ENSIMMÄISENÄ EUROOPASSA

Vähäkyrö SK-lauluilta 23.2.2014

APT 16:9-10, 13-15. Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: "Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä." Kun Paavali oli nähnyt tämän näyn, me hankkiuduimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä.

Sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan; arvelimme, että siellä olisi rukouspaikka. Istuuduimme sinne ja puhuimme naisille, joita siellä oli koolla.14. Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, 15. ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan.

Yöllä Paavali näki näyn, joka ei kuitenkaan tullut hänelle unessa, koska ei Raamattu sellaisesta puhu. Jos Jumala puhui jollekin unessa, siitä on Raamatussa aina nimenomainen maininta. Näky oli kuitenkin niin voimakas, että aikuiset miehet alkoivat heti valmistella matkaa Makedoniaan. Eivät he ihmetelleet tai epäilleet Jumalan kutsua. Tässä on meillekin esimerkki. Kun tunnemme, että Jumala kutsuu meitä johonkin tehtävään, ollaan valmiina ennakkoluulottomasti käymään tehtävään käsiksi. Mieluimmin niin, että lähdetään liikkeelle epävarmoina, kuin että hylkäämme kutsun.

Kun matkavalmistelut alkoivat, muuttuu tekstissä kerronta me-muotoon. Asiaa on tulkittu niin, että Troassa Luukas liittyi seurueeseen. Luukkaan tulo Troaan ei ollut etukäteen sovittu, vaan Pyhä Henki hänet johdatti silloin sinne. Näin Luukas on ollut silminnäkijänä niissä tapahtumissa, joista kerrotaan me-muodossa. Hän ei kuitenkaan halua korostaa omaa osuuttaan, vaan jää itse kerronnassaan ikään kuin taaemmaksi. Kristinuskon tuomiseen Eurooppaan osallistui siis juutalaisen apostolin rinnalla myös pakanasyntyinen apostoli.

Makedonia kuului silloiseen Rooman valtakuntaan. He tulivat Filippiin, joka sijaitsee nykyisen Kreikan pohjoisosassa, noin 100 km Turkin rajasta. He tulivat nyt siis ensikertaa julistamaan Evankeliumia Euroopan alueelle.

Aikaisemmin Paavali on aina tullessaan uudelle paikkakunnalle alkanut työn juutalaisten keskuudessa. Hän hakeutui synagogaan tai sen läheisyyteen, jossa oli pääsääntöisesti koolla miehiä. Mutta Filippissä ei ollut synagogaa, jonka perustamiseen vaadittiin kymmenen juutalaista miestä. Nyt apostolit menivät rannalle, jossa oli koolla naisia ja alkoivat puhua heille. Euroopassa ensimmäisenä evankeliumia saivat kuulla naiset, Vähässä Aasiassa oli kuulijoina olleet etupäässä miehet.

Kuulijoiden joukossa oli myös Lyydia, ilmeisesti varakas liikenainen. Kotiseudullaan Vähän-Aasian Tyatirassa hän oli ehkä kuullut juutalaisten Jumalasta. Hän oli jonkin asteinen juutalaiskäännynnäinen. Nyt Herra avasi hänen sydämensä vastaanottamaan Evankeliumin sanoman. Näin Luukas korostaa sitä, että ei Paavalin puhe yksin vaikuttanut Lyydian uskoon, vaan siinä tarvittiin myös Pyhän Hengen vaikutus. Lyydia oli ehkä sattumalta paikalla kuulemassa apostolien julistusta. Kun Pyhä Henki avasi sanoman, usko syntyi ja hänet ja hänen perheensä kastettiin. Hän oli ensimmäinen Euroopassa kääntynyt ja kastettu, mutta hän ei ollut ensimmäinen eurooppalainen, joka kääntyi. Lyydia oli siis kotoisin Vähästä-Aasiasta, mutta oleili nyt Filipissä. Tästä me opimme, että usko syntyy, kun Pyhä Henki avaa ymmärryksen ja johtaa julistusta. Usko tulee kuulemisesta. Ei siinä tarvita mitään konsteja eikä jippoja, ainoastaan yksinkertaista puhetta Jumalan suurista teoista. Samoin mekin voimme omilla saamillamme lahjoillamme yksinkertaisesti kertoa muille ihmisille Evankeliumin ilosanomaa.

Lyydia varmaan tuli tuona hetkenä tuntemaan syntinsä ja sai ne uskoa julistetussa Evankeliumissa anteeksi. Usko herätti hänessä myös alttiutta toimintaan ja hän kutsui apostolit kotiinsa vieraiksi. Hän jopa vaatimalla vaati heitä tulemaan. Lähetystyö sai tukikohdan Lyydian kodista. Lyydian ammatti, sen tuoma asema ja varallisuus olivat varmasti työlle eduksi. Lyydiasta tuli Paavalille korvaamaton työtoveri.

