MUREHTIMISESTA LUOTTAMUKSEEN

Vähäkyrö 16.9.2012 Srk-talo SK-seurat

Matt. 6:25-30.

"Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

Tämä kuulemamme teksti on osa Jeesuksen vuo­ri­saarnasta, jossa kokonaisuudessaan on hyvin valoisa sävy. Jeesus julistaa köyhiä autuaaksi, hän julistaa pyhää huolettomuutta. Juuri tällaistahan oikean kristillisyyden tulisikin olla. Tekstiä väärin tulkiten voidaan helposti päätyä opettamaan myös vääränlaiseen toimettomuuteen. Teksti ei opeta meille laiskuutta ja välinpitämättömyyttä ajallisten tehtävien ja asioiden hoidossa.  Ei opetuksen kärki ole myöskään suunnattu ajallisen varallisuuden hankintaa vastaan. Päinvastoin apostolit useissa kirjeissään kehottavat seurakuntalaisia kurinalaisuuteen ja ahkeruuteen.

Jeesus kieltää meitä murehtimasta. Mitä on murehtiminen? Se ei ole vastuunpakoilua asioista joita meidän tulee hoitaa ja joista meidän pitää vastata. Bo Giertz opettaa, että murehtiminen on sellaisten murheden ottamista, jotka ovat seurausta siitä, että emme ota Jumalaa huomioon emmekä luota häneen. Yksinkertaisesti voimme sanoa, että kannamme murhetta asioista, jotka eivät meille kuulu. 

Jeesus kieltää murehtimasta muutamista, erityisesti mainituista asioista. Ensimmäinen on henki. Tässä raamattu ei tarkoita henki-ruumis-sielu -jakoa, vaan aivan konkreettisesti elämää. Jumala on antanut meille elämän, hän huolehtii siitä päivittäin. Samoin hän huolehtii siitä, että elämämme päättyy, juuri silloin kun se on hänen tahtonsa mukaan tapahduttava. Meidän ajallamme on alku ja loppu, ne molemmat ovat Jumalan kädessä samoin kuin elämämme koko aika.

Tästä siirrymmekin seuraavaan kohtaan - ruoka, juoma ja vaatetus. Me olemme Jumalan luomia, hänen omiaan. Hän kaikkivaltiaana pitää kyllä meistä huolen ajallisestikin. Olemme hänelle niin arvokkaita, että ei Jumala anna omiensa jäädä pulaan. Linnut taivaalla, kukkaset maassa, ne ovat kauniita ja iloisesti laulavat. Lintujen kohtalona saattoi olla tulla myydyksi muutamasta kolikosta tai kukkaset kuihduttuaan pantiin polttoaineeksi uuniin, jossa perheen leivät paistettiin. Siinä on lopullisesti niiden arvo ja kuitenkin Jumala antaa niiden kasvaa, kukoistaa ja lisääntyä. Eikö ihminen, Jumalan luoma ja vielä kalliilla hinnalla omaksi ostamansa, ole monin verroin arvokkaampi Jumalalle. Kyllä Jumala heidänkin tarpeet tyydyttää meille parhaaksi näkemällään tavalla. 

Tekstin opetuksen ydin on siinä, että meille opetetaan luottamusta Jumalan rajoittamattomaan voimaan. Pakanat eivät tunne isää, sen vuoksi he hätäilevät ensisijassa oman ajallisen toimeentulonsa kanssa. He eivät tiedä kuinka hyvä isä heilläkin on. Kristityn, joka on tullut tuntemaan isän hyvyyden, ei tarvitse hätäillä toimeentulonsa tai ajallisen elämänsä kanssa. Hän voi luottaa siihen, että Isä hoitaa oman rakastamansa lapsen tarpeet, ei meidän tarvitse niistä murehtia, vaan voimme luottaa. Meidän tulee suorittaa ajalliset työmme ja tehtävämme kaikella tarmolla ja huolellisuudella, lopusta pitää Jumala huolen. Toimintamme pääsuuntauksen tulee suuntautua tuonpuoleisiin asioihin, ajallisten aarteiden kerääminen ei saa nousta iankaikkisuusasioiden edelle. Jumalan tulee saada elämässämme kaikessa mielessä valta-asema ja syrjäyttää kaikki ajalliset toimeentulomurheet.

