EPISTOLASANANEN 29.08.2021

(Kirkkoraamattu 1933/38: Room. 13:8-10)

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttymys. 

Useissa Raamatun kohdissa korostetaan sitä, että rakkaus peittää lain tai sama asia ilmais­taan toisilla sanoilla. Samoista asioistahan tässäkin on kysymys. Mutta toisaalta Raamattu korostaa lain pysyvyyttä ja ehdottomuutta. Evankeliumissa Jeesus itse sanoo, että rakas­ta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi ja lisää "näissä riippuu laki ja profeetat". Onko tässä risti­rii­taa? Kolme näkökulmaa tähän asiaan.

Asiaa pohdittaessa on meidän hyvä huomata rakkaus -sanan erilainen merkitys eri tilanteis­sa. Meis­sä ihmisissä on rakkauden, jonkinlai­sen hy­vänolon tunne tai jonkinlainen yleinen hy­vän­tahtoisuus. Oi­kein hyviä ja kehittämisen arvoi­sia asioita nämäkin.

Mutta jos ainoastaan tämä inhimillinen tunne meitä ohjaa elä­mässämme, laki jää kyllä täyttämättä. Jos ajattelemme näitä ajallisia velvoitteitamme lähimmäisiämme ja ympärillämme olevaa hätää kohtaan, jäämme aina velkaa lähimmäi­sellemme. Emme koskaan voi sanoa, että nyt olen täyttänyt velvollisuuteni viimeistä piirtoa myöten. Aina löytyy lisää ja lisää autettavia ja hoivattavia. Harjaantumista tälläkin alueella varmaan tarvitaan meidänkin keskuudessam­me. Vielä on paljon tehtävissä lähellä ja kaukana olevien lähimmäistemme auttamiseksi hengellisesti sekä aineellisesti.

Mutta rakkaudessa on toinen aivan toisenlaisia ulottu­vuuksia saava merkitys, se rakkaus joka am­mentaa voimansa Kristuksen rakkaudesta. Ei hyväntahtoisuudella voida lakia täyttää, mutta jos me kuljemme Jeesuksen rakkauden ohjaa­mina, on omatuntomme herkkä ja kilvoit­telem­me käskyjen täyttämisessä, me varomme tekemästä lähimmäisellemme mitään pahaa.

Vaikka usko meissä olisi mielestämme vahva­kin, kilvoituksemme hyvä, tulee rikkomuksia kuitenkin. Emme pystyneetkään rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme ja Juma­laa yli kaiken. Lain sana pääseekin vielä muis­tuttamaan ja tuomitsemaan. En onnistunut vaikka Jeesukseen uskonkin, vaikka yritin Hänen ohjeiden mukaan naapuriin suhtautua. Eikö rakkaus täyttänytkään lakia?

Tulee kolmas näkökulma. "Jeesuksen rakkaus on se niin suuri".  Laki seisoo myrskyjenkin kes­kellä ikuisesti yhtä lujana, yhtä ankarana, yhtä tuomitsevana.  Mutta Jeesuksen rakkaus meitä vajavaisia kilvoittelijoita kohtaan peittää kaiken lain vaatiman. Golgatan uhrin ansiosta on kaikki meidän syntimme sovitettu Jumalan edessä. Jeesus antoi henkensä rakkaudesta langennutta ihmiskuntaa kohtaan. Jeesus vuodatti verensä sen vuoksi, että Hän rakastaa juuri sinuakin. Ei hän kuollut vain joidenkin 2000 vuotta sitten elänei­den juutalaisten puolesta, vaan juuri sinun puolestasi. Tässä on huikein näköala rakkaus -sanan sisältöön. Antoi henkensä kaikkien syntien sovitukseksi. Tämän rajattoman rak­kauden suojaan me saamme tulla, kun laki syyttää ja vaatii lisää ja lisää rakkaudentekoja. Laki yrittää näännyttää ja masentaa, mutta kaikki sen vaatimukset on Jeesus täyttänyt. Tämä rakkaus ei jätä pienintäkään murusta lain vaatimuksista täyttämättä. Jeesus sanoi Golgatan ristillä: "Se on täytetty". Se tarkoitti monta asiaa, lakiakin.

Käykäämme usein rakkauden lähteelle, Jee­suk­sen luo. Saamme kantaa hänen eteensä kaikki rakkaudettomuutemme, itsekkyytemme. Tämän lähteen äärellä olemme täällä juhlilla ol­leet. Olemme saaneet olla kokemassa an­teeksiantamuksen voimaa ja vielä nytkin saamme jäädä uskomaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kal­liissa sovintoveressä.(Laihia Kyrönmaan Evankeliumijuhla 10.09.1995) 

EPISTOLASANANEN 22.8.2021

APT 3:6-9
Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy." Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti hänet ylös; ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat, ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli; ja hän meni heidän kanssansa pyhäkköön, käyden ja hypellen ja ylistäen Jumalaa. Ja kaikki kansa näki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa.