Näin mekin saamme tänä iltana uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä sekä siitä voimia ja rohkeutta ammentaen lähteä tekemään työtä Evankeliumin työsaralla.

MUISTELOITA PIKKUSISKON SYNTYMÄPÄIVÄJUHLASSA

Minun rakas  pikkusisareni!
Hyvä juhlaväki

Elettiin 1950-luvun alkuvuosia. Sodat oli sodittu. Pariisissa oli allekirjoitettu rauhansopimus muutamia vuosia aikaisemmin. Viimeinenkin sotakorvausjuna oli ylittänyt Vainikkalan raja-aseman. Sokerin säännöstely oli juuri loppunut ja kahvi vapautui säännöstelystä pikkuisen myöhemmin. Olympiakisatkin olivat tulleet pidetyiksi Helsingissä ja Armi Kuusela valittu koko universumin kauneimmaksi.

Kansakunta oli palaamassa normaaliaikoihin. Itse en niin tarkkaan asioita muista, mutta varmaan elettiin jonkinlaista nousevan toivon aikaa. Näsin mökissä, tuvan ja kamarin käsittävässä, varmaan myös alkoi usko tulevaisuuteen vahvistua. Mökki oli pieni ja hatara. Joskus vesisaavikin oli aamulla jäässä tuvan nurkassa. Ahdastakin oli kahden lapsen kasvaessa. Ei sinne kammariin tainnut edes sänkyjä kahta enempää sopia.

Vaikka jälleenrakentamistoiminta vei kuitenkin voimavaroja ja rakennustarvikkeista oli huutava puute, uskalsivat isä ja äiti ryhtyä valtavaan hankkeeseen, uuden talon rakentamiseen. Sementtiä ei tahtonut löytää mistään ja rautanaulatkin olivat vielä kiven alla, mutta Veikko Vennamon hyväksyttyä allekirjoituksellaan talon piirustukset ja valtion myönnettyä hankkeeseen pienen lainan, isä ja äiti uskalsivat lähteä hankkeeseen. Omaa rahaa tuskin oli. Oma pääoma oli pieni metsän pala ja oma työ. Niillä eväillä lähdettiin liikkeelle. Sukulaisetkin kyllä auttoivat talkootyöllään. Vasta näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt miten mielettömän iso ponnistus se vanhemmiltamme oli.

En tarkkaan muista miten pitkään hanke oli vireillä, mutta heti kun uusi rakennus oli siinä kunnossa, että sinne voitiin muuttaa, siirrettiin tavarat uudelle puolelle. Vanhan kamarin hirsiseiniin sahattiin aukot, joiden kautta kuljettiin uuteen taloon, koska rakennukset olivat lähekkäin, ehkä noin metri oli seinien väliä. Ei rakennus ollut hetikään valmis, taisi joku sisäovikin vielä puuttua. Yhdessä oviaukossa oli aluksi hevosenloimi. Raakalautaseinissä oli nauloilla kiinnitetyt pinkopahvit. Paljon oli vielä tekemistä, mutta kuitenkin sisällä oli lämmintä. Oli muistaakseni loppiainen 1954 kun tavarat kannettiin uuteen kotiin.

Isällä ja äidillä oli samaan aikaan vireillä toinenkin hanke, josta alle kymmenvuotias pojan naskali ei silloin paljon mitään ymmärtänyt eikä tajunnut. Uuteen taloon oli tulossa myös uusi asukas. En tiedä miten hankkeiden ajoitus oli alun perin suunniteltu, mutta niiden valmistumisen ajoitus oli loisto suoritus.

Helmikuun 19 päivä 1954 oli kova pakkasaamu.  Kätilö-Pynnönen oli siellä ”peräkamarissa” työssään. Varhain aamulla sieltä kuului parkaisu. Meille vanhemmille lapsille oli syntynyt pikkusisko. Silloin olin lausahtanut toteamuksen, jota kaikista sanomistani on ehkä eniten jälkeenpäin lainattu. Kun ensimmäinen parkaisu oli kamarista kuulunut, olin todennut: ”Siitä se nyt sitten alakaa”. Kyllä poika siskosta tykkäsi, mutta lapsen itku etukäteen kauhisti.

Kouluun piti kuitenkin lähteä. Muistan omat ristiriitaiset mielialat koulussa. Olisi tehnyt mieli kertoa asiasta, mutta voiko ”miehet” tuollaisesta puhua? Muistelen kertoneeni asiasta opettajalle kahden kesken. Kuitenkin opettaja kertoi asian luokalle todella kivasti ja siitä tuli minullekin mukava, rauhallinen mieli. Koko luokka yhtyi samaan iloon.

