OVI KÄYDÄ SISÄLLE JA ULOS

Vähäkyrö Sk-lauluilta 19.4.2015 Srk-koti

Kirkkoraamattu 1933/38: Joh. 10:9 ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.”

Tänään on Hyvän Paimenen sunnuntai. Johanneksen evankeliumissa Jeesus monta kertaa vertaa itseään johonkin asiaan sano­malla, että minä olen. Esim hän sanoo, minä olen elämän leipä tai minä olen elämän vesi. Jossakin paikassa hän sanoo, Minä olen tie. Nyt hän sanoo, Minä olen ovi. Sa­nat liitty­vät laa­jem­paan yh­teyteen, jossa Jee­sus puhuu lam­mas­tarhasta, johon lampaat yöksi ajetaan tur­vaan pedoilta ja var­kailta. Sieltä paimen käy aamulla hake­massa omat lam­paansa niityille ja laitumil­le. Jeesus vertaa itseään juuri tämän lammastarhan oveen.

Tässä sanassa näemme kahden tasoisen ope­tuksen. Toisaalta Jeesus on ovi yhteiseen kristil­liseen seurakuntaan. Sinne tullaan jä­seneksi Jeesuksen kautta. Kasteessa meidät liitetään Jee­suk­seen, hänen kuolemaansa, hänen ylösnousemukseensa ja hänen kauttaan rakentu­vaan seu­rakuntaan. Jeesus on ovi pyhien yhteiseen yhteyteen täällä maanpäällä. Muuta tietä ei ole meidän kirkkomme seurakunnan jäsenyyteen.

Toinen näkymä tästä tekstistä nousee iankaik­ki­suuteen. Jeesus on ovi iankaikkiseen elä­mään. Niin kuin seurakuntayhteyteen käy tie vain Jee­suksen kautta, sama tie vie myös taivaaseen iankaikkisuuteen. Jeesus on ainut reitti sinnekin.  On vain yksi ovi, mutta se on var­masti auki kaikille. Sen on meille syntisille Jeesus avannut uhrillaan Gol­gatan ristillä. Ei sitä kukaan ihminen, eikä mikään voima voi meiltä sul­kea. Itse kyllä voimme tuon oven hyljätä, kulkea sen ohi ja jäädä ulkopuolelle. Jokainen, joka uskossa Jee­suk­sessa täällä ajassa viimeisen kerran silmänsä ummistaa, hänelle avautuu taivas. Hän on käymässä sisään iankaikkiseen iloon Jeesus-ovesta.

(DigiNovum jae jakeelta etenevä kommentaari: Joh. 10:9) ”Jeesus on ainoa ovi. Hänen kauttaan käymme sisälle pelastukseen, elämään ja iloa tuottavaan palvelustyöhön. "Käyvä sisälle ja käyvä ulos" kuvaa täydellistä vapautta ja turvallisuutta. Ja me löydämme "laitumen", sielumme saa ravintoa. Paimenen tehtävä on löytää lampaille laidunmaita. Jeesus on itse sielun ravinto. Hän on elämän leipä.”

Suurta on huomata, että Jeesus-ovi kutsuu meitä myös palvelutyöhön. Ovessa on saranat, voimme mennä ulos, mutta myös palata takaisin. Valtavaa onkin todeta, että lapsena kaste ja siihen liittyvät Jumalan lupaukset ovat iäti voimassa. Vaikka olisimme hyljänneet Jee­suk­sen, saamme palata taivaan tielle uu­delleen ja uudelleen. Niin kauan kuin aikaa täällä maan­päällä riittää, paluu on mahdollista. Jumala ei liittoaan kadu, päinvastoin. Hän päivittäin kan­taa meistä murhetta ja yrittää kutsua tielle takaisin. Käynti sisään ja käynti ulos kuvaavat myös sitä valtavaa vapauden ja turvallisuuden tunnetta, mitä kristitty kokee Jeesuksen yhteydessä. Emme ole vangittuna siellä kivimuurien ympäröimässä lammastornissa, vaan saamme elää vapaata ja iloista elämää.

