TERVETULOA KANSSAMME

 

JOULUNODOTUSPÄIVÄLLISELLE 29.11.2013 klo 17:00

Ravintola Vakka (Maatalousoppilaitos) Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki
Perinteisen ja runsaan jouluaterian kattaa Ravintola Vakka.
Jouluisesta musiikista vastaa Pohjanmaan Evankelinen puhallinorkesteri,
johtajanaan dir.mus. Aatos Ilomäki
Joulunalussana pastori Riku Lähteenkorva
Jouluisia yhteislauluja

Ruokailun (maksu 20 €) vuoksi ilmoittaudu 21.11.2013 mennessä sähköpostitse evankelinen.puhallinorkesteri@netikka.fi tai puhelimitse 0400 661789.

LAHJAVANHURSKAUS

Vähäkyrö, SK-lauluilta 20.10.2013

Room. 1: 16-17
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Tämä lyhyt Raamatun teksti vie meidät suoraan uskonpuhdistuksen ytimeen. Paavali pohtii samoja asioita, jotka myös Lutherille tulivat tärkeiksi. Tänään mekin voimme pohtia ja ihmetellä samoja asioita. Olemme aivan Evankeliumin sisimmän sanoman äärellä.

Mitä on Jumalan vanhurskaus? Vanhurskaudenhan me tunnemme. Se on Jumalalle kelpaavaa, täydellistä oikeamielisyyttä. Vanhurskaus on ikuiseen iloon pääsevien ominaisuus. Se on ominaisuus, jota Jumala odottaa myös meidän toteuttavan, lain noudattamista, lähimmäisen rakastamista, koko elämän täydellistä tahrattomuutta.

Jumalan vanhurskaus on muutakin. Viisaiden opettajien mukaan tuo tekstin alkukielen sana voi jo kielellisestikin merkitä myös Jumalalta tulevaa, Hänen lahjoittamaansa vanhurskautta. Kun Luther tämän asian käsitti, hän pääsi ymmärtämään Paavalin kirjeen sisällön. Siinä oli avain Evankeliumin ymmärtämiseen. Tästä tuli uskonpuhdistuksen ydin.

Me emme voi elää vanhurskaasti, Jumalalle kelpaavasti. Siihen meidän turmeltunut luontomme ei kykene. Sen me jokainen olemme varmaan itse kohdallamme kokeneet. Jos ymmärrämme Jumalan vanhurskauden vain Jumalan omana ominaisuutena ja vaatimuksena ihmiskunnalle, pysyvät taivaan portit meille suljettuina. Tätä Jumalalta tulevaa vanhurskautta voimme nimittää Jeesuksen lahjavanhurskaudeksi. Jeesus otti meidän synnit päällensä, kantoi ne Golgatan ristinpuulle ja maksoi ne uhraamalla henkensä meidän puolestamme. Hän, ainoa, joka eli täydellisen vanhurskaan elämän, otti koko maailman synnit kantaakseen ja sovitti ne Jumalan edessä. Näin hän valmisti vanhurskauden, jota meille tarjotaan lahjana vastaanotettavaksi. Me saamme kääriytyä Jeesuksen lahjavanhurskauteen, joka peittää meidän syntimme. Tämän lahjavanhurskauden kautta ihmiskunnalle avautui mahdollisuus pelastua iankaikkiseen elämään.

Sitten sana: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Tämä voidaan myös kahdella eri tavalla. ”Ken on uskosta vanhurskas, saa elää, ” tai toisin päin: ”Vanhurskas saa elää, kun uskoo”. Molemmat sanat johtavat samaan lopputulokseen. Syntinen ihminen tulee vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi, vain uskomalla Jeesukseen. Saamme uskoa syntimme anteeksi annetuiksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin saamme lahjaksi vanhurskauden ja iankaikkisen autuuden. Uskolla lahjana vastaanotettu vanhurskaus johtaa uskon syvenemiseen meissä itsessämme, mutta se voi myös johtaa meitä auttamaan muitakin ymmärtämään ja vastaanottamaan tämän suuren lahjan.

