1Joh
4:16-21 (UT 2020)
Me
olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden meitä kohtaan ja uskomme siihen. Rakkaudessa
ei ole pelkoa Jumala on rakkaus. Kun joku pysyy rakkaudessa, hän pysyy
Jumalassa ja Jumala hänessä. Näin me toteutamme rakkauden tarkoituksen ja
voimme olla rohkeita tuomion päivänä. Olemmehan maailmassa Kristuksen
kaltaisia. Rakkaudessa ei ole pelkoa, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
Pelko onkin jo rangaistus sinänsä, sillä pelokas ei ole tullut täydelliseksi
rakkaudessa. Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku
väittää rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään tai sisartaan, hän
valehtelee. Miten hän voisi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt, kun ei
rakasta edes lähimmäistään, jonka näkee? Jos rakastaa Jumalaa, pitää rakastaa
myös veljiään ja sisariaan. Tämän käskyn olemme Jumalalta saaneet.
JUMALA ENSIN, SITTEN ME
Jumalan rakkaus on kaiken rakkauden alku ja lähtökohta. Se on ikuinen rakkaus, joka tuli tänne maailmaan Jeesuksessa. Jumala rakasti niin paljon luomiaan ihmisiä, vaikka he olivatkin langenneet syvälle syntiin, että lähetti oman Poikansa sovittamaan koko maailman synnit omalla verellään. Tämän rakkauden osallisuuteen on meidät liitetty kasteessa. Siinä olemme tulleet iankaikkisten aarteiden perillisiksi. Vaikka kuljemmekin vielä täällä maailmassa kurjina ja vajavaisina, olemme Jeesuksen veren ansiosta liitetyt Jumalan perheväkeen. Olemme näin Jeesuksen sisaria ja veljiä. Isä rakastaa perhettään ja lapset rakastavat isäänsä.
Rakastamme Jumalaa, Isää sen vuoksi, että hän on ensin rakastanut meitä rajattomalla rakkaudellaan. Siitä pulppuaa vastarakkaus Jumalaa kohtaan. Kun pysymme kiinni Jumalan rakkaudessa, silloin kuljemme Isän talutuksessa. Siinä ei tarvitse pelätä. Vaikka sodat riehuvat ja pahuus maailmassa jyllää, Jumalan täydellisessä rakkaudessa ei ole mitään pelkoa. Siinä on meillä turva tuomiopäivänäkin. Saamme tuomiolla vedota siihen, että Jeesuksen veri on pessyt meidän syntimme pois. Jumala itse on valmistanut meille armon. Täydellisessä Jumalan rakkaudessa ei ole yhtään pelkoa, siinä ei ole yhtään rangaistusta, se on täynnä armoa ja hyvyyttä.
Meille rakkaus Jumalaan voi jotenkin olla itsestäänselvyys. Perhepiirissä kaikkien pitäisi rakastaa toisiaan, niin kuin Isä rakastaa lapsiaan. Mutta kun katselemme miten ”sisarukset” elävät keskenään, näköala onkin toinen. Kristikansakin osaa riidellä keskenään. Käsky kuitenkin käy, että joka rakastaa Jumalaa, hän rakastakoon myös veljiään. Jos emme rakasta sisaria ja veljiä, on rakkautemme Jumalaankin puutteellista. Televisio ja lehdistö tuo päivittäin eteemme hädänalaisia veljiä ja sisaria kaukana maailmalla. He saavat helposti sympatiat ja jopa apumme heidän hyväksi on helposti irrotettavissa. Heidän puolestaan voidaan toimia, mutta entä rakkaus siihen lähellä elävään naapuriin tai työtoveriin. Aito rakkaus joutuu koetukselle juuri niiden ihmisten kesken, jotka ovat päivittäin tekemisissä toistensa kanssa. Kilvoitukseen on vielä tarvetta.
Olkoonpa meidän rakkautemme minkälaista hyvänsä, Jumalan rakkaus on aina täydellistä. Jumala rakastaa meitä, olemme millaisia hyvänsä. Tämä on aina hyvä pitää muistissa, ensin tulee Jumalan rakkaus, jonka me saamme vastaanottaa ilman mitään etu- tai jälkikäteisvaatimuksia. Me saamme tunnustaa Jumalalle kaikki syntimme, rakkaudettomuutemme. Saamme pyytää niitä anteeksi ja saamme ne sitten Jeesuksen veren ansiosta uskoa anteeksi. Tästä armon ja anteeksisaamisen ymmärtämisestä ja kokemisesta lähtee versomaan meidän rakkaus Jumalaan ja myös veljiä ja sisaria kohtaan, mutta meidän rakkautemme ei koskaan ole täydellistä. Meidän täytyy siinä jatkuvasti kilvoitella ja pyytää kilvoitukseen Jumalalta voimia.
(Kirjoitus
Pohjankyrö lehdessä 16.6.2022)