Mutta kannattaa tarkistaa, millä ovella me olemme. Olemmeko todella ovella jonka nimi on Jeesus? Vai olemmeko kenties väärällä ovella. Tänäänkin kaikuvat Jeesuksen sanat: Minä olen ovi, jokainen joka käy minun kauttani sisään, pelastuu. Avaa ovi, usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja jatka matkaasi turvallisesti. Taivaan ovi on jo auki sinuakin varten.

PÄÄN PALJASTAMISESTA JA RAKKAUDENATERIASTA

Raamattupiiri 13.4.2015
Vähäkyrö, seurakuntakoti

Lähteet:  Uusi Testamentti lyhyesti selitettynä SLEY-Kirjat 1992
               Pyhä Raamattu, Uusi Testamentti 1938
               Bo Giertz, Korinttolaiskirjeet, SLEY-Kirjat 1985
               DigiNovum, jae jakeelta 2015 julkaistu versio

Tässä luvussa apostoli kiinnittää huomiota kahteen epäkohtaan, jotka ovat tulleet Korintissa esiin jumalanpalveluselämässä. Molemmat asiat ovat sinänsä muodollisuuksiin kuuluvia seikkoja, mutta Paavali näkee, että niiden esiintyminen kertoo taustalla olevista vakavammista ongelmista. Ensimmäistä näistä epäkohdista voitaisiin nimittää vaikka ”Pään peittäminen jumalanpalveluksessa” ja toinen ”Herran aterian oikea vietto”.

Pään peittäminen jumalanpalveluksessa 2-16

Apostolien perintö 2-3
Paavali oli itse perustanut Korintin seurakunnan ja lähtiessään antanut heille uskonelämää koskevia ohjeita. Nyt hänen täytyi kirjeessään puuttua tässä seurakunnassa vallitseviin, arkaluontoisiin asioihin. Hienona miehenä hän omasi vuorovaikutustaitoja. Niinpä hän aluksi halusi antaa seurakunnalle tunnustusta siitä, että hänen antamiaan ohjeita oli seurakunnassa pyritty noudattamaan. Ensin hyvät kiitoksenaiheet, ennen kuin mennään ikäviin seikkoihin. Noista Paavalin seurakunnalle antamista ohjeista voitaisiin sanoa, että ne olivat tavallaan traditiota, perinnettä. Tässä käytetty kreikankielinen sana voi tarkoittaa ”eteenpäin annettua”. Ne sisälsivät käytännöllisiä ja teoreettisia opetuksia, jotka olivat peräisin Jeesukselta ja jonka apostolit olivat ottaneet vastaan, säilyttäneet ja välittäneet eteenpäin. Se oli oppia Jeesuksesta, kristillisestä uskosta ja elämästä ja Jeesukselta, hengellinen perintö, joka on uskottu apostoleille ja Kirkolle ja joka tulee säilyttää ja välittää eteenpäin.

Tasa-arvo kristikunnassa ja yhteiskunnassa
Nyt tulemme siihen varsinaiseen Korintilaisten ongelmaan, joka oli jumalanpalveluksessa tapahtuneen pään peittämisen tai paljastamisen takana. Tuo huivin käyttäminen tai käyttämättä jättäminen ei itsessään ollut se ongelma, vaan ihmisten väliset suhteet, jotka tässä käytännössä heijastuivat. Oli kysymys miehen ja naisen suhteesta keskenään, että myös heidän suhdetta Kristukseen.

Paavali korostaa, että jokaisen miehen pää on Kristus, Kristuksen pää on Jumala, naisen pää on mies. Tuo sana ”pää” on hieman vaikea ymmärtää tässä tarkoituksessa. Jos joku on toisen pää, ymmärrämme yleensä, että se, joka on pää, on sitä toista ylempänä arvovallaltaan tai asemaltaan. Me puhummekin yleensä päästä ja hänen alaisestaan. Mutta tätä ei Apostoli varmaankaan nyt tarkoita. Tässä mielessä ei voi olla kysymyksessä asteittain aleneva arvoasteikko. Me tiedämme, että Isä ja Poika ovat yhtä Jumaluutta. Emme voi sanoa, että Jeesus oli Jumalaa alempiarvoinen. He molemmat ovat yhtälailla Jumala. Tällä Jumalan ja Jeesuksen keskinäisellä suhteessa täytyy olla vastineensa Kristuksen ja miehen ja vuorostaan miehen ja vaimon suhteessa. 