Me vanhemmat lapset saimme usein hoidella pientä sisartamme, kun isä ja äiti olivat kiinni töissään. Joskus haltioimisvuoro vähän ärsytti, kun muut pojat odottivat mukaan poikien leikkeihin, mutta itse olin kiinni lapsenhoidossa. Ikäeromme vuoksi emme olleet leikkitovereita Anna-Leenan kanssa. Tosi yhteisiä leikkejäkin oli, mutta ne tapahtuivat pienokaisen ehdoilla. Olimme hänen leikittäjinä ei tasavertaisina leikkikavereina. Kun Anna-Leena tuli kouluikään, olin minä jo vähitellen siirtymässä kotoa pois. Näin olen Anna-Leenan nuoruusvuodet elänyt hieman etäämpänä. Toki yhteys on ollut välillämme koko ajan olemassa, tiiviisti on pidetty yhteyksiä.

Sitten tuli vuosi 1976 elokuu ja 7. päivä. Anna-Leena ja Mikko lupasivat elinikäistä rakkautta toisilleen. Vihkiminen tapahtui Ylihärmän kirkossa ja hääjuhla vietettiin siellä Näsin, varmaan silloin jo useampaankin kertaan punaiseksi maalatussa talossa. Silloin tilaisuudessa morsiamen veli rohkaistui pitämään puheen, joka oli niitä aivan hänen ensimmäisiään. Matkaevääksi nuorelleparille jätettiin silloin 5 Moos 33: 27 ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret”. Nämä sanat ovat Raamatun kohdassa, jossa Mooses siunaa Israelin heimoja.

Esillä oli ajatus, että sama Jumala, joka on johtanut kansoja ja yksilöitä aikojen alusta, johtaa aikojen loppuun saakka. Hän ohjaa meitäkin ja häneen saamme turvata niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Hän kantaa meitä iankaikkisilla käsivarsillaan täällä ajassa, mutta kantaa kerran meidät myös sisään iankaikkisuuteen Poikansa uhriveren ansiosta. Saamme syntiemme anteeksiantamuksen uskolla omistaa. Kun teemme matkaa heittäytyen täysin Jumalan iankaikkisille käsivarsille, voimme olla varmoja, että Jumala antaa meille kaikki meidän tarvitsemat ajalliset tarpeemme. Silloin saamme myös olla varmoja, että kerran saamme kaikki olla yhdessä taivaan hääjuhlissa veisaamassa ikikiitosta ja ylistystä Jumalallemme ja Pojalleen, jotka suuresta armostaan ja rakkaudestaan ovat meille lahjoittaneet iankaikkisenelämän armon.

Tämän kertomuksen alkuajoista on nyt kulut 60 vuotta enemmänkin, tuosta hääjuhlastakin on kulunut pian 38 vuotta. Anna-Leena on nyt mumma ja mamma ja mitä kaikkea lieneekään. Lastenlapset kasvavat kovalla vauhdilla. Nyt kohta Anna-Leena saa päivittää FB-profiilia myös uusilla työnantajatiedoilla. Elämässä on ollut monenlaisia vaiheita. On ollut paljon iloa ja riemua, mutta varmaan myös vastamäkiäkin. Uskomme että, Anna-Leenaa, Mikkoa ja koko perhettä kolmanteen polveen saakka on kannatellut Jumalan iankaikkiset käsivarret, joiden varaan he ovat turvautuneet.

Toivotan siunausta ja onnea mun pikkuiselle sisarelle, hänen perheelleen myös kaikkina tulevina päivinä. Turvautukaa edelleenkin ikuisiin käsivarsiin.

 

 

Ylistaron seurakuntatalolla 15.2.2014

 

 

 

 

 

 

KYLVÖSTÄ KORJUUSEEN

  YLIHÄRMÄ SEURAKUNTATALO 7.2.2014

  Jorma Haukkalan muistotilaisuus

Mark. 4: 26–29

Jeesus sanoi: ”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”

Keskellä talvea tämä keväinen Jumalan sana, joka on eräs ensi sunnuntain saarnateksteistä.

Kun toukotyöt on tehty ja siemen kylvetty maahan, alkaa tapahtumasarja, jolle ei ihminen voi tehdä mitään. Siellä maan mullassa siemen itää, murtautuu ylös ja kasvattaa korren, tähkäpään ja jyvät. Siinä vaikuttavat sellaiset voimat, joita vain Jumala voi ohjailla. Kun kasvu on valmis ja vilja kypsynyt korjuukypsäksi, tulee elonkorjaaja ja korjaa sadon. Ihminen ei voi tuota tapahtumasarjaa edistää eikä estää. Me emme oikeastaan voi edes ymmärtää tuota kasvun ihmettä.