 

Pietari ja Johannes olivat menossa pyhäkköön rukoushetkellä, kun he temppelialueella kohtasivat ramman kerjäläisen. Kerjäläinen odotti saavansa heiltä almun. Pietari näki hänen katseestaan, että hän uskoi voivansa tulla terveeksi. Miehen terveeksi tulemisen usko joutui koetukselle, kun Pietari käski Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä hätä nousemaan ylös. Mies uskoi, nousi ja parantui. Hän meni heidän kanssaan hypellen ja Jumalaa ylistäen temppeliin sisään.

 

Viikon aihe on Jeesus parantajamme. Mikä on sinun sairautesi jonka haluaisit viedä Jeesuksen eteen. Onko ongelmia sydämen kanssa vai prakaako polvet? Kannatko ruumiissasi kenties riuduttavaa kasvannaista? Kaikki psyykkiset ja somaattiset vaivat saat rukouksessa kantaa Jumalalle ja myös uskoa, että Jumala antaa sinulle juuri sen avun mikä on sinulle tarpeellinen.

 

Ovatko nämä sairaudet sittenkään niitä vaarallisimpia tauteja. Olisiko kuitenkin kaikkein vaarallisin se Adamin perinnöllinen tauti eli synti. Syöpä, sydänsairaudet ja nivelrikko vaivaavat vain tämän elämän ajan, mutta synti saattaa kantajansa iankaikkiseen tuskaan. Olisiko meille tärkeintä hakea apua juuri tähän vaivaan. Ruumin vajavuudet, sairaudet ja vammat me kaikki tunnistamme niiden kipujen ja oireiden vuoksi. Synti on niin ovela, että sen oireita me emme tahdo edes huomata. Tauti itse pyrkii myös peittämään sen oireet. Vähättelemme synnin ajallisiakin seurauksia selittämällä, että kaikkihan niin tekee. Helposti odotamme ja pyydämme almuja vain ajallisiin sairauksiin tajuamatta sitä, että meillä on tarve ja mahdollisuus parantua myös iankaikkista tuskaa aiheuttavasta taudista.

 

Rampa mies temppelin pihalla ei pyytänyt parannusta vammastaan, vaan helpotusta koko elämäänsä. Aivan vieras ihminen tarjosi hänelle apua, jota hän ei edes osannut pyytää. Kuitenkin hän heti uskoi parantumisen olevan mahdollista. Ehkä hän oli kuullut suuria ihmetekoja tehneestä miehestä, joka oli teloitettu. Ehkä hän oli nähnytkin Jeesuksen. Kun Jeesuksen nimessä rampaa kehotettiin nousemaan, hän uskoi ja parantui. Pietari ei käyttänyt kirurgin veistä, ei mitään lääkettä. Mies parantui, kun hän uskoi.

 

Minä saan välittää sinulle samanlaisen sanoman, kuin Pietari välitti rammalle miehelle. Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, saat uskoa syntisi anteeksi annetuiksi. Kaikki Adamista periytyvät synnit, kaikki meidän itse tekemät synnit, kaiken sen mikä erottaa meitä Jumalasta kaiken sen, mikä on viemässä meitä kadotuksen, iankaikkiseen tuskaan, sen saamme uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Aivan samoin kuin rampa mies, mekin voimme parantua tuosta vaarallisesta taudista. Jeesuksen anteeksiantava käsi on ojolla sinua kohti, että tarttuisit siihen. Kun sinä tartut käteen, se vetää sinut ylös synnin kadottavasta orjuudesta. Siihen ei tarvita lääkettä, ei tekoja, vain uskoa. Kaikki on valmiiksi tehty Golgatalla, jossa Jumala uhrasi Poikansa meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi. Jeesuksen veri on vuotanut meidän tähtemme. Tartu käteen ja nouse. Usko pelastuksesi Jeesuksen kautta, armosta.

 

Mitä olisi tapahtunut, jos rampa mies ei olisi tarttunut ojennettuun käteen ja uskonut parantumisen mahdollisuuteen ja olisi jäänyt pyytämään ja vaatimaan ohikulkijoilta suurempia almuja? Hän olisi kenties saanut joskus isompiakin lahjoituksia, olisi saattanut elämän murheet vähäksi aikaa hellittää, mutta hän olisi jäänyt kerjäläiseksi lopuksi ikää. Kun hän uskoi, hän tuli terveeksi ja hänen asemansa muuttui kertaheitolla aivan uudeksi. Niin uudeksi, että se pani hyppelemään ja ylistämään Jumalaa.