Jumalan ja Jeesuksen suhde on täydellinen ykseys. ”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee” (Joh.5:20). Poika taas rakastaa Isäänsä ja tekee kaiken hänen tahdon kuuliaisena aina kuolemaansa saakka. Samoin on suhde Jeesuksen ja sen välillä, jonka pää Hän on. He ovat ikään kuin yhteen kasvaneet. Kristuksen alaisuudessa olevalla tulee olla ”Kristuksen mieli”. Hän rakastaa sitä, joka on hänen päänsä. Se on vapaaehtoista kuuliaisuutta, ei pakkoa vaan turvallista onnea.

Voisiko tällä olla vastine miehen ja vaimon suhteissa. Efesolaiskirjeessä Paavali puhuessaan Kristuksen ja kirkon suhteista vertaa sitä miehen ja vaimon suhteeseen. Eli Kristus on kirkon pää, joka uhrasi jopa henkensä rakastamansa ”alamaisensa” vuoksi. Tämän esimerkin mukaisesti mies on vaimon pää, joka rakastaa vaimoaan ja on valmis uhraamaan kaikkensa hänen hyväkseen. Vaimon tulee suostua Jumalan säätämykseen. Tässä ei ole kysymys maailman mukaisesta johtajuudesta ja alamaisuudesta, jossa toisella osapuolella on kaikki oikeudet ja hän voi käyttää toista osapuolta hyväkseen. Tässä on kyse ainutlaatuisesta henkilökohtaisesta rakkauden yhteydestä, joka on mahdollinen vain miehen ja vaimon välillä. Tähän verrattavissa on myös Kristuksen ja hänen Kirkkonsa suhde, jossa toisella osapuolella on luomisjärjestyksen mukaan itsestään selvä asema päänä, jota toisen osapuolen osalta ei koeta, mitenkään epäoikeudenmukaiseksi. 

Tällainen suhde voi toteutua vain siellä, missä on uskoa. Epäuskoiset ihmiset eivät edes tiedä, että tällainen suhde on mahdollinen. He pitävät sitä epäoikeudenmukaisena ja tasa-arvon vastaisena. Maailma on täynnä sortoa, riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Sen vuoksi esitetäänkin vaatimuksia, että jokaisella on oltava samat oikeudet. Tämä vaatimus on oikeutettu ja järkevä vaatimus maallisessa yhteiskunnassa. Sen toteutumisen eteen meidän kaikkien on hyvä työskennellä. Mutta siitä, mikä on mahdollista vain Jumalan valtakunnassa, ei pidä tehdä maallisen yhteiskunnan lakia. Maallisessa tasa-arvossa on kysymys oikeudenmukaisesta vallanjaosta, mutta Kristuksen valtakunnassa ei ole vaatimuksia eikä oikeuksia, on vaan ansiotonta lahjaa. Kukaan ei ole saamansa lahjan arvoinen, näin olemme kaikki itsessämme tasa-arvoisen huonoja, mutta jokainen Kristuksessa elävä on Jumalan edessä täysin puhdas ja viaton. Jumala on antanut valtakuntansa työsaralla eri ihmisille erilaisia tehtäviä, jotka kaikki ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Jumala jakaa tehtävät ja antaa niiden suorittamiseen tarvittavat lahjat. Näin saamme vapaina ja iloisina tehdä työtä sillä paikalla, joka meille on osoitettu. 

Tämä kristillinen tasa-arvokäsitys oli ilmeisesti Korintissa jäänyt ymmärtämättä tai sitä ei ollut kuitenkaan käytännössä noudatettu. Sen ilmentymä oli sitten kiistat ja erilaiset käytännöt pään peittämisessä seurakunnan jumalanpalveluksessa.

Peittääkö vai paljastaa pään? 4-16

Seurakunta kokoontui jo silloinkin pienissä piireissä ja myös viikoittaisissa koko seurakunnan jumalanpalveluskokoontumisissa. Nyt oli kysymyksessä käyttäytyminen lähinnä näissä viikoittaisissa yhteisissä kokouksissa, joissa järjestys on tärkeämpi. Kotikokouksissa järjestys oli yksinkertaisempi.