Evankeliumin ydin on siis sanoma lahjavanhurskaudesta, jonka Jumala on meille Jeesuksessa valmistanut. Sanoma oli osoitettu juutalaisille, joille se oli hullutusta, myös kreikkalaisille, jotka tässä edustavat kaikkia pakanakansoja. Heille Evankeliumi oli loukkaus. Siitä huolimatta Paavali ei häpeä Evankeliumia. Hän oli valmis viemään sanomaa kansojen keskuuteen. Hän oli valmis saattamaan itsensä vaaroille, perimätiedon mukaan marttyyrikuolemaan saakka.

Ethän sinäkään häpeä Evankeliumia. Siinä on Jumalan voima, ja se tuo pelastuksen kaikille, huomaa ihan kaikille, jotka sen uskovat. Viedään rohkeasti sanomaa. Riemuitaan, iloitaan, kiitetään!

”Usko vaan Karitsaan,
tiesi turvaa hän voimallaan.
Vaikka syntisi ahdistaa,
katso Jumalan Karitsaa.
Silloin et hukkua voi.”
SK 232:4

 

 

LÄHETTILÄINÄ

Vähäkyrö, Kirkko 13.10.2013, Ilosanomajuhla

2Tim 4:1-5

”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jee­suk­sen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valta­kuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haa­li­vat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullak­seen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat kor­vansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan ta­ruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.”

Suuri Her­ran lähettiläs, apostoli Paavali alkaa tuntea oman aikan­sa olevan loppumassa.  Hän kirjoittaa tekstimme jäl­keen. ”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni Minua odottaa nyt van­hurs­kauden seppele.” Hän on jättämässä viimeisiä kehotuksia hengelliselle läheiselleen ja työtoveril­leen. Sen vuoksi apostoli luo näkymiä aina siihen saakka, kun Kristus tulee ja kutsuu maanpäällä toimineet palvelijansa tilille.

Mikä oli tässä tilanteessa tärkein ohje Timoteukselle? Se oli, julista Sanaa. En usko, että tässä Paavali tarkoittaa yksinomaan juhlallista saarnaamista, vaan myös evan­keliumin todistuksen antamista eri tilanteissa. Aina pitäisi olla val­mis antamaan todistuksen sanan Jeesuksesta. Olen monesti miettinyt Paavalin sanoja esiin as­tumisesta myös sopimattomalla ajalla. Olen miet­tinyt, onko evankeliumin arvon mukaista alkaa saarnata aivan mahdottomissa paikoissa tai sopimattomissa tilanteissa. Voisiko liiallinen tyrkyttäminen kääntyä lopuksi Evan­ke­li­u­mia vastaan? Edesmennyt ruotsalainen piispa Bo Giertzin opet­­taa tästä asiasta yllättävästi näin: ”Paavali tuskin tarkoit­taa, että sanomaa on väkivalloin tyrkytettävä ih­mi­sil­le sopimattomina aikoina, vaan pikemminkin, että sopivista tilaisuuksista on otettava vaari myös sil­loin, kuin hetki on julistajan itsensä kannalta hyvin sopimaton.” Giertzin mukaan sana voitaisiin kään­tää ”Ole valmiina sopivalla ja sopimattomalla het­kellä”.  Kun siis huomaamme, että tilaisuus Evankeliumista kertomiseen avautuu, tulisi meidän, lähettiläiden olla valmiina toimimaan, vaik­ka tapahtumat tulisivat eteen kuinka yllättäen, meille sopimattomassa tilanteessa. Vaikka ei sinulle oikein sopisikaan, velvollisuus todistukseen on olemassa.