Jumalalla on valta antaa ja ottaa. Kaikki mitä meillä on, on häneltä. Hän tietää mitä me tarvitsemme, mikä on meille hyväksi. Sen hän meille antaa. Etsikää ensin Jumalaa, niin hän antaa kaiken mitä me tarvitsemme. On etuoikeus ja iloinen asia luottaa Jumalaan. Saa rakentaa tulevaisuuttaan Jumalan varjeluksessa turvautumatta rahaan ja omaisuuteen, jotka ovat hyvin epävarmoja perustoja. Jumalassa on luja perustus, muuta emme tarvitse.

Ei uskovankaan elämä ole huolista vapaa. Jokaiselle päivälle riittää murheita, mutta ihana asia on, että jokaisen päivän saamme alkaa ja jokaisen päivän päättää Jumalan huolenpidossa. Ei meidän tarvitse tänään murehtia huomisesta. Sekin päivä on Jumalan huostassa.

Olemme oppineet sitä, kuinka Jumala hoitaa lapsiaan täällä ajallisessa elämässä. Hänen varsinainen toiminta kuitenkin tähtää iankaikkiseen elämään. Sinne hän haluaa lapsiaan johtaa. Senkin asian hän on valmiiksi hoitanut antamalla Poikansa ristinuhriksi meidän syntiemme maksuksi. Hän antaa sinulle, mitä sinä täällä ajassa tarvitset, mutta hän on avannut sinulle myös tien taivaaseen. Kuinka rakastava onkaan meidän Jumalamme, kun me vain muistaisimme hänen kunniaansa julistaa ja hänelle kiitosta laulaa. Saamme ottaa vastaan ajalliset antimet, saamme vastaanottaa iankaikkiset aarteet, kaikki armosta ilman ansiota. Kaikki on uskolla omistettavissa, - tämän päivän iltapalasta iankaikkiseen elämään.

MIKSI OVET EIVÄT AUENNEET MEILLE?

Päätimme vaimoni kanssa, että kesälomamatkalla käymme tutustumassa erääseen kulttuurihistoriallisestikin erittäin arvokkaaseen kirkkoon. Kun tulimme kirkon alueelle, totesimme, että kirkonmäellä oli muutakin väkeä menossa kirkkoon sisälle. Kun kesä oli kauneimmillaan ja matkailusesonki kuumillaan, niin väkeä liikkuu. Näin mietimme.

Kun olimme astumassa kirkon rappusille, tuli kaksi kirkon virka-asuista vahtimestaria meitä vastaan estämään pääsymme kirkkoon sisälle. He ilmoittivat meille, että kirkko on varattu lauantaisin kirkollisia toimituksia varten. Silloin sattui nimittäin olemaan juuri lauantaipäivä. Tämä oli hyvin ymmärrettävä syy. Jos pyhien toimitusten aikana kirkossa kulkisi edestakaisin matkailijoita, olisi toimitusten pyhyys vaarassa. Emme olleet siinä mielessä yhtään pahoillamme, vaikka tullimmekin ajaneeksi pienen lenkin turhaan. Muutamia muitakin ihmisiä käännytettiin kirkon rappusilta. Sisällä oli alkamassa vihkitoimitus.

Mutta sitä jäin miettimään, miten vahtimestarit tiesivät, kenet he voivat päästää sisään ja keiden sisäänpääsy täytyy evätä. En huomannut, että sisään lasketuilta olisi mitään kutsua tai lupalappua tarkistettu. Eivät vahtimestarit voineet myöskään jokaista kirkkoon sisään menevää henkilökohtaisesti tuntea.

Katselin itseäni ja kirkkoon meneviä ihmisiä, huomasin eron. Sisään päässeillä naisilla oli pitkät juhlapuvut ja miehillä asuna tummat puvut. Meillä sen sijaan oli matkalla rähjääntyneet lomavaatteet. En muuta erotteluperustetta keksinyt. Hääjuhla oli alkamassa. Sisään laskettiin vain ne, joilla oli asianmukaiset juhlavaatteet. Olikohan niin, että vahtimestarit tuossa kirkon ovella toimittivat maanpäällistä ”Pietarin virkaa”.

Jos haluamme päästä sisään, kun taivaallinen hääjuhla alkaa, on muistettava, että vaatetus on silloin oltava asianmukainen. Vaatetuksen perusteella taivaalliset ”vahtimestarit” erottelevat vieraat niihin, jotka lasketaan sisään tai jätetään juhlan ulkopuolelle. Sisään pääsevät vain he, joiden vaateet on valkaistu Karitsan veressä. Jäimme ulos ajallisesta hääjuhlasta, mutta Jeesuksen veren ansiosta pääsemme taivallisiin hääjuhliin.