maanantai 18. marraskuuta 2013

YKSI PÄIVÄ KUIN TUHAT VUOTTA



Vähäkyrö, Vähänkyröntie 6, SK-lauluilta
2. Piet. 3: 8-9
”Älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.”
Lähestymme kirkkovuoden loppua. Kirkkovuoden aiheet vievät meidät väkevästi ajattelemaan aikamme loppua ja Kristuksen paluuta kunniassaan. Kautta aikojen on ollut ns. maailmanlopun saarnaajia, jotka Raamatun sanoista tai ajantapahtumien perusteella ennustelevat Jeesuksen paluuta noutamaan omiaan. Tällaisia ennustelijoita oli jo apostolienkin aikoina.
Vanhan Testamentin profeetat jo ennustivat Jes. 66:16 ”Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan” ja Sefanja 3:8 ”Minun kiivauteni tuli kuluttaa koko maan”. Samoin tämän 2. Pietarin kirjeen kirjoittaja antaa ymmärtää, että se maailma missä me elämme, tulee kerran tuhoutumaan. Sanallaan Jumala loi kaiken olevaisuuden ja Jumalan yksi sana tulee kerran päättämään historian. Mutta koska se tapahtuu, se ei ole ennustettavissa. Vain Isä yksin sen päivän tietää.
Tämän tekstin kirjoittamisen aikoinakin oli koolla ihmisiä, jotka yrittivät saada pilkkamielellä vastausta Jeesuksen paluutaan koskeviin lupauksiin ja niiden aikatauluihin. Sukupolvet olivat häipymässä, eikä Jeesusta vaan kuulunut. Oliko Jeesus kenties erehtynyt?
Tähän pilkkamielessä esitettyyn kysymykseen vastaa tämä meidän tekstimme. Taivaassa ja iankaikkisuudessa ei ole mitattavia suureita. Sellaista käsitettä kuin aika, ei ole olemassa. Me emme voi Jumalan toiminta-aikatauluja asettaa meidän ihmisten laatimiin mitta-asteikkoihin. Yksi Herran päivä voi olla meidän asteikollamme 1000 vuotta tai päinvastoin.
Jumala ei aikaile tai epäröi. Hän toteuttaa suunnitelmansa heti, kun hän näkee ajan kypsyneen. Mitä hän siis vielä odottaa? Päivät, vuodet vuosisadat ja vuosituhannet, mitä nykyisellä maailmalla on vielä aikaa, on armon aikaa. Elämme todella Jumalan suomassa armonajassa. Jumala ei halua, että yksikään ihminen ei tuhoutuisi. Hän haluaa, että kaikki kääntyisivät ja ottaisivat armon vastaan. Ei hän vitkuttele, vaan hän odottaa kärsivällisesti kaikkien kääntymistä.
Kuinka paljon armon päiviä on vielä jäljellä, se on Jumalan asia, mutta varma on se, että joskus ne päättyvät. Sen vuoksi meitä tänään kehotetaan valvomaan ja olemaan valmiina. Samalla meidän tulee huomioida se, että meidän jokaisen henkilökohtainen armonaika päättyy viimeistään muutamien vuosikymmenien kuluessa.
Mutta nyt, juuri tänään on vielä armonaika. Saam­me kääntyä. Se tarkoittaa, että saamme tun­nustaa Jumalalle kaikki syntimme ja laiminlyöntimme. Saamme katuen pyytää niitä anteeksi. Saamme uskoa ne aivan kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Saamme kiittää siitä, että taivas on meille auki. Tätä on kääntyminen, jota Jumala jokaiselta ihmiseltä odottaa.
Mekin saamme olla kertomassa monilla tavoin Evankeliumia ihmisille lähellä ja kaukana, että hekin kääntyisivät. Näin mekin voimme olla nopeuttamassa Jeesuksen paluuta noutamaan meitä taivaan kotiin. Uskoville tuo päivä on ilon ja riemun päivä. Sitähän me odotamme. Ei meidän tarvitse sitä pelätä. Se tulee olemaan Jeesuksen omille pelastuksen päivä. Silloin kaikki paha, sairaudet, murhe on poissa. Ikuinen ilo alkaa. Sitä odotellessa, valvokaa!

lauantai 2. marraskuuta 2013

ISÄ, ÄITI TE RAKKAHAT MULLE


 
                    Virsi 146
1.
Rauhan saivat pyhät Herran,
jotka kerran
taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme,
kaipailemme
sinne taivaan kunniaan.

2.
Ei he enää itke siellä,
niin kuin tiellä
itkivät he kulkeissaan.
Täällä painoi synnin taakka
maahan saakka,
taivaassa ei milloinkaan.
3.
Täällä kylväin kyyneleitä
murheen teitä
kilvoitellen kulkivat,
siellä nyt he kanneltansa
riemuissansa
Karitsalle soittavat.

4.
Auta, Herra, aina meitä
elon teitä
uskossa vain kulkemaan.
Auta, milloin täältä lähden,
haavais tähden
pyhäin joukkoon joutumaan.
 

Lauri Kalliala 1931. Uud. komitea 1937. Virsikirjaan 1938