VAROITTAVIA ESIMERKKEJÄ

Vähäkyrö srk-talo 31.3.2019 SK-ilta

1 Kor 10:1-6

Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa. Näin heistä tuli meille varoittavia esimerkkejä: meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät.

Tämän sunnuntain aihe on elämän leipä. Teksteis­sä on esillä ruokkimisihmeet ja myös Israelin kansan korpivaellus.

Korpivaelluksen aikana kaikki israelilaiset kuuluivat yhteiseen valittuun kansaan. Kaik­ki tulivat liietyiksi kansan johtajaansa Moosekseen, Punaisenmeren kas­teessa. Kaikki saivat nauttia Jumalan hyvyyden lah­joja, syö­dä mannaa ja juoda raikasta vettä. Mutta todella vakava asia on, että he kaik­ki eivät kuitenkaan päässeet perille. Missä vika? Vaelluksen aikana niin moni luopui Jumalan johdatuksesta eikä halunnut kulkea hänen ohjeidensa mukaan. He nousivat kapinoimaan Jumalan tahtoa vastaan. Sen vuoksi heitä kohtasi tuho matkalla, eivätkä he koskaan saavuttaneet luvattua maata.

Paavali on tässä kirjeeseensä nostanut esille varoittavat esimerkit Korintin seurakun­nas­sa ilmitulleita epäkohtia silmällä pitäen. Korintissa esiintyi kapinoin­tia Jumalaa vastaan. Korinttilaiset menivät mukaan myös pakanallisiin uhrimenoihin. He myös kiusasivat Jumalaa kokeilemalla Hänen kärsivällisyyt­tään siinä, miten pitkälle käskyjen vastaisuudessa voidaan mennä.

Apostoli kertoo korpivaelluksen tapahtumista varoittavina esimerkkeinä ja ojennukseksi, tarkoittaen korinttilaisia, oman aikansa kristittyjä, mutta myös meidän aikamme kristittyjä. Kysymys on siis myös meistä. Se mitä tapahtui heille, on esikuval­lista ja kirjoitettu varoitukseksi myös meille. Kuulumme Kristuksen kirkkoon, olemme siihen tul­leet yhteisen kristillisen kasteen kautta, käymme ehtoollisella, nautimme täällä ajas­sa Jumalan suojelusta ja varjelusta, mutta kaikki eivät pääse perille luvattuun maahan.

Ihmeellistä, että Paavali kristillisen vapauden puolestapuhuja puhuukin nyt näin? Ei Paavali tässä­kään toki rajoita armoa tai murenna pelastusvarmuutta, päinvastoin. Teksti korostaa sitä, että pe­lastus on Jumalan teko, joka yksin hänen varas­saan. Meille tarjotaan Sanaa ja sakramentteja, kastetta ja ehtoollista. Niissä koemme yhteyttä Jumalan kanssa, mutta myös kristikan­san keskinäistä yhteyttä. Sanaa ja sakramentteja me saamme käyttää rakentamaan elämääm­me. Mutta kun me todella kuljemme Juma­lan armon varassa, häneen luottaen, emme voi hyvällä omallatunnolla syyllistyä Jumalan käsky­jen vastaisiin tekoihin. Kun me kuitenkin lankeam­me, tekomme painavat mieltämme, kadumme niitä. Me saam­me uskoa ne anteeksiannetuiksi, kun tunnustamme ja pyydämme tekojamme anteeksi Jeesuksen veren ansioon luottaen. Tekstin perusopetus onkin siinä, että seurakuntaan kuuluminen, kasteen saaminen, ehtoollisella käynti, eivät itsessään meitä pelasta. Pelastuksemme perusta on usko Jumalaan ja suh­teemme Jeesukseen Kristukseen. Siinä on meidän pelastuksemme. Siitä nousee kilvoituksen halu, joka yrittää välttää syntiä ja Ju­ma­lan tahdon vastaista elämää. Tähän kilvoituk­seen saamme voimaa Jumalalta.

Ei meidän siis tarvitse pelastusta epäröidä. Jeesuk­sen veren armosta saamme nytkin uskoa syntim­me anteeksi annetuiksi. Jumalan armosta saamme us­koa pääsevämme kerran varmasti perille, mutta synnillä ei siitä huolimatta ole leikkimistä. Meidän ei pidä tieten tahtoen koetella Jumalan kärsivällisyyttä tai uhmata Hänen tahtoaan, vaan me vaellamme kohti luvattua maata iloiten ja Jumalan johdatukseen luottaen. Hän vie uskolliset lapsensa kotiin, luvattuun maahan.