Apostoli puhuu huivin käyttäytymisestä silloin, kun rukoillaan tai profetoidaan. Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Näinhän mekin sen ymmärrämme. Profetoiminen tässä yhteydessä ei kuitenkaan tarkoita tulevien tapahtumien ennustamista, vaan Pyhän Hengen välittämää selväkielistä Jumalan puhetta seurakunnalle. Alkukielen sana voidaan kääntää myös sanoilla ”julistaa” ja ”saarnata”. Pyhä Henki antoi puhujalle sanat jotka olivat seurakunnalle kehotukseksi, varoitukseksi tai sitten lohdutukseksi. Ei ollut kysymys varsinaisesta valmistellusta saarnasta, niin kuin me ymmärrämme, vaan Hengen sanomasta joka tuli suoraan siinä hetkessä Jumalalta. 

Tässä kohdin Paavali edellyttää, että naisetkin voivat rukoilla ja profetoida. Näin ainakin selvästi on todettava kotikokousten järjestyksestä. Miten tuli menetellä seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, jää tässä epäselväksi. Luvussa 14 Paavali palaa tähän kysymykseen tarkemmin. 

Nyt oli siis kysymys ulkonaisista jumalanpalvelusmuodoista. Yleinen kristillinen tapa oli, että miehet rukoilivat ja profetoivat paljain päin, naiset taas verhosivat hiuksensa hunnulla. Juutalaisessa sekä pakanallisessa hellenistien kulttuurissa käytäntö poikkesi kristittyjen tavasta. Korintissa oli ilmeisesti tapahtunut niin, että naisetkin olivat riisuneet huntunsa ja esiintyneet näissä tilanteissa samoin kuin miehet. Tätä meistäkin vähäpätöiseltä tuntuvaa menettelyä Paavali kuitenkin käy rajusti vastustamaan. Se johtuu siitä, että toimintatavan taustalla on kristillisen avioliittokäsityksen tahallinen hylkääminen. Efesolaiskirjeessä Paavali antaa ohjeita kristillisestä avioliittokäsityksestä. Nyt ilmeisesti Korintissa oltiin asettumassa tämän järjestyksen yläpuolelle, ja sen vuoksi Paavali reagoi asiaan rajusti. Asiansa hän kuitenkin perustelee lähinnä sillä, että uusi tapa on koettu erityisen säädyttömäksi. 

Kadulla esiintyessään huntu oli naisen säädyllisyyden merkki.  Huntu ja tukka osoitti, että naisella oli oikeus vaatia kunnioitusta itseään kohtaan. Prostituoidut eivät käyttäneet huntua, vaan jopa ajelivat tukkansakin paljaaksi. Sellaista naista halveksittiin. 

Kristillisen menettelytavan Paavali perustaa luomisjärjestykseen, joka heijastaa Jumalan tarkoitusta. ”Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa.” Tässä käytetty sana kunnia on hieman vaikeasti ymmärrettävissä. Eräissä muissa Raamatun kohdissa, kun Paavali käyttää tuota kreikan kielen sanaa ”doksa”, hän tarkoittaa kaikkialla luomakunnassa näkyvää Luojan hyvän tarkoituksen heijastumaa. Ihminenhän on luomakunnan kruunu ja siinä ominaisuudessa hänen pitäisi erityisellä tavalla heijastaa Jumalan kirkkautta ja kunniaa. Kuitenkin Paavali toteaa, että Jumala loi ensin miehen, sitten vasta hänen kylkiluustaan naisen. Sitten hän jatkaa, että sen jälkeen, että ei ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista. Kaikki ovat kuitenkin saaneet alkunsa Jumalasta. Luomisen ajankohdassa on eroja, mutta kuitenkin kaikki ovat lähtöisin Jumalasta. Mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät.  Miksi kuitenkin mies heijastaa Jumalan kunniaa eritavoin, kuin nainen. Yksi peruste Paavalin sanoilla voisi olla, että oikea kristillinen isyys heijastaisi tavallaan Jumalan kirkkautta. Tekstistä voisi saada käsityksen, että mies olisi suoranaisemmassa yhteydessä Jumalaan kuin nainen. Kuitenkin toisaalla sana opettaa, että kaikki, joka ainoa ”ihminen on Jumalan kirkkautta vailla” ja, että jokainen voi saada sen takaisin vain yhtäläisellä tavalla, uskomalla Jeesukseen. Gal 3:26 Paavali sanookin: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.” Näin kaikki ovat kuitenkin todella tasa-arvoisia Jumalan edessä. Mies ja nainen ovat olemassa ollakseen vuorovaikutuksessa, keskinäisessä riippuvuussuhteessa palvellakseen toisiaan saman Kristuksen ruumiin tasavertaisina jäseninä. Uuden testamentin sukupuolten välinen roolijako voi toimia vain silloin, kun sitä soveltavat Kristukseen uskovat ihmiset. Asia todella vaikea meidän käsittää. Tämä on sellainen Raamatun kohta, jossa voisimme Lutherin tavoin nostaa lakkia ja mennä eteenpäin.