 

Kalliisti lunastettu ystäväni! Tartu sinäkin Jeesuksen ojennettuun käteen. Usko syntisi anteeksi. Silloin sinun tilanteesi muuttuu kokonaan uudeksi. Silloin sinut siirretään kadotuksesta iankaikkiseen iloon. Sinä joka olet teoillasi oikeutetusti ansainnut iankaikkisen kadotustuomion, sinut kertaheitolla siirretäänkin taivaan kansalaiseksi täysin armosta, ilman mitään ansioita tai omia tekoja. Se on vain uskallettava uskoa omalle kohdalleen. Älä keskity pyytelemään ajallisia almuja, keskity tärkeimpään, iankaikkisen elämän löytämiseen. Tänään me saamme lähteä täältä kokoustilasta hyppien ja Jumalaa ylistäen syntinen on saanut armon. Kadotustuomion alainen on löytänyt iankaikkisen elämän.

 

Lopuksi palaan vielä noihin ajallisiin sairauksiin. Ei niitä tule vähätellä. Ne aiheuttavat meille tuskaa ja ahdistusta. Me saamme ja meidän tulee kantaa omia ja läheisten sairauksia rukouksessa Jumalan eteen. Ihmistä koh­dannut sairaus ei ole merkki vajavaisesta uskon­elämästä. Se miksi Jumala sallii sairauden, jää meille usein arvoitukseksi. Se on niitä Jumalan suuria aivoituksia, joita me emme ymmärrä. Lupauksensa mukaan Jumala kyllä  kuulee kaikki rukouksemme, mutta toiselle hän antaa terveyttä, toisen tauti ei parane. Tämäkin on niitä Jumalan suuria tekoja. Sille, että tauti ei parane, on Jumalalla oma tarkoitus, joka kerran perillä sekin selviää. Saamme pyytää terveyttä ja parantumista ja sitten jättää asiat Jumalan kaikkitietävään hoitoon.

 

Jumala voi sallia ruumiillisen sairauden jäävän meihin, mutta Adamin lankeemuksen aiheuttaman sairauden Jumala haluaa parantaa jokaisesta. Jumalalla on suunnitelma, että jokainen pelastuisi. Sen vuoksi hän lähetti Poikansa maailmaan kärsimään ristillä. Joka uskoo hän pelastuu. Vaikka ruumis olisi kuinka rujo, henkilö voi hengellisessä mielessä hyppiä ilosta ja ylistää Jumalaa. Hypitään yhdessä, koska kaikki olemme autuaita Jeesuksen ansion tähden.

(Puhe Seinäjoella 6.9.2006)

 

 

EPISTOLASANANEN 15.8.2021

Syntien tunnustaminen - Kristus puolustaa meitä

1 Joh 2:8–3:2 (UT2020)

”Jos sanomme, ettemme ole syntisiä, petämme itseämme emmekä puhu totta. Jos taas tunnustamme syntimme, antaa uskollinen ja oikeudenmukainen Jumala ne meille anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, väitämme Jumalaa valehtelijaksi emmekä elä hänen sanansa mukaan.

Kirjoitan teille tästä, rakkaat lapset, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin tekee syntiä, meitä on Isän luona puolustamassa oikeamielinen Jeesus Kristus. Hän on uhri, joka sovitti meidän syntimme – eikä vain meidän vaan koko maailman.”

Sana varoittaa välinpitämättömästä suhtautumisesta syntiin. Synti on Jumalan edessä aina kauhistuttava asia. Sovittamaton synti vie ihmisen iankaikkiseen kadotukseen.

Ensimmäinen virheemme on se, että uskomme itsemme synnittömiksi. Luulemme kehittyneemme ihmisenä Jumalan vertaiseksi. Siihen samaan syntiin lankesivat jo Aatami ja Eevakin. Pyhitysoppi ymmärretään niin väärin, että luullaan olevamme kokonaan pyhää ja synnitöntä. Näin uskoessamme me eksytämme itsemme. Raamatun Sana todistaa toista: "Jokainen on poikennut pois ja kirkkautta vailla". Täysin Pyhää ei ole muuta kuin Jumala ja Hänen poikansa Jeesus Kristus.

Toinen virhe on se, että emme huomaa omia syntejämme. Emme samentuneilla sielumme silmillämme huomaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni luulee itsensä synnittömäksi, kun ei ole maallisessa tuomioistuimessa rangaistukseen tuomittu, eikä elä missään julkisynnissä jne. Valitettavasti Jumalan Sana näyttää meidät kaikki syntisiksi ja kadotuksen omiksi. Ei yhden yhtäkään ole synnitöntä. Jos väitämme, että emme ole syntiä tehneet, silloin me teemme Jumalan valehtelijaksi, koska Hänen Sanansa osoittaa meidät syntisiksi. Jos synti ei sinua vaivaa, olet vaarallisella tiellä. Saamme pyytää hartaasti, että Jumala saisi näyttää meille meidän syntisyytemme.

