perjantai 21. joulukuuta 2018
maanantai 19. marraskuuta 2018
JUMALAN VAINIOILLA
Vähäkyrö 18.11.2018 Kruutarin
maja, Raili Hakalan
syntymäpäiväjuhla
1 Kor 3:6-9
Minä istutin, Apollos
kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis
istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.
Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin
saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita;
te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
Me kaikki olemme
varmaan olleet ainakin jonkin verran tekemisissä kasvinhoidon kanssa.
Tiedämme, että kasvaakseen ja kehittyäkseen kasvi tarvitsee tasapuolisesti
erilaista hoitoa. Se tarvitsee sopivassa määrin lämpöä, valoa ja erilaisia ravinteita.
Erittäin tärkeää on, että kasvi saa juuriensa kautta riittävästi vettä.
Liiallinen kastelu, lannoitus ja liiallinen valo ei ole hyväksi kasville. Ne
voivat jopa kuihduttaa kasvin. Kaikkia tarvitaan, mutta oikeissa suhteissa.
Silloin kasvi kukoistaa ja tuottaa hedelmää.
Olemme tänään juhlimassa
Railin syntymäpäiviä. Hän, jos kuka, tuntee kasvien tarpeet ja niiden hoidon.
Innostuneesi hän on kasvitarhaansa hoitanut. Kukat ovat kukkineet ja
vihannekset tuottaneet hedelmää. Minä olen saanut käsityksen, että hän on ollut
kutsumustehtävässään ja ihan nauttinut siitä, että on saanut nähdä työnsä tulokset,
kasvien kasvun ja menestymisen. Ahkerasti Raili on kasvihuoneessaan istuttanut
ja kastellut, mutta anonut Jumalalta kasveilleen kasvun voimaa.
Toinenkin viljelysmaa
Railille on ja on ollut tärkeä. Hän on halunnut kasvattaa, niin oman perheen,
kuin muidenkin perheiden nuoria terveellisen liikunnan ja raittiin elämän pariin.
Monet ovat ne vaatekassit, joiden sisällön hän on pessyt puhtaaksi uutta kisamatkaa
varten. Arvi-isä oli sitten auliina kyyditsemään nuoria kilpailuihin. Tässä
liikunnan eteen tehdyllä työllä Raili on myös ollut merkittävässä kasvattajan
roolissa.
Apostoli sanoo kuulijoilleen,
”te olette Jumalan viljelysmaa”. Myös
tällä saralla Raili on ollut lahojoillaan ahkerassa työssä, kastelemassa ja
istuttamassa. SLEY:n paikallisosaston työssä hän on ollut kantamassa vastuuta mm.
pienistä kenialaisista orpolapsista. Tässä työssä olen oppinut tuntemaan Railin
yli 40 vuoden ajalta, mutta varmaan hän on jo aikaisemminkin ahkeroinut Jumalan
pelloilla töissä, nuoruudestaan ja Kaustisen opistovuosista lähtien.
Kaikissa kasvatustöissään
Raili on halunnut olla vain vaatimaton työtoveri Jumalan vainioilla. Ei hän ole
itseään tuonut esiin.
Hyvä Railin ystävä?
Oletko sinä työssä Jumalan peltosaralla. Lähettäessään opetuslapsiaan Jeesus
itse sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta
sadonkorjaajia vähän.” Sama on tilanne vielä tänäänkin. Satoa on paljon, mutta
korjuutyöhön ei väkeä tahdo löytyä. Työssä Jumalan viljelysvainioilla on kysymys
sekä sanan kylvöstä että sen tuottaman sadon korjaamisesta. Tähän työhön Jeesus
meitä kaikkia kutsuu. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole vielä
kuulleet Ilosanomaa Jeesuksesta. Valtava on se joukko, joka ei vielä ole saanut
tuntea hädässään kristillistä rakkautta. Suuri on se joukko, joka täällä meidän
lähelläkään ei ota vastaan Jeesuksen valmistamaa armoa. Valitettavan monet ovat
myös täällä uskostaan luopuneet. Työtä on todella paljon, eikä se tarkoita
sitä, että meidän kaikkien pitäisi lähteä maanääriin julistamaan, vaan me
voimme tehdä tätä työtä omassa arkielämässämme erilaisilla lahjoilla, joita
meille on annettu. Istuttajia, kylväjiä, lannoittajia ja sadonkorjaajinakin tarvitaan. Menestyäkseen
työ vaatii näitä kaikkia. Mikään niistä ei ole toistaan arvokkaampia, vaan
kaikki ovat välttämättömiä. Tähän työhön Railin esimerkki olkoon meitä
innostamassa.
