maanantai 16. huhtikuuta 2012
PIETARILLA ON ASIAA SINULLE
lauantai 7. huhtikuuta 2012
ETSITKÖ ELÄVIEN VAI KUOLLEIDEN JOUKOSTA?
Vähäkyrö kirkko, Ristinjuhla 6.4.2012
"Päivä alkoi olla illassa. Oli sapatin aatto, valmistuspäivä." (Mark 15:42) Niinpä alkaa olla tämäkin päivä illassa. Päivän aikana olemme saaneet muistella Jeesuksen ristiinnaulitsemista, kuolemaa ja nyt illalla, hänen hautaamistaan.
Evankeliumit eivät anna Jeesuksen haudasta kovin yksityiskohtaisia kuvauksia. Kerrotaan, että hauta oli uusi, ennen käyttämätön. Hauta oli luolamainen kallioon hakattu kammio, joka suljettiin kivipaadella. Hauta sijaitsi lähellä ristiinnaulitsemispaikkaa olevassa puutarhassa.
Jerusalemissa on useita paikkoja, joiden sanotaan olevan Jeesuksen hautapaikka. Israelin-kävijät ovat saaneet tutustua näihin paikkoihin. Eräs Jeesuksen hautapaikaksi uskottu paikka on ”Pyhän haudan kirkko on Jerusalemissa sijaitseva kirkko, joka on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen ristiinnaulitsemispaikka Golgatan sekä Jeesuksen haudan uskotaan sijainneen. Se on ollut kristittyjen parissa suosittu pyhiinvaelluskohde 300-luvulta alkaen. Kirkon hallinnointi on jaettu usean kristillisen kirkkokunnan kesken” (Wikipedia). Kirkossa kulkee jatkuva, eri kirkkokuntien pyhiinvaeltajien hälisevä tungos.
Toinen paikka, jossa uskotaan Jeesuksen haudan sijainneen, on ns. Puutarhahauta, jossa puutarhan keskellä sijaitsee kallioon louhittu hauta. Läheisessä kalliossa on näkyvissä pääkallon muotoja. Tämän alueen tunnelma ehkä paremmin vastaa meidän ajatuksiamme Jeesuksen haudan ympäristöstä. Useat suomalaiset retkikunnat viettävätkin tässä puistossa ehtoollista. Vaikka täälläkin käy paljon vierailijoita, tunnelma on kuitenkin rauhallinen.
Koska Evankeliumit eivät välitä meille tarkkaa kuvaa Jeesuksen haudan sijainnista, se tieto ei ole meidän pelastuksemme kannalta välttämätön. Raamattu kertoo kaiken sen, mikä meidän on tarpeellista tietää uskomme ja iäisyytemme perustaksi.
Itselleni oli yli 30 vuotta sitten tekemämme Israelin-matkan valtavin anti eräs tapahtuma juuri tuolla Puutarhahaudalla. Jonotimme pitkään pääsyä Jeesuksen haudaksi mainittuun hautaluolaan kuumassa auringonpaisteessa. Kun tulin luolan oviaukon lähelle, huomasin portissa englanninkielisen kyltin, jossa oli sanat ”Ei hän ole täällä. Hän on noussut ylös”.
Se oli uskon kannalta tärkeä tieto. Jeesus kuoli minun syntieni tähden ja haudattiin, mutta hän ei jäänyt haudan omaksi, vaan hän nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista. Näin meidänkin tulee kulkea haudan kautta iankaikkisuuteen. Mutta hauta ei pidätä meitäkään, vaan uskossa Jeesukseen ja hänen ylösnousemiseen liittyen mekin saamme kerran nousta ylös iankaikkiseen elämään.
Tieto Jeesuksen hautapaikasta on epävarma, mutta se, että hän on noussut ylös ja elää on täysin varma tieto. Ystävä! Etsitkö sinä Jeesusta haudoista kuolleiden joukosta? Pyhän maan kokemukset auttavat meitä ymmärtämään Raamatun kertomuksien tapahtuma-alueiden olosuhteita, mutta Jeesus on löydettävissä Raamatun sanassa ja siellä missä elävät ihmiset kokoontuvat sanaa tutkimaan. Elävä Jeesus on täällä keskellämme, tänään. Sanansa kautta hän kutsuu meitä Golgatan ristin äärelle, missä hän sinun syntisi sovitti ja hankki sinulle iankaikkisen elämän. Ristinkuolemansa ansiosta hän kutsuu meitä katumaan syntejämme, pyytämään niitä anteeksi sekä uskomaan ne anteeksiannetuiksi. Jeesuksen kuoleman kautta kivipaasi sinunkin hautasi suulta on vieritetty pois. Tämän saamme tänä murheen päivänä uskoa ja saamme siitä myös iloita.