JUHANNUSTA!

HEILU, KEINUNI, KORKEALLE!

1. Heilu, keinuni, korkealle,
Nythän on juhannusilta,
Mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu
Ja kuulas on taivahan silta.

   

2. Heilu, keinuni, korkealle,
Linnut ne laulavat häitä,
Minä olen nuori kuin päivänkukka,
En muistele suruja näitä.

    

3. Heilu, keinuni, korkealle,
Rintani riemuja laulan,
Kedon helyt kullalle kuiskien poimin
Ja solmin sen vihreän paulan.
(Larin Kyösti)

 

OIKIEN SULOISTA

JUHANNUSTA KAIKILLE!

   

    

RAKKAUDESSA EI OLE PELKOA

Vähäkyrö, Siltaranta Kesäjuhla 18.06.2017

1Joh 4:16-21
Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me us­kom­­me sen rakkauden, mikä Jumalalla on mei­hin. Ju­ma­la on rakkaus, ja joka pysyy rak­kau­des­sa, se py­syy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi tur­va tuomiopäivänä; sil­lä sellainen kuin hän on, sel­laisia mekin olem­me tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus kar­koittaa pelon, sillä pe­lossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me ra­kas­tamme, sillä hän on ensin rakastanut mei­tä. Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Juma­laa, se rakastakoon myös veljeänsä.

”Katoavat ja katoamattomat aarteet” on tämän päi­vän ja alkaneen viikon aiheena. Toiset aarteet hyödyttävät hetken täällä ajassa toiset ikui­sesti iankaikkisessa elämässä.

Nykyisessä raamatunkäännöksessä on tähän tekstiin lii­tet­ty kaksi väliotsikkoa, ”Rakkaudessa ei ole pelkoa” ja ”Joka ra­kastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään". 

Jos isä ja lapsi ovat matkalla lapelle vieraassa ym­pä­ristös­sä, vaikkapa jossain suurilla juhlilla, saattaa lapsen vallata pelko siitä, että eksyy isästä erilleen. Kun lapsi pitää koko ajan lujasti kiinni isän kä­des­tä, hän tietää pysyvänsä oikealla tiellä ja tur­vassa. Siinä isän otteessa ei tarvitse pelätä.

Me olem­me oppineet tuntemaan Jumalan rakkau­den, sen rakkauden joka tuli tänne maailmaan Jee­suk­sessa, joka meidän syntimme sovitti omalla ve­rel­lään. Tämän rakkauden osallisuuteen on meidät liitetty kasteessa. Siinä olemme tulleet iankaikkis­ten aarteiden perillisiksi, vaikka täällä maailmassa tosi kurjina ja vaja­vaisina vielä kuljemmekin. Olemme Jee­­suksen veren ansiosta Jumalan perhettä. Olem­me näin Jeesuk­sen sisaria ja veljiä. Isä rakastaa per­hettään ja lap­set rakastavat isäänsä. Rakas­tam­me Jumalaa, Isää sen vuoksi, että hän on ENSIN rakastanut mei­tä rajattomalla rakkaudellaan. Siitä pulppuaa vasta­rak­­kaus Jumalaa kohtaan. Kun py­symme Jumalan rakkaudessa, niin silloin kuljemme siinä Isän talu­tuk­sessa. Siinä ei ole mitään pelkoa. Siinä, Juma­lan rakkaudessa, on meillä turva myös tuomiopäi­vänä. Saamme tuomiolla vedota siihen, että Jee­suk­sen veri on pessyt meidän syntimme pois. Ju­ma­la itse on valmistanut meille armon. Saam­me luottaa ajassa Jumalan varjellukseen, mut­ta se on myös turvamme iankaikkisuuden por­tilla. Täydelli­sessä rakkaudessa ei ole yhtään pel­koa. Pelossa on aina rangaistusta mukana. Juma­lan rakkaudessa ei ole yhtään pelkoa, siinä ei ole yhtään rangaistusta, se on täynnä armoa ja hyvyyt­tä.

Sitten se toinen väliotsikko ”Joka rakastaa Juma­laa, rakastaa myös veljeään”. Meille uskontiellä kul­keville rak­kaus Jumalaan voi olla jotenkin itses­tään­selvyys. Kun katselemme miten ”sisarukset” elävät keskenään, näköala onkin toinen.  Kristi­kan­sakin osaa riidellä keskenään. Sana kuitenkin sanoo, että joka rakastaa Jumalaa, hän rakastakoon myös veljiään. Jos emme rakasta sisaria ja veljiä, on rakkautemme Jumalaankin puutteellista.

Tele­vi­sio ja lehdistö tuo päivittäin eteemme hädänalaisia veljiä ja sisaria kaukana maailmalla. He kärsivät nälänhädästä, sairauksista, sodista, vainoista. He saavat hel­posti meidän sympatiamme ja jopa almumme heidän hyväksi on helposti irrotettavissa. Olemme valmiita rakas­ta­maan kaukana olevia, joita ehkä emme koskaan tule henkilökohtaisesti tapamaan. Heidän puolestaan voidaan toimia. Hyvä niin! Jokainen apu, jonka me annamme kärsiville sisarille ja veljille, on lahja Jumalalle. Muista­kaamme ahkerasti lähetystyötä lahjoin ja rukouksin. Näin me osoitamme rakkautta velijille ja sisarillemme, jotka usein asuvat kaukana.

Mutta entä rakkaus siihen rajanaa­puriin, joka aina mennessään viistää traktorillaan mei­dän pellon kulmasta, joka todellisuudessa ei kasva mitään hyödyllistä ja sotkee yhteisen tienpätkämme. Työpaikoilla aina löytyy negatiivista kertomista niistä työtovereista, jotka eivät ole paikalla. Aito rakkaus joutuu koe­tukselle juuri niiden ihmisten kesken, jotka ovat päivittäin tekemisissä toistensa kanssa. Kyllä kilvoituk­seen on vie­lä tarvetta. Sana nimeää valehtelijaksi henkilön, jo­ka väittää rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa vel­je­ään. Valhe on synti, josta on tehtävä parannusta.

Olkoonpa meidän rakkautemme minkälaista hyvän­sä, Jumalan rakkaus on aina täydellistä. Se on py­sy­vä totuus. Jumala rakastaa meitä, olemme me mil­lai­sia hy­­vänsä. Tämä on aina hyvä pitää muistissa, en­sin tulee Jumalan rakkaus, jonka me saamme vastaanottaa ilman mitään etu- tai jälkikäteisvaati­muksia. Me saamme tunnustaa Jumalalle kaikki syn­timme, rakkau­dettomuutemme, valheem­me, kateu­tem­me, ahneutemme. Saamme pyytää niitä anteek­si ja saamme ne sitten Jeesuksen ve­ren an­siosta uskoa armosta anteeksiannetuiksi. Tästä armon ja an­teek­sian­tamuk­sesen ymmärtämisestä ja kokemi­sesta, läh­tee ver­somaan mei­dän rakkaus Jumalaa ja myös veljiä ja sisaria kohtaan. Meidän rakkau­tem­­me ei koskaan ole täydellistä. Meidän täytyy siinä kil­voi­tella, meidän täytyy pyytää siihen kilvoi­tuk­seen Ju­malalta voimia.