Työhön lähtiessämme meidän tulee kuitenkin
muistaa, että todella olemme Evankeliumin asialla, että kerromme ja julistamme
siitä valtavasta armosta, jonka Jeesus ristinkuolemassaan meille valmisti.
Ensiksi saamme itse uskoa, että kaikki meidän syntimme on Jumala antanut
anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Meidän jokaisen
synnit ovat sovitettu. Eikä vaan meidän synnit, vaan koko maailman synnit.
Siinä on peruste, johonka nojaten voimme lähteä lähelle ja kauas julistamaan Ilosanomaa.
Kasteessasi olet saanut kutsun ja valtuutuksen tähän tehtävään. Menkää siis!
Kauko Veikko Tamminen runoilee:
1. Menkää maitten ääriin asti! / Näin on käsky
Kuninkaan. / Joukkoaan hän itse johtaa / taisteluunsa voittoisaan. / Kerran
vapahdettu maa / kunnioittaa Karitsaa.
2. Menkää julki julistamaan / ristin riemusanomaa. /
Voitonsankarimme suusta / Golgatalla kajahtaa: / ”Täytetty jo kaikki on!” /
Siihen tyytyy rauhaton.
3. Menkää, menkää: kaikki kansat / sovitti jo Karitsa.
/ Anteeksi näin synnit antoi / ihmisille Jumala. / Armon, rauhan sanomaa /
kansat kuulla haluaa.
5. Menkää työhön, vainiolla / vilja on jo kypsynyt. /
Odottaa vain leikkaajaansa / sato tähkään ehtinyt. / Herra käskee kiiruhtaa. /
Lyhteet talteen korjatkaa.
8. Menkää maitten ääriin asti! / Näin on käsky
Kuninkaan. / Teidätkin hän tahtoo viedä / taisteluunsa voittoisaan. / Kohta
vapahdettu maa / kiittää, palvoo Karitsaa.
maanantai 12. marraskuuta 2018
PÄIVÄ VÄLIMERELLÄ
Aavistus uudesta päivästä vieoletin väreissä. |
Sieltä aurinko putkahti horisontista |
ja todella nopeasti kasvoi isommaksi ja isommaksi. |
Pian auringon kilo jo loistaa merenpinnassa |
Päivän sininen hetki |
Kuin kristallihelminä auringon säteet helmeilivät rannann mainingeissa |
Kunnes illan koittaessa aurinko laski lepäämään kaupugin taakse. |
8.11.2018
sunnuntai 21. lokakuuta 2018
PERUSTUS ON JA PYSYY!
Vähäkyrö seurakuntatalo 21.10.2018
Kirkkopyhän lähetysjuhla
Kaikkivaltias Jumala, kiitos Poikasi
pelastavasta työstä. Raivaa tietä evankeliumin julistamiselle kaikkialla
maailmassa. Raivaa evankeliumin esteet tästäkin tilaisuudesta, johon nyt olemme
kokoontuneet. Anna meidän luottavaisesti jättäytyä sinun
lupaustesi varaan. Herätä sydämessämme uskoa ja rohkaise mielemme taistelussa
pahan valtaa vastaan. Varjele kansasi uskossa ja rakkaudessa, niin että se uskaltaisi kaikissa vaiheissa luottaa armoosi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, Herramme tähden.
(Kirkkoraamattu 1933/38: 1Kor. 3:11)
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna,
kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Viime aikoina olemme usein saaneet kuulla
siitä, miten rakennuksia on huonosti rakennettu. Virheitä tulee ja aina tehdessä sattuu.
Täällä meren rannikolla on kova kestävä maaperä monesti syvällä pehmeän maakerroksen alla.
Kestävän perustuksen rakentaminen vaatii huolellisuutta ja pitkienkin
betonipaalujen junttaamista maaperään rakennuksen kannattimiksi. Ellei perustan
rakentamisessa olla huolellisia, ei rakennuksesta tule kestävää. Jos
pohjarakennelmat pettävät, rakennus ei kestä, vaikka se muuten rakennettaisiin
miten lujista materiaaleista hyvänsä ja työ olisi huolellista ja kaunista.
Pohjan pitävyys on rakennuksen kestävyyden perusehto.
Korintin seurakunnan perustuksen oli laskenut
Herran apostoli Paavali. Hän oli ollut siis ”valukökässä”, mutta vahva perustus,
jonka hän laski, oli Jeesus Kristus, jonka itse Jumala jo aikojen alussa on
asettanut kirkon ja kristillisyyden perustaksi. Tälle perustalle tulee kaikki
rakentaa, mutta siitä ylöspäin voi olla erilaisia rakentajia. Nouseva rakennus
voi saada erilaisia muotoja, mutta perustus pitää olla kaikilla sama,
Kristus-kallio. Niinpä Afrikan kirkot näyttävät erilaisilta meidän kirkkoihin
verrattuna. Mutta kuitenkin niillä on sama hengellinen perustus. Ne nousevat,
kasvavat ja kukoistavat Kristus-perustalla. Ellei näin ole, ennen pitkään ne luhistuvat.
