PERUSTUS ON JA PYSYY!

Vähäkyrö seurakuntatalo 21.10.2018

Kirkkopyhän lähetysjuhla

Kaikkivaltias Jumala, kiitos Poikasi pelastavasta työstä. Raivaa tietä evankeliumin julistamiselle kaikkialla maailmassa. Raivaa evankeliumin esteet tästäkin tilaisuudesta, johon nyt olemme kokoontuneet. Anna meidän luottavaisesti jättäytyä sinun lupaustesi varaan. Herätä sydämessämme uskoa ja rohkaise mielemme taistelussa pahan valtaa vastaan. Varjele kansasi uskossa ja rakkaudessa, niin että se uskaltaisi kaikissa vaiheissa luottaa armoosi.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, Herramme tähden.

(Kirkkoraamattu 1933/38: 1Kor. 3:11)

Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

Viime aikoina olemme usein saaneet kuulla siitä, miten rakennuksia on huonosti rakennettu. Virheitä tulee ja aina tehdessä sattuu. Täällä meren rannikolla on kova kestävä maaperä monesti syvällä pehmeän maakerroksen alla. Kestävän perustuksen rakentaminen vaatii huolellisuutta ja pitkienkin betonipaalujen junttaamista maaperään rakennuksen kannattimiksi. Ellei perustan rakentamisessa olla huolellisia, ei rakennuksesta tule kestävää. Jos pohjarakennelmat pettävät, rakennus ei kestä, vaikka se muuten rakennettaisiin miten lujista materiaaleista hyvänsä ja työ olisi huolellista ja kaunista. Pohjan pitävyys on rakennuksen kestävyyden perusehto.

Korintin seurakunnan perustuksen oli laskenut Herran apostoli Paavali. Hän oli ollut siis ”valukökässä”, mutta vahva perustus, jonka hän laski, oli Jeesus Kristus, jonka itse Jumala jo aikojen alussa on asettanut kirkon ja kristillisyyden perustaksi. Tälle perustalle tulee kaikki rakentaa, mutta siitä ylöspäin voi olla erilaisia rakentajia. Nouseva rakennus voi saada erilaisia muotoja, mutta perustus pitää olla kaikilla sama, Kristus-kallio. Niinpä Afrikan kirkot näyttävät erilaisilta meidän kirkkoihin verrattuna. Mutta kuitenkin niillä on sama hengellinen perustus. Ne nousevat, kasvavat ja kukoistavat Kristus-perustalla. Ellei näin ole, ennen pitkään ne luhistuvat.

Me olemme maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon rakenneosia, mutta samalla me olemme myös sen rakentajia, joilta vaaditaan vastuullisuutta. Ensinnäkin, että rakennamme lujalle perustukselle, mutta myöhemminkin voidaan tehdä virheitä, jotka voivat vahingoittaa rakennusta ja estää sen toimintaa. Meille rakentajina on annettu erilaisia lahjoja. Varsinkin nykyaikana rakentaminen vaatii monenlaisia osaajia ja heidän taitojaan. Kaikkia meitä tarvitaan. Lähde sinäkin vain rohkeasti rakentamaan kirkkoa, valmiille perustalle.

Juuri nyt me saamme pyytää ja rukoilla, että Jumala lähettäisi seurakuntiemme vastuunkantajiksi ahkeria rakentajia, jotka uskollisesti rakentavat lasketulle perustalle.

Hyvä ystävä! Missä on sinun oman hengellisen elämäsi perustus? Onko se ahkerassa osallistumisessa erilaisiin hyviin hankkeisiin? Onko se ahertamisessa seurakunnassa? Onko se anteliaisuudessa? Onko se lähimmäisen palvelussa? Kaikki nämä ovat erittäin hyviä toimintoja, joilla voimme olla rakenta­mas­sa, mutta perustaksi niistä ei ole.  Kaikkia noita me voimme harrastaa ja tavoitella, mutta elämämme perustaa emme voi niille rakentaa.

Meidän elämälle kestävä perustus lasketettiin silloin, kun Golgatalla kumeana kajahtelivat vasaraniskut, joilla Jeesus naulattiin ristiin. Kun Jeesus ristiltä huusi: ”Se on täytetty” ja antoi henkensä, meidän kaikkien syntiemme sovitukseksi. Silloin laskettiin perusta sinunkin elämällesi, sekä ajalliselle että iankaikkiselle. Ei meidän tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole tämän lisäksi mitään merkitystä. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

Sinun elämäsi on liitetty tähän perustaan jo sinun kasteessasi. Tämä perustus pysyy ja kestää. Mutta älä tee tuota vahvaa perustusta turhaksi rakentamalla elämääsi jollekin muulle perustalle. Älä liioin rakenna elämääsi perustuksen kanssa ristiriidassa olevilla tavoilla ja materiaaleilla. Elämämmekin rakennukset voivat olla eri näköisiä, mutta niiden pitää olla sopusoinnussa perustan kanssa. Sitä perustusta älä unohda!

Näin uskonpuhdistuksen muistopäivänä, saamme uskoa kaikki syntimme ja syyllisyytemme anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, joka meidän vuoksemme on vuotanut Golgatalla. Saamme ottaa anteeksiantamuksen armon vastaan uskossa ilman mitään vastasuoritusta. Silloin seisomme lujalla perustalla. Siltä perustalta lähtekäämme rakentamaan omaa elämäämme sekä koko Kristuksen kirkkoa. Rohkeasti vain raksalle töihin, sillä perustus on jo valmiina!