Seuraavaksi tulee sitten ohje sisällöstä. Evankelista ju­lis­tus­ta on perinteisesti arvioitu sen perusteella, ero­tet­tiinko siinä laki ja Evankeliumi. Huono oli julistus, jossa ne sekoitettiin. Hyvä oli julistus, jossa ne kirk­kaasti erotettiin. Näistä samoista aineksista Paava­li­kin kehottaa julistuksen muodostamaan. Kärsivällisesti tulee Sanan perusteella todistaa ja näyttää vääräksi, mikä on Ju­malan tahdon vastaista.  Tulee myös lohduttaa ja kehottaa ihmisiä uuteen elämään. Armon Evankeliumi pitää olla aina vahvasti esillä. Kulijoille tulee antaa selvästi tie­to, missä kulkee taivaan tie.

Julistajalla ja kuulijalla on jatkuva kiusaus mukau­tua ”korvasyyhyn” mukaan. Helposti sorrumme kertomaan, sitä mitä kansa haluaa kuulla, mistä massat pitävät. Myös ihmiset mielellään ha­keutuvat sinne, missä kuulee oman mielen mukais­ta julistusta. Jokaisessa hengellisessä liikkeessä on oma julistuskulttuurinsa. Käytössä ovat tutut termit. Sen vuoksi oman liik­keen julistus tuntuu kotoiselta ja hyvältä. Tutun julistuksen piiriin on hyvä mennä. En usko, että Paavali tätä ilmiötä tässä vastustaa, vaan hän va­roit­taa sellaisesta julistuksesta, jossa luovutaan ih­misten mielistelemiseksi Jumalan Sanasta ko­ko­naan tai osittain. Koko Jumalan Sanan totuus, laki täydessä ankaruudessaan ja Evankeliumi kaikessa ihanuudessa on ihmisille julistettava ja opetettava. Ei mitään uusia taruja tai teologisia keksintöjä, vaan tulessa koeteltua Jumalan Sanaa tulee mei­dän julistaa ja siitä kertoa imisille. Varoitus on taas kaksipuolinen. Ei saa uskoa taruja, mutta ei niitä saa myöskään julistaa hengellisinä totuuksina. Hengellisen viihteen tarjo­amista tule visusti varoa.

Päivän Evankeliumitekstissä Jeesuksen lähettiläitä, kuninkaan juhla-airuita otettaan kiinni, jopa pahoinpi­del­lään.  Paavali kehottaa Timoteusta pysymään järke­vä­nä ja lujana kestämään vaivat. Lähettilään tehtä­vä on vastuullinen. Tuskaa ja ahdistusta tulee vas­taan, mutta se on kestettävä.

Lopuksi, kuin yhteenvetona, Paavali kehottaa; ”kes­tä vaivat ja julista Evankeliumia.” Mutta kuinka me jak­samme, kuinka me kestämme? Kasteessa, kun meidät on kutsuttu Jeesuksen seuraajiksi ja todistajiksi on meille sanottu, että ristiinnaulittu Jeesus Kristus on si­nut lunastanut. Jeesus on Gol­gatalla maksanut ve­rel­lään sinun vikasi ja virheesi. Ne­kin laiminlyönnit ja puutteet, jotka teemme Evan­keliumin työsaralla. Koko toiminnan ydin on lu­nas­tus. Sitä me julistamme, juuri siitä Evankeliumi ker­too. Siitä me saamme itsekin elää ja ammentaa voi­maa. Ei muuta mahdollisuutta kestää ajan ah­dis­tuk­­sissa ole. Meillä on syntien anteeksisaaminen Jeesuksen veren ansiosta, yksin armosta, yksin uskon kautta. Siinä on meidän elämä, meidän toi­vo, meidän voima. Me haluaisimme, että muutkin siitä tulisivat osal­li­siksi. Haluamme, että kaikki kasteessa Jee­suk­sen lähettiläiksi kutsutut ottaisivat tehtävänsä todesta ja lähtisivät kantamaan vastuutaan työstä. Kaiken voi aiheuttaa vain Jumala, Pyhän Henkensä välityksellä. Hän siunaa työmme, kartuttaa joukkoamme, kasvattaa pelastettujen kiitosvirttä laulavien määrää. Sitä me saamme kaikki pyytää.