Me olemme maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon
rakenneosia, mutta samalla me olemme myös sen rakentajia, joilta vaaditaan
vastuullisuutta. Ensinnäkin, että rakennamme lujalle perustukselle, mutta
myöhemminkin voidaan tehdä virheitä, jotka voivat vahingoittaa rakennusta ja
estää sen toimintaa. Meille rakentajina on annettu erilaisia lahjoja. Varsinkin
nykyaikana rakentaminen vaatii monenlaisia osaajia ja heidän taitojaan. Kaikkia
meitä tarvitaan. Lähde sinäkin vain rohkeasti rakentamaan kirkkoa, valmiille
perustalle.
Juuri nyt me saamme pyytää ja rukoilla, että
Jumala lähettäisi seurakuntiemme vastuunkantajiksi ahkeria rakentajia, jotka
uskollisesti rakentavat lasketulle perustalle.
Hyvä ystävä! Missä on sinun oman hengellisen
elämäsi perustus? Onko se ahkerassa osallistumisessa erilaisiin hyviin
hankkeisiin? Onko se ahertamisessa seurakunnassa? Onko se anteliaisuudessa?
Onko se lähimmäisen palvelussa? Kaikki nämä ovat erittäin hyviä toimintoja,
joilla voimme olla rakentamassa, mutta perustaksi niistä ei ole. Kaikkia noita me voimme harrastaa ja tavoitella,
mutta elämämme perustaa emme voi niille rakentaa.
Meidän elämälle kestävä perustus lasketettiin
silloin, kun Golgatalla kumeana kajahtelivat vasaraniskut, joilla Jeesus
naulattiin ristiin. Kun Jeesus ristiltä huusi: ”Se on täytetty” ja antoi
henkensä, meidän kaikkien syntiemme sovitukseksi. Silloin laskettiin perusta
sinunkin elämällesi, sekä ajalliselle että iankaikkiselle. Ei meidän tekemisillä tai
tekemättä jättämisillä ole tämän lisäksi mitään merkitystä. Sillä muuta
perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Sinun elämäsi on liitetty tähän perustaan jo
sinun kasteessasi. Tämä perustus pysyy ja kestää. Mutta älä tee tuota vahvaa
perustusta turhaksi rakentamalla elämääsi jollekin muulle perustalle. Älä
liioin rakenna elämääsi perustuksen kanssa ristiriidassa olevilla tavoilla ja
materiaaleilla. Elämämmekin rakennukset voivat olla eri näköisiä, mutta niiden
pitää olla sopusoinnussa perustan kanssa. Sitä perustusta älä unohda!
Näin uskonpuhdistuksen muistopäivänä, saamme
uskoa kaikki syntimme ja syyllisyytemme anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja
kalliissa sovintoveressä, joka meidän vuoksemme on vuotanut Golgatalla. Saamme
ottaa anteeksiantamuksen armon vastaan uskossa ilman mitään vastasuoritusta.
Silloin seisomme lujalla perustalla. Siltä perustalta lähtekäämme rakentamaan
omaa elämäämme sekä koko Kristuksen kirkkoa. Rohkeasti vain raksalle töihin,
sillä perustus on jo valmiina!
sunnuntai 7. lokakuuta 2018
HÄÄPUKU
(Kirkkoraamattu 1933/38: Ilm. 19:6-8)
Ja minä kuulin ikään kuin kansan paljouden äänen
ja ikään kuin paljojen vetten pauhinan ja ikään kuin suuren ukkosenjylinän
sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on
ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle,
sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja
hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on
pyhien vanhurskautus."
Joku aika sitten luin kuvauksen eräästä hautajaistilaisuudessa,
josta vainaja oli kannettu kirkosta Kuulan häämarssin soidessa. Aluksi mieleeni
nousi ajatus, että oliko tuo sopivaa, mutta sitten ajatus kirkastui. Siinähän
oltiin saattamassa vainajaa Karitsan suuriin hääjuhliin. Ja nyt Maija-Liisan
poismenon yhteydessä tämä ajatus Karitsan suuresta hääjuhlasta on ollut useasti
mielessäni ja rohkenen ottaa tuon teeman esille tässäkin tilaisuudessa.