Sitten Paavali vetoaa korintilaisten luonnolliseen arvostelukykyyn, että he ajattelisivat, mikä on oikein ja sopivaa käytöstä. Paavali ottaa myös luonnon esikuvaksi siitä, mikä on sopivaa. Luonnonkin mukaan miehet ja naiset ovat erilaisia jo ulkonäöltään erilaisia, heillä on erilaiset vaatteet. Juutalaisten keskuudessa silloin miesten pitkää tukkaa pidettiin häpeänä. Myös kreikkalaiset paheksuivat sitä. Naisten pitkä tukka oli naisen kunnia-asia, jota jumalanpalveluksessa käytetty huntu vielä korosti. 

Paavali itsekin aavistelee, että hänen perustelut eivät kaikkia vakuuta. Niinpä hän lopuksi vetoaa myös seurakuntien yhteiseen tapaan, josta ei korintilaistenkaan ollut syytä poiketa eikä aihetta purnata vastaan. Hän toivoi, että korintilaiset noudattaisivat niitä sääntöjä, jotka olivat samat kaikissa seurakunnissa. Apostolilta tuli aika napakka päätös tälle ohjausjaksolle.

Itse asiassa päänverhoaminen oli ulkoinen menettelytapakysymys, jonka taustalla kuitenkin oli miehen ja naisen tasa-arvokysymykset sekä suhtautuminen kristilliseen avioliittokäsitykseen. Miksi kysymys oli noussut kiistan kohteeksi, oli se, että menettely oli aiheuttanut pahennusta ja se oli koettu säädyllisyyttä loukkaavaksi. 

Sitten me voimme kysyä miten meidän tulee suhtautua tällaiseen asiaan? Koska kysymys on ulkoisesta menettelytavasta, asiaan on suhtauduttava siten, mitä kunakin aikana pidetään säädyllisenä ja hyvien tapojen mukaisena. Tuskin meidän aikana kukaan pahastuu, jos nainen esiintyy kirkossa paljain päin. Kirkossamme on oltu sitä mieltä, että näitä apostolin sanoja ei tarvitse kirjaimellisesti noudattaa, mutta kysymys sukupuolten tasa-arvosta ja avioliiton pyhyydestä sen sijaan on edelleen otettava vakavasti. Ehkä siinä ajassamme oli paljon parantamisenkin varaa.

Herran aterian vietto 17-33

Nyt Paavali päätyy toiseen seurakunnan yhteisessä, joka viikkoisessa jumalanpalveluksessa ilmenneeseen ongelmaan, Herran aterian, ehtoollisen oikeaan viettoon. Toruja ei saa vain jotkut seurakuntalaiset, vaan moitteiden kohteena on koko seurakunta. Nyt apostoli ei kiittele korintilaisia, päinvastoin hän moittii heitä kovin sanoin. Ilmeisesti hän on saanut Korintista viestejä vallitsevasta epäkohdasta.

