AIKA JA IKUISUUS!

Airi Syrjämäen muistotilaisuus 30.11.2019, Ylihärmä

 

Airin läheiset, sukulaiset, tuttavat!

(Kirkkoraamattu 1933/38: Ilm. 7:13-14)

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"

Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Elämme kirkkovuodessa aikaa, jolloin edellinen kirkkovuosi on päättynyt ja uusi kirkkovuosia alkaa ensisunnuntaina. Näin tapahtuu, jos kaikkivaltias Jumala sen suo uuden kirkkovuoden alkavaksi..

Iankaikkisuudessa ei ole sellaista käsitettä kuin aika, mutta Jumala on luonut ajan tänne ihmiskunnan keskelle voidaksemme toimintojamme sen mukaisesti suorittaa. Jumala antaa uuden päivän, jonka hän sitten antaa illalla päättyä. Viikot, vuodet, vuosisadat alkavat ja sitten aikanaan Jumalan tahdosta päättyvät. Kaikki mitä Jumala on täällä ajassa luonut tai luo, kerran myös päättyy. Iankaikkisuudessa ei sitten mikään enää lopu, siellä ei tarvita kelloja tai päivyreitä.

Me ihmiset täällä ajassa vaellamme eri aikakäsitteiden aikana. Koko meidän elämämme on kuin erilaisista aikajaksoista ja aikamääristä muodostuva jono. Eri ihmisillä nuo jonot ovat erilaisia ja eri pituisia. Näistä kaikkien ihmisten elämän vaiheista kautta aikojen muodostuu maailmankaikkeus, jota me nyt elämme. Se on kuin kulkue, joka kulkee katkeamattomana kohti päämäärää, iankaikkisuutta.

Tässä kulkueessa Airi sai kulkea varsin pitkän matkan, lähes 93 vuotta. Siihen sisältyi monenlaisia vaiheita ja jaksoja. Toimintaa nuoruuden innolla pikkulottajärjestössä ja kansanopistovuodesta, perheen perustamisesta, lasten ja lastenlasten kasvusta nauttiminen, useamman kotipaikan kautta sitten 20 vuoden leskeyden ja vanhuuden päiviin. Siihen on sisältynyt monta erilaista, Jumalan antamaa ja siunaamaa ajanjaksoa. Kaudet ovat alkaneet ja Jumalan tahdon mukaan päättyneet. Nyt Jumala näki hyväksi, että 29.11.1926 alkanut Airin rikas elämä täällä ajan valtakunnassa sai päättyä.

”Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” Se on joukko, joka on ajassa vaeltanut Jeesukseen uskoen, ajan vaivoja ja tuskia kantaen. Ja nyt he ovat päässeet perille. Sinne missä ei aikaa enää ole. On vain iankaikkisuus, jolla ei ole päätepistettä. Uskomme, että Karitsan veren armosta Airikin on nyt tässä joukossa laulamassa uutta laulua Karitsan kiitokseksi. Tuo laulu, joka kaikuu kuin suurten vetten pauhu.

Hyvä saattovieras! Ajanjaksot sinun elämässäsi rullaavat vielä, alkavat ja päättyvät. Paljon mielenkiintoisia jaksoja voi olla edessäpäin, mutta kerran tulee se hetki, että Jumala antaa sinunkin elämäsi täällä ajassa tulla loppuun. Tuota hetkeä emme tiedä. Sen vuoksi meidän tulee olla aina valmiina lähtemään. Onko viittasi valkoinen? Oletko pessyt sen puhtaaksi ja valkaissut Karitsan veressä? Se on ainoa edellytys päästäksesi tuohon ikuiseen juhlaan. Se tarkoittaa sitä, että tunnustat Jumalan kasvojen edessä rikkoneesi hänen tahtoansa vastaan, pyydät niitä anteeksi ja sitten uskot kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen veressä ja hänen pyhässä kalliissa nimessään. Mitään muuta ei sinulta vaadita, kuin uskoa Jeesukseen. Loppujen lopuksi uskonkin Jumala lahjoittaa meille. Näin saamme vastaanottaa lahjana koko iankaikkisen autuuden.

Tänä päivänä ei tämä yksinkertainen uskokaan ole itsestään selvyys. Maailma yrittää vääristää ristin sanomaa ja vesittää Jumalan Sanaa ja näin vieroittaa meitä taivastieltä. Mutta pitäkäämme lujasti kiinni siitä, mitä Jumala on meille sanassaan ilmoittanut. Sen varassa kerran pääsemme laulaman kasvoista kasvoihin kiitosta Karitsalle.

Eikä vain silloin kerran. Me voimme täällä ajanmatkaakin tehdessämme laulaa saamillamme lahjoilla kiitosvirttä Karitsalle. Saamme jo nyt kiittää ja riemuita. Surun hetkinäkin saamme lohduttautua, että sitten kerran olemme jälleen yhdessä Jeesuksessa poisnukkuneiden läheistemme kanssa. Ja silloin ei aika lopu. ”Silloin kauneimmin laulu riemuisin soi kuin vetten pauhu aivan.”

