsiisteissä vaatteissa ei juhlaan ketään lasketa sisään. Kun ne vaatteet kuitenkin likaantuu, saamme vakka hetkittäin palata puhdistuslähteelle, Golgatan ristin juurelle. Yhä uudelleen ja uudelleen saamme katua ja uskoa syntimme anteeksi. Se lähde ei ehdy. Saamme ohjata ja saattaa lähteelle muitakin, heitäkin, jotka eivät sinne ole aikaisemmin tietään löytäneet. Pääasia on, että olemme joka hetki valmiina lähtemään Karitsan hääjuhlaan vaatteet Karitsan verellä pestyinä ja että riemu tulevasta soi keskellämme jo nyt, sitten kerran perillä aivan sanoin kuvaamattomalla tavalla.