HÄÄPUKU

Maija-Liisa Mäki-Ikolan muistotilaisuus
Ylihärmä 6.10.2018

(Kirkkoraamattu 1933/38: Ilm. 19:6-8)

Ja minä kuulin ikään kuin kansan paljouden äänen ja ikään kuin paljojen vetten pauhinan ja ikään kuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."

Joku aika sitten luin kuvauksen eräästä hautajaistilaisuudessa, josta vainaja oli kannettu kirkosta Kuulan häämarssin soidessa. Aluksi mieleeni nousi ajatus, että oliko tuo sopivaa, mutta sitten ajatus kirkastui. Siinähän oltiin saattamassa vainajaa Karitsan suuriin hääjuhliin. Ja nyt Maija-Liisan poismenon yhteydessä tämä ajatus Karitsan suuresta hääjuhlasta on ollut useasti mielessäni ja rohkenen ottaa tuon teeman esille tässäkin tilaisuudessa.

Mäki-Ikolan perheessä oli vuosi 1951 merkittävä vuosi. Pentti perheineen oli lähtenyt Kanadaan, paappaisä täytti 70 vuotta, kaksi poikaa, hänen lapsenlapsiaan, olivat aloittaneet 7-vuotiaina koulutien. Erityisen suuri juhla oli myös perheen nuorimmaisen Erkin ja Maija-Liisan häät, jotka todennäköisesti olivat juuri paapan 70 vuotissyntymäpäivänä, syyskuun 28. päivänä. Oli kaunis lämmin päivä ja vihkitoimitus suoritettiin Mäki-Ikolan puutarhan vihreällä nurmella, kauniin raanun toimiessa vihkiryijynä.

Juhlapäivän kunniaksi hääpari, paappa, Vesa ja minä, kävimme Kauhavalla valokuvassa. Pojilla ja morsiamella oli auton takapenkillä ahdasta, hääpuku rypistyi, josta morsian ei ollut oikein hyvillään. Rypyt aiheuttivat ongelmia valokuvan ottamisessa.

Monia kymmeniä, ehkä satoja hääpukuja Maija-Liisa elämänsä aikana ompeli. Monet, monet morsiamet ovat saaneet ylpeinä käydä kauniissa, Maija-Liisan valmistamissa, hääasuissaan omiin hääjuhliinsa.

Nyt saamme olla saattamassa Maija-Liisaa suuriin Karitsan hääjuhliin, joihin hänen ei tarvitse mennä ryppyisissä vaatteissa, vaan hänen ylleen on puettu puhdas valkea pellavapuku. Se puku on Karitsan veressä valkaistu aivan hohtavan kirkkaaksi. Siinä ei ole ainuttakaan tahraa eikä ryppyä. Puku on täydellinen.

Kun Erkki-eno oli viimeistä kertaa suvun yhteisessä kokoontumisessa, hän oli esittänyt veisattavaksi yhteisen kiitosvirren. Erkin hautajaisissa oli sitten esillä ajatus, että aina kun Mäki-Ikolan suku on koolla, laulettaisiin kiitosvirsi. Siihen on meillä nytkin aihetta. Maija-Liisa on pitkän elämän ja pitkän sairauden jälkeen saanut kutsun Karitsan hääjuhlaan. Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaam­me ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika.

Entä meidän omat hääpukumme, onko se juhlakunnossa. Onko se valkaistu hohtavan valkeaksi ja rypyt silitetty pois. Kutsu juhlaan voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Emme me itse saa asuamme kelvolliseksi, vaikka kuinka yrittäisimme ommella, pestä ja silittää. Aina joku tahra jää. Pienikin tahra asussamme estää pääsyn juhlaan sisään. Mutta me saamme luvan pukeutua liinavaatteeseen hohtavaan ja puhtaaseen; se liina on pyhien vanhurskautus, jonka Jumala itse on meitä varten valmistanut. Me saamme pukea sen päällemme ja se peittää meidän oman pukumme jokaisen rypyn ja tahran. Vain tuossa viitassa pääsemme sisälle Karitsan hääjuhliin. Ota vastaan Jumalan meille Jeesuksen uhrikuolemassa valmistava syntien anteeksiantamus. Siinä saat häävaatteen, jossa pääsemme kerran viettämään yhdessä meitä ennen uskossa poisnukkuneiden kanssa ikuista hääjuhlaa.

 

SK 229: 1. Oi Jeesus, kuinka riemuitsen, sinulta puvun sain.

Näin kelpaan kerran taivaaseen, kun sinne matkustan.

2. En saata kyllin katsella ja siitä riemuita.

Se aina vain on silmissäin ja yhtä uutena.

3. Ei siitä löydy virhettä, ei tahraa pientäkään, 

vaan tahrani ja virheeni se peittää yksinään.

4. Se vanhurskaus on Jeesuksen, sen kasteen kautta sain. 

Se riittää, muuta tarvitse en taivasmatkallain.

5. Jos pukua en sellaista ois saanut lahjana, 

niin kuinka silloin kestäisin Jumalan katsetta.

6. En tahdo siihen ommella mä itse lankaakaan,

käyn luokse valtaistuimen vain vanhurskaudessaan.

7. Oi Jeesus, kuinka kiittäisin nyt tästä lahjasta! 

Jo ristinpuussa ostit sen, siis kiitos armosta!

Tässä yhteydessä saamme myös kiittää kaikkia Maija-Liisan läheisiä ja ystäviä, jotka ovat hänestä monin tavoin pitäneet huolta ja häntä hoivanneet hänen sairautensa aikana. Kiitos heistäkin Jumallalle.

LOKAKUU 7. PÄIVÄNÄ 2018