Mäki-Ikolan perheessä oli vuosi 1951
merkittävä vuosi. Pentti perheineen oli lähtenyt Kanadaan, paappaisä täytti 70
vuotta, kaksi poikaa, hänen lapsenlapsiaan, olivat aloittaneet 7-vuotiaina koulutien.
Erityisen suuri juhla oli myös perheen nuorimmaisen Erkin ja Maija-Liisan häät,
jotka todennäköisesti olivat juuri paapan 70 vuotissyntymäpäivänä, syyskuun 28.
päivänä. Oli kaunis lämmin päivä ja vihkitoimitus suoritettiin Mäki-Ikolan
puutarhan vihreällä nurmella, kauniin raanun toimiessa vihkiryijynä.
Juhlapäivän kunniaksi hääpari, paappa, Vesa
ja minä, kävimme Kauhavalla valokuvassa. Pojilla ja morsiamella oli auton
takapenkillä ahdasta, hääpuku rypistyi, josta morsian ei ollut oikein
hyvillään. Rypyt aiheuttivat ongelmia valokuvan ottamisessa.
Monia kymmeniä, ehkä satoja hääpukuja
Maija-Liisa elämänsä aikana ompeli. Monet, monet morsiamet ovat saaneet ylpeinä
käydä kauniissa, Maija-Liisan valmistamissa, hääasuissaan omiin hääjuhliinsa.
Nyt saamme olla saattamassa Maija-Liisaa
suuriin Karitsan hääjuhliin, joihin hänen ei tarvitse mennä ryppyisissä
vaatteissa, vaan hänen ylleen on puettu puhdas valkea pellavapuku. Se puku on
Karitsan veressä valkaistu aivan hohtavan kirkkaaksi. Siinä ei ole ainuttakaan
tahraa eikä ryppyä. Puku on täydellinen.
Kun Erkki-eno oli viimeistä kertaa suvun
yhteisessä kokoontumisessa, hän oli esittänyt veisattavaksi yhteisen
kiitosvirren. Erkin hautajaisissa oli sitten esillä ajatus, että aina kun
Mäki-Ikolan suku on koolla, laulettaisiin kiitosvirsi. Siihen on meillä nytkin
aihetta. Maija-Liisa on pitkän elämän ja pitkän sairauden jälkeen saanut kutsun
Karitsan hääjuhlaan. Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut
kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on
tullut Karitsan häiden aika.
Entä meidän omat
hääpukumme, onko se juhlakunnossa. Onko se valkaistu hohtavan valkeaksi ja
rypyt silitetty pois. Kutsu juhlaan voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Emme me itse
saa asuamme kelvolliseksi, vaikka kuinka yrittäisimme ommella, pestä ja
silittää. Aina joku tahra jää. Pienikin tahra asussamme estää pääsyn juhlaan
sisään. Mutta me saamme luvan pukeutua liinavaatteeseen hohtavaan ja
puhtaaseen; se liina on pyhien vanhurskautus, jonka Jumala itse on meitä varten
valmistanut. Me saamme pukea sen päällemme ja se peittää meidän oman pukumme
jokaisen rypyn ja tahran. Vain tuossa viitassa pääsemme sisälle Karitsan
hääjuhliin. Ota vastaan Jumalan meille Jeesuksen uhrikuolemassa valmistava
syntien anteeksiantamus. Siinä saat häävaatteen, jossa pääsemme kerran viettämään
yhdessä meitä ennen uskossa poisnukkuneiden kanssa ikuista hääjuhlaa.
SK 229: 1. Oi Jeesus, kuinka riemuitsen, sinulta puvun sain.
Näin
kelpaan kerran taivaaseen, kun sinne matkustan.
2. En saata kyllin katsella ja siitä riemuita.
Se aina vain on
silmissäin ja yhtä uutena.
3. Ei siitä löydy virhettä, ei tahraa pientäkään,
vaan tahrani ja
virheeni se peittää yksinään.
4. Se vanhurskaus on Jeesuksen, sen kasteen kautta sain.
Se riittää,
muuta tarvitse en taivasmatkallain.
5. Jos pukua en sellaista ois saanut lahjana,
niin kuinka silloin
kestäisin Jumalan katsetta.
6. En tahdo siihen ommella mä itse lankaakaan,
käyn luokse
valtaistuimen vain vanhurskaudessaan.
7. Oi Jeesus, kuinka kiittäisin nyt tästä lahjasta!
Jo ristinpuussa
ostit sen, siis kiitos armosta!
Tässä yhteydessä saamme myös kiittää kaikkia
Maija-Liisan läheisiä ja ystäviä, jotka ovat hänestä monin tavoin pitäneet
huolta ja häntä hoivanneet hänen sairautensa aikana. Kiitos heistäkin
Jumallalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)