Tuo Jeesuksen esittämä maanläheinen vertaus on kuvaus Jumalan valtakunnasta. Kristukseen pohjautuva Jumalan valtakunta menee eteenpäin ihmisvoimista riippumatta. Jumalan aika virtaa pysähtymättä eteenpäin. Kun meidänkin aikanamme evankeliumia saarnataan, se tarkoittaa, että siementä kylvetään. Jumalan valtakunta on murtautumassa esiin. Miten se tapahtuu, sitä emme tiedä emmekä ymmärrä. Miten kylvetty siemen itää, miten kasvaa, miten kantaa satoa, se on Jumalan ohjattavissa. Kun Jumalan myllyt jauhavat, me ihmiset emme voi sitä estää tai edistää.

Se on kuitenkin selvää, että jossain vaiheessa kylvön ja kasvun aika loppuu. Heti kun vilja on kypsynyt, alkaa elonkorjuun aika. Silloin kerätään vilja pellolta puitavaksi ja puhdas vilja viedään aittoihin.

Jumalan koko maailmanajan kello käy eteenpäin. Kello käy myös meidän jokaisen yksittäisen ihmisen kohdalla. Kuljemme jokainen kohti päämääräämme. Olemme tänään saattaneet Jorma Haukkalan syntymäseurakuntansa kirkkomaahan. Hänen elämäntiensä sieltä pienestä Haukkalan kylästä vei kauaksi, suureen maailmaan. Olin poikanen, kun Jorma ja Bertta lähtivät Amerikan mantereelle. Muistoissani on kuitenkin joitakin mielikuvia sieltä Haukkalan ”pikkutuvasta”, jossa kylän pojat usein kokoontuivat Jorman ympärillä. Vaikka Jorman ja Bertan tiet veivätkin kauaksi, eläkepäivillään he palasivat kotiseurakuntaansa. Sain tavata Jorman vielä muutaman kerran heidän palattuaan takaisin kotimaahan. Henkilökohtaiset muistot Jormasta ovat kuitenkin varsin pienet.

Siemenen kylvöstä multaan, on mielestäni myös kuva ihmisen hautaamisesta. Ruumis kätketään multaan, mutta kerran se on nouseva ylös, silloin lopullisen sadonkorjuun aikana. Emme voi sitä käsittää. Se on Jumalan suuri ihmeteko. Kuoleman vallat murtuvat. Kuolleet heräävät elämään. Silloinkin on kysymyksessä sellaiset voimat, joihin ihmisvoima ei voi vaikuttaa. Se on käsittämätöntä meidän järjellemme, mutta me saamme uskoa sen todeksi Jumalan oman Sanan todistuksesta.

Samalla kun tuo evankeliumin vertaus kuvaa maailmanajan tapahtumia, se on sana myös meille yksityisille ihmisille. Olemme saaneet vastaanottaa Sanan siemeniä. Toivottavasti ne ovat meissä pudonneet suotuisaan maaperään. Tuo sana vaikuttaa myös meissä valtavia asioita, joita emme ymmärrä emmekä voi niitä itse aiheuttaa. Se on Jumalan voima, että me uskomme.

Jumalan suureen suunnitelmaan kuului koko ihmiskunnan pelastaminen. Siitä kertoo evankeliumi. Se edellytti, että Hän antoi oman poikansa uhrattavaksi meidän syntiemme sovitukseksi. Jeesus antautui Golgatan ristille, meni kuolemaan, mutta nousi kolmantena päivä kuolleista. Samoin meidänkin pitää siirtyä ajasta ikuisuuteen kuoleman kautta, mutta samoin meidätkin Jumala herättää kuolleista, kun aika tulee.

Tämän valtavan uhrauksen Jumala teki kaikkien ihmisten tähden, sen vuoksi, että jokainen ihminen voisi kerran ylösnousemusaamuna tulla taivaan kirkkauteen. Meidän kaikkien tähden, sinun ja minun tähden. Niin paljon Jumala meitä rakasti, että uhrasi ainoan Poikansa meidän puolestamme, sinun ja meidän jokaisen syntien sovitukseksi. Ovi taivaaseen on näin avattuna.

Matkanteko on turvallista, kun kuljemme Jeesuksen meille avaamaa tietä pitkin kohti avattua taivaan porttia. Tämä kaikki on sinulle tarjolla ilmaiseksi, saat sen uskolla omistaa jo nyt, kun saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Jumala herättää meissä uskon. Hän sanansa kautta tekee meissä työtään, kasvattaa elonkorjuuta varten. Eikös olekin turvallista, kun saamme kokonaan jättäytyä Jumalan hoitoon. ”Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” (Fil.1:6).