LUOMAKUNTA HUOKAILEE

(Kirjoitus Sanansaattaja lehdessä nro 40/3.10.2013)

Eedenin lankeemuksessa ei ainoastaan ihmisessä oleva Jumalan kuva vääristynyt, myös luomakunta tuli taivutetuksi katoavaisuuden ahdistuksen alle. Näin syntiinlankeemus turmeli myös meitä ympäröivän luonnon. Adamin lankeemus on siis kaatunut myös Jumalan luoman luonnon ylle. Emme asu enää ihanassa, yltäkylläisessä paratiisissa. Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Ja miehelle hän sanoi: - Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi”. Vielä Mooseksen kirjassa on sanat: ”Hän antoi pojalle nimen Nooa* ja sanoi: "Tämä poika on antava meille lohtua työssämme ja vaivannäössämme, kun viljelemme maata, jonka Herra on kironnut." Asumme maailmassa, joka voi huonosti. Meidän ihmisten jokapäiväinen ahneutemme vielä lisää luonnon pahoinvointia joka päivä. Riistämme ja rasitamme luontoa yli oman välttämättömän tarpeemme. Olemme lisäämässä luomakunnan tuskaa. Myös luonto ihmiskunnan kanssa on ikeen alla, ikävöi luvattua vapautta ja vaikeroi tuskissa.

Taistelu tuo tuskaa ja pahoinvointia. Emme tiedä millainen tuska meitä ja meitä ympäröivää luontoa vielä odottaa. Raamatun sanan perusteella kuitenkin saamme uskoa, että taistelu kerran loppuu ja tulee ihana rauha ja täydellinen harmonia. Luontokin pääsee vapauteen.

Me ihmiset huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. Emmekö sitten vielä olekaan Jumalan lapsia? Emmekö vielä ole lunastettuja? Ystävät! Me olemme todella täydellisesti vapaaksi lunastettuja Jeesuksen veren ansiosta. Kasteessa meidät on täydellisesti kutsuttu Jumalan lapsiksi. Kaikki on pelastuksemme ja iankaikkisen elämämme kannalta täydellisesti valmista jo nyt, aivan tässä ja nyt. Saamme päivittäin uskossa elää Jumalan lasten riemullista elämää. Saamme uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä. Saamme iloita iankaikkisesta autuudestamme. Mikään ei ole siltä osin kesken. Jeesus antaa meille elämän.

Täällä ajassa kuitenkin kaikki jää vajavaiseksi. Voimme vaan aavistella tulevaa. Kun Kristus kerran saapuu kunniassaan, silloin meidät vapautetaan näistä rujoista ruumiistamme ja ajallisuuden rajoitteista. Saamme ylösnousemusruumiit, joissa ei kipu pesi. Pääsemme taivaan todelliseen kirkkauteen, jossa näemme Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Tuska ja ahdistus, mitä uskova täällä ajassa joutuu kärsimään, on täydellisesti poissa. Meitä ympäröi silloin myös uusi Eden, taivaallinen paratiisi. Myös luonto on päässyt vapaaksi ihmisen synnin kuormasta. Tästä meillä on lupaus, josta Pyhä Henki meille todistaa. Sen lupauksen toivossa jaksamme elää ja taistella vielä hetken. Muistakaamme taistelussamme myös luonnon tuskia.

Me saamme jo nyt nauttia autuudestamme, niin paljon kuin se täällä ajassa vain on mahdollista. Saamme uskoa Jeesukseen. Saamme kulkea Häneen luottaen Hänen lapsenaan. Saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Hänen pyhässä nimessään ja kalliissa sovinto veressään. Saamme aavistuksen taivaan rauhasta. Saamme nauttia kauniista isänmaastamme, sen vuodenajoista, luonnosta, luonnon ja peltojemme antimista. Saamme elää vahvassa toivossa.

Antti Näsi

Vähäkyrö