Synti jää meihin viimeiseen hengenvetoomme saakka. Siitä emme pääse eroon. Siitä huolimatta meidän tulee taistella kaikella voimalla syntiä vastaan. Sana on kirjoitettu, ettette syntiä tekisi. Jos me tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Katuvalle annetaan synnit anteeksi, syntiä tunnustamattomalle ne luetaan syyksi iankaikkiseen kadotukseen.

Viikon aihe on itsensä koetteleminen. Käännä katseesi sielusi syvyyksiin. Tarkastele taivaltasi Jumalan Sanan valossa. Oletko rakastanut Jumalaa yli kaiken? Oletko rakastanut lähimmäistäsi niin kuin itseäsi? Olet selittänyt asiat naapuristasi aina parhain päin. Oletko auttanut naapuriasi kasvattamaan omaisuuttaan? Oletkos koskaan tehnyt huorin katsomalla himoiten muuta kuin puolisoasi? Oletko koskaan puhunut toisesta ihmisestä pahaa, tiedätkö, se on murha? Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Minä olen syyllinen, sinä olet syyllinen. Syyllisyys kysymyksessä olemme kaikki tasa-arvoisia. Syntistä sakkia kaikki. Olemme Jumalan tahdon rikkonutta surkeaa joukkoa. Koko elämänasenteemme on Jumalan vastainen. Turha meidän on sitä kierrellä tai peitellä. Jumala näkee meidät kaikki. Kadotus olisi meille oikeudenmukainen paikka.

Ystävä, joka näet ja koet syyllisyytesi, nosta katseesi ylös sielusi syövereistä Jeesuksen pyhyyteen. Sinulle kuuluu myös anteeksiantamuksen sana. Jumala on valmistanut sinulle armahduksen Jeesuksessa. Sinä saat armosta vastaanottaa pelastuksen. Sinulta ei edellytetä mitään hyvää, ei uhria, ei tekoja. Sinä saat uskossa vastaanottaa armon. Ystävä Rakas! Sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen kalliissa nimessä ja sovintoveressä. Saat armahdettuna syntisenä iloita autuudestasi, jo nyt ja iäti taivaassa. Tämä tarjous on voimassa kaikille, ei vaan sinulle ja minulle, vaan kokomaailma on autuas, Jeesuksen veren ansiosta! Siitä saamme nauttia!

EPISTOLASANANEN 8.8.2021

OLIIVIPUUN OKSAT

Room 11: 23-24 (UT2020)

Myös nuo toiset oksat voidaan silti vielä liittää takaisin, jos ne luopuvat epäuskostaan. Jumalalla on valta palauttaa ne runkoon. Leikattiinhan sinutkin irti villistä oliivipuusta, johon kuuluit, ja liitettiin jalostettuun oliivipuuhun keinotekoisesti. Kai nyt jalostetun puun alkuperäiset oksat on paljon helpompaa liittää takaisin.

Jeesus käytti opetuksissaan usein vertauksia arkielämästä tutuista tapahtumista, jotka ihmiset hyvin tunsivat ja ymmärsivät. Tässä nyt apostoli Paavalikin käyttää vertausta hedelmäpuun oksastuksesta, jonka menetelmän kirjeen vastaanottajat varmaan hyvin tunsivat.

Jalon hedelmäpuun juuri on Jumala, hänen lupauksensa ja Israelin kantaisät. Heistä kasvoi jalo puu, Israelin kansa. Samasta juuresta kasvaa myös nykyinenkin kristitty Kirkko. Jumala, Jeesus ja pyhät lupaukset ovat se juuri, josta nousee pyhä puu, kristillinen Kirkko. Kristityt ovat tämän puun oksat, jotka ovat liitetty jaloon juureen ja siitä nousevaan runkoon. Pysyäkseen elinvoimaisina ja hedelmää tuottavina oksien on pysyttävä kiinni rungossa ja yhteydessä juureen. Usko on asia, joka liittää meidät tähän jaloon puuhun. Jos luovumme uskosta ja lakastumme, meidät karsitaan pois. Mutta he, jotka pysyvät Jumalan hyvyydessä, he saavat jäädä puuhun ja kukoistaa siinä sekä tuottaa hyvää hedelmää.

Ihana asia on se, että kerran epäuskon takia pois taitetut oksatkin voidaan liittää uudelleen puuhun, jos he luopuvat epäuskostaan. Jumala tarjoaa hyvyyttään, ansaitsematonta armoa meille syntisille. Me emme voi ansaita pelastusta, mutta voimme sen kyllä hyljätä. Jos sinussa herää kysymys olenko kiinni tuossa jalossa puussa