Tuohon aikaan ehtoollinen liittyi todelliseen ruokailutapahtumaan. Seurakuntalaiset toivat mukanaan ruokaa, leipää, viiniä, mitä heillä kullakin oli mahdollisuus tuoda yhteiseen tapahtumaan. Ruokailutapahtuma oli ilmeisesti kaksi osainen. Jälkimmäinen osa oli varsinainen rakkauden ateria, jossa siinäkin todennäköisesti käytettiin näitä yhteisiä ruokatarvikkeita. Tarkoitus oli, että kaikki ruokatarvikkeet tuotiin kaikkien yhteiseen käyttöön. Jokainen toi niitä tarvikkeita, joihin hänen varallisuutensa antoi mahdollisuuden. Köyhät ja varattomat saattoivat tulla tuomatta mitään, mutta heillä oli yhtäläinen oikeus nauttia yhteisestä ateriasta. Tarkoituksen oli, että yhteinen ateria luo yhteyttä seurakuntalaisten keskuuteen. Tavallaan toimittiin niin kuin meidän aikamme nyyttikesteissä. Ruokailun rakkaudenaterian osuus oli aterian kohokohta. Ilmeisesti juuri Korintissa ilmenneet ongelmat aiheuttivat sen, että varsin aikaisessa vaiheessa nämä ateriat alettiin erottamaan toisistaan.

Rakkaudenaterian vieton periaatteet olivat Korintissa unohtuneet. Yhteiseksi, seurakunnan yhteyttä rakentaviksi tarkoitetuissa kokoontumissa oli alkanut ilmetä hajaannusta. Nykyinen Raamatunkäännös puhuu ryhmäkunnista, vanhempi käännös puhuu puolueista. Kysymyksessä oli ilmeisesti yleistä eripuraisuutta vahvempi hajaannuksen tila. Paavalin tässä käyttämä sana tulkitaan myöhemmin jopa lahkoksi ja harhaopiksi. Paavali ilmoitti ainakin osittain uskovansa Korintista kuulemiinsa viesteihin. Ehkä hänen sanassaan kuultaa läpi, että viestit saattoivat olla liioiteltuja, mutta eivät kokonaan perättömiä. Ryhmien syntymisen taustalla saattoivat olla puolueiksi ryhmittymiset eri opettajien taakse, Paavalin, Apolloksen, Keefaksen ja Kristuksen puolueisiin. Tästähän apostoli jo Korinttolaiskirjeen alussa varoitti (1Kor 1:12). Mutta ryhmäkuntiin jakautumista saattoi aiheuttaa myös paikalliset sosiaaliset erot ihmisten kesken.

Ateriayhteys oli rikkoontunut. Jotkut olivat eristäytyneet ja aterioivat omissa piirissään. He söivät omia ruokiaan, mitä olivat mukanaan tuoneet. Köyhät, joilla ei ollut mitään tuoda tilaisuuteen, saivat jäädä nälkäisiksi, kun rikkaat samaan aikaan mässäilivät yltäkylläisyydessä ja jopa juopuivat viinin paljoudesta. Ilmeisesti ihmiset söivät omia ruokiaan jo ennen kuin varsinainen yhteinen ateria alkoi. Korintilaisten käytös ilmentää suurta itsekkyyttä ja vähäosaisen ihmisen häpäisyä, joka halventaa koko Jumalan seurakuntaa. Ateria ei ollut enää yhteinen, eikä ehtoollista vietetty Kristuksen asettamalla tavalla.

Paavali katsoo aiheelliseksi siteerata Luukkaan evankeliumista tuttuja ehtoollisen asetussanoja, jotka hän kertoo saaneensa Herralta tiedokseen. Paavali on kirjoittanut kirjeen 20-25 vuotta ehtoollisen asettamisen jälkeen, jolloin asiat ovat olleet vielä helposti tarkistettavissa eri lähteistä. Ei Paavali noita sanoja ollut saanut missään ilmestyksessä, vaan se oli sitä samaa kristillistä perimätietoa ja traditiota, jota apostolit olivat viemässä eteenpäin. Mutta sanoman juuri oli lähtöisin itseltään Jeesukselta. Ehtoollisen asetussanat olivat osa, sitä opetusta, mitä annettiin kaikkialla, missä lähetystyötä tehtiin.

Ehtoollinen on myös osa julistusta, jossa muistutetaan Jeesuksen kuolemasta ja Hänen paluustaan. Tämä oli varsinkin Korintissa tarpeellista, jossa ehtoollisen vietto oli riistäytynyt rajuiksi juhlinnaksi. Kysymyksessä on siis muistoateria, mutta se on myös valmistautumista. ”Siihen asti” kuvastaa, että jo alusta lähtien on lopunajan, eskatologisia tapahtumia pidetty tärkeinä. 