Herramme Jeesus Kristus.
Katsomme tänään kohti täyttymyksen päivää,
jolloin olemme kirkkauden valtaistuimen edessä
ja näemme sinut kasvoista kasvoihin.
Jo nyt saamme opetella uutta laulua, johon tuona päivänä yhdymme kaikkien pyhien kanssa.
Auta meitä luottamaan siihen,
että sinun kuolemasi ja ylösnousemisesi
on tie taivaalliseen valtakuntaasi.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

LAHJAPUVUSSA

Vähäkyrö seurakuntatalo 10.11.2019

SK-lauluhetki (Puheen tekstiä olen muokannut tähän blogiin)

(Kirkkoraamattu 1933/38: Matt. 22:11-14)

Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Viime sunnuntain Evankeliumitekstinä oli Jeesuksen vertaus kuninkaan pojan häistä. Minua jäi erityisesti pohdituttamaan tämä Evankeliumitekstin loppukohtaus. Miksi tuo yksi juhlaan pyrkinyt sai niin kertakaikkisen ankaran kohtelun? Oliko se nyt kiinni vain siitä hääasusta? Menettely tuntuu jotenkin täysin kohtuuttomalta. Jos kerran kaikki kutsuttiin, niin miksi tämä yksi heitettiin ulos.

Silloinen paikallinen tapa oli, että hääjuhlan isäntä puki myös vieraat juhlavaatteisiin. Juhlaan tullessa kaikille juhlavieraille annettiin asianmukaiset vaatteet talon puolesta. Mutta miksi ei tämä yksi mies saanutkaan talonpuolesta juhlapukua? Oliko hän kenties viimeiseksi tullut, jolle ei vaatteita enää riittänyt? Isäntähän oli kuningas itse, joten kaikille tulijoille oli kyllä varmasti varattu riittävästi vaatteita. Ei isäntä halunnut kitsastella. No mutta mikä sitten kiikasti?

Raamattu ei kerro tuosta vieraasta paljoakaan. Ei häntä mainita erityisesti köyhäksi tai ryysyläiseksi. Jospa hänellä olikin omasta mielestään juhlaan täysin sopivat omat vaatteet. Ei hän katsonut tarvitsevansa talon vaatteita. Hän saattoi ehkä pitää omaa asuaan jopa parempana, mitä juhlan isäntä tarjosi. Sen vuoksi hän halusi mennä sisään omissa vaatteissaan ja näyttää juhlaväelle, kuinka hänellä oli paremmat vaatteet kuin mitä kuningas vierailleen tarjosi. Vieras saattoi jopa tulla sisään sivuovesta voidakseen ohittaa vaatteidenjakelupisteen. Näin hän aliarvioi kuninkaan tarjouksen ja tuli nolanneeksi juhlien isännän. Siitä kuningas suuttui, eikä päästänyt vierasta sisään, vaan heitti hänet ulos pimeyteen. Juhlaan oli hänellekin pääsy varattu, mutta hän ei itse suostunut vastaanottamaan isännän tarjousta, vaan halusi mennä sisään omilla ehdoillaan.

Tässä vertauksessa Jeesus varoittaa meitä omavanhurskauden vaaroista, eli yrityksestä päästä taivaaseen omien tekojen ja oman elämän ansioilla. Juhlan isäntä on Jumala, joka kutsuu meitä ihmisiä luokseen ikuiseen hääjuhlaan taivaaseen. Hän ei halua, että juhlaan tullaan poikkeavassa asussa. Kaikilla on oltava samanlainen vaatetus, se on Jumalan, Pojassaan meille valmistama lahjavanhurskaus. Se vaate on pesty puhtaaksi Jeesuksen uhriveressä. Sen me saamme vastaanottaa lahjana, juhlan Isäntä lahjoittaa sen meille. Se on ainut puku ja ansio, minkä turvissa kerran pääsemme taivaaseen. Oma puku, oli se inhimillisesti arvioiden miten arvokas hyvänsä, ei kelpaa taivaan hääasuksi. Omien vaatteiden kantaja, kenties takakautta juhliin pyrkivä, heitetään tylysti pimeyteen. Muuta tietä ei ole taivaaseen, kuin ikivanha se armontie.

Sinä olet kutsuttu. Kasteessamme saimme hääkutsun ja -puvun. Lisäksi Evankeliumi on kutsunut meitä elämämme aikana. Puku on edelleen sinun ja kutsu voimassa. Älä hylkää armoa ja syntien anteeksisaamista, joka on sinulle tarjolla lahjana. Ole pukeutuneena taivaalliseen hääpukuun, joka hetki elämäsi ajan, sillä juhla voi alkaa minä hetkenä hyvänsä. Jumala sanoo: ”Tulkaa sillä kaikki on valmiina.” Se on sinusta kiinni, oletko sinä valmiina lähtemään Jumalan Pojan hääjuhlaan. Saat tänäkin hetkenä uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin pidät häävaateesi kunnossa. Ystävä hyvä, silloin olet matkalla ikuiseen hääjuhlaan.

SK 229: 1. Oi Jeesus, kuinka riemuitsen, / sinulta puvun sain. / Näin kelpaan kerran taivaaseen, / kun sinne matkustan.

2. En saata kyllin katsella / ja siitä riemuita. / Se aina vain on silmissäin / ja yhtä uutena.

3. Ei siitä löydy virhettä, / ei tahraa pientäkään, / vaan tahrani ja virheeni / se peittää yksinään.

4. Se vanhurskaus on Jeesuksen, / sen kasteen kautta sain. / Se riittää, muuta tarvitse / en taivasmatkallain.

5. Jos pukua en sellaista / ois saanut lahjana, / niin kuinka silloin kestäisin / Jumalan katsetta.

6. En tahdo siihen ommella / mä itse lankaakaan, / käyn luokse valtaistuimen / vain vanhurskaudessaan.

7. Oi Jeesus, kuinka kiittäisin / nyt tästä lahjasta! / Jo ristinpuussa ostit sen, / siis kiitos armosta!

Melodia: suomalainen toisinto 1882

Teksti: Lina Sandell 1859