Viime vuosituhannen lopulla
järjestimme isokyröläisen liikennöitsijän kanssa Lapin matkoja, joihin
osallistui väkeä Kyrönmaalta ja Härmistä. Olimme eräänä aamuna aikaisin menossa
majapaikastamme bussilla Pallastunturille, josta oli tarkoituksenamme patikoida
merkittyä ja paljon käytettyä tunturipolkua takaisin Vuontisjärvelle, Yli-Kyrön
kylään. Pysähdyimme Raattaman kyläkaupalle täydentämään tarvikevarastojamme.
Kaupalla tuli meidän puheille
tuntematon, erämaaolosuhteiden mukaisesti pukeutunut mieshenkilö, joka
tarjoutui meille oppaaksi. En innostunut tarjouksesta, koska en tuntenut
henkilöä ja tarkoituksemme oli kulkea todella turvallista ja selvästi merkittyä
reittiä pitkin, jota oli itsekin useasti kävellyt. Jälkeenpäin sain kuulla,
että mies oli ollut todella pahoillaan, kun hänen palveluksensa ei
isokyröläisille kelpaa.
Kun teimme seuraavan matkan,
varmaan vuoden kuluttua, etsin saman miehen käsiini ja pyysin häntä nyt
oppaaksemme. Hän oli aikaisemmin toiminut etelämpänä Suomessa useissakin
arvostetuissa ammateissa, mutta nyt hän oli rakentanut itsellensä Yli-Kyrön
kylään hirsiasunnon, jossa hän vietti osittain erakkomaista elämää. Jos häntä
kyseli nimellänsä kyläläisiltä, ei kukaan tiennyt ketä haetaan, mutta kun kysyi
Erakkoa, niin kaikki tiesi ketä tarkoitetaan.
Hän suostui meidän oppaaksi, ja
johdatteli meitä aivan uusiin maisemiin, johon eivät puiston opasteet johdata.
Hän tunsi alueen niin hyvin, että ei hän käyttänyt karttaa eikä kompassia.
Meillä oli erittäin hieno retkipäivä. Koimme erittäin hienoja elämyksiä.
Kun tulimme maastosta tien
reunaan, meidän reittimme erosivat, mutta pysähdyimme kuitenkin hetkeksi
istumaan piiriin kelojen rungoille ja kiville. Kiittelin opastamme ja kysyin
maksua. Siihen hän vastasi, että isokyröläiset ovat maksaneet tämän palvelun jo
vuonna 1939. Kun olimme ymmällämme, mitä hän tarkoitti, hän tarkensi
sanomaansa. Heidän perhe oli talvisodan aikana tullut evakkoon Isoonkyröön.
Vanhemmat olivat antaneet pojille säkin ja tehtäväksi käydä pyytämässä, jos
lähitalosta saisi ostaa vähän ruokaa säkkiin. Pojat olivat lähteneet ja
esittäneet talossa asiansa. Isäntä oli pannut säkin täyteen ruokatarvikkeita
eikä ollut ottanut mitään maksua. Pojilla oli ollut ihan vaikeuksia kantaa
säkkiä asunnolle, niin paljon isäntä oli siihen evästä laittanut.
Tuosta tapahtumasta oli kulunut
lähes 60 vuotta. Isokyröläisen isännän anteliaisuus oli herättänyt
kiitollisuuden tunteen, joka oli seurannut miestä koko hänen elämänsä ajan. Nyt
hän oli ikionnellinen, että sai vanhoilla päivillään tehdä pääosin
kyrönmaalaisista koostuvalle joukolle edes jonkun vastapalvelun. Kun erosimme,
meillä kaikilla taisi olla tippa silmäkulmassa. Kaikilla oli hyvä mieli, eromme
saattoi olla viimeinen.
Nyt ymmärsin, miksi hän oli
edellisvuonna pahoittanut mielensä, kun emme hänen opastustarjoustansa
hyväksyneet. Hyvä teko saattaa kantaa uskomattoman kauas!