Nyt tulemme sitten opetuksen kohtaan, jota meidänkin on varsin vakavasti tutkittava. Vanha Raamatunkäännös puhuu aterialle ”kelvottomasti” osallistumisesta, uusi käännös sanoo ”arvottomalla tavalla”. Vaha bysanttilainen tekstin mukaan oikeampi lukutapa sanalle olisi ”Se, joka syö ja juo arvottomasti, syö ja juo itselleen tuomion, koska ei ajattele, että kysymys on Kristuksen ruumiista”. Sekä ehtoollisleipä, että seurakunta ovat Kristuksen ruumis. Korinttilaisten synti halveksi sekä Kristusta, että seurakuntaa. Ehtoollisen halveksiminen on vakava synti, joka tuo tekijälleen tuomion.

Kuka on kelvollinen?
Ehtoollisessa vastaanotamme Kristuksen ruumiin ja veren syntiemme anteeksisaamiseksi. Se on vakava, mutta valtavan suuri lahja. Ehtoollisvieraan tulisi tutkia ja koetella itseään käydessään ehtoolliselle. Eiköhän lopputulos jokaisen kohdalla ole se, että emme ole kelvollisia sellaista lahjaa vastaanottamaan. Emme ole itsessämme lahjan arvoisia, mutta se annetaankin meille armosta, ilman ansioitamme. Kenenkään ei pidä jäädä pois ehtoolliselta sen vuoksi, että ei ole riittävän hyvä käymään ehtoollispöytään.

Kelvollisuuden ja kelvottomuuden raja kulkee siinä, uskommeko ne sanat, jotka Jeesus sanoi ehtoollista asettaessaan. Uskommeko sanat ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”. Tätä meidän tulee tarkata. Tässä tulee olla aralla mielellä. Kadumme ja tunnustamme omat syntimme Jumalalle, mutta erityisesti tulee tarkata, että me uskomme. Joka syö ja juo ehtoollisella erottamatta sitä, muusta syömisestä ja juomisesta, syö ja juo tuomioksi itselleen. Ehtoollinen on yhteysateria, mutta jos sitä vietetään kuin se olisi vain ihmisten välisen yhteyden tai tunnelman luoja ilman yhteyttä Kristuksen ruumiiseen ja vereen, vietetään sitä kelvottomasti. Itsensä oikea koetteleminen johtaa siihen, että ihminen ”syö tätä leipää ja juo tästä maljasta” juuri siksi, että syntisenä tarvitsee Kristusta ja Hänen anteeksiantamistaan ja uskoa ne täysin anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä sovintoveressä.

Paavali käsittää Herran tuomion tässä hyvin konkreettisesti. Ilmeisesti Korintissa oli silloin tavallista enemmän sairautta. Paavali kokee, että ne olivat suoranaista seurausta siitä, että Herran ehtoollista halveksittiin. Tätä ei pidä kuitenkaan ymmärtää niin, että kaikki sairaudet aiheutuisivat aina jostakin tietyistä synneistä. Paavali ei myöskään halua sanoa, että ne olisivat rangaistuksia, vaan ne ovat kurituksia, joilla Jumala kutsuu parannukseen. Korintilaiset olivat kuitenkin kastettuja. Kaikesta huolimatta he olivat Kristuksessa. Kurituksilla Jumala halusi ohjata korintilaisia siten, että he eivät ajautuisi saman lopullisen tuomion alle, mikä kuuluu maailmalle. Hyvä on panna merkille, että Paavali ei sano kelvottoman ehtoollisen vieton johtavan peruuttamattomaan tuomioon. Tällainen väärinkäsitys on joskus aiheuttanut vääränlaista, evankeliumin vastaista ehtoollispelkoa.

Lopuksi Paavali palaa vielä käytännön neuvoihin. Nälkäiset syököön kotonaan, elleivät jaksa odottaa yhteisen aterian alkamista. Jo joku tulee seurakunnan kokoukseen vain syömään ja juomaan eikä kokemaan pyhien yhteyttä, on paras pysyä kotona. Väärä asenne tekee tyhjäksi rakkaudenaterian merkityksen. Sama koskee rikkaita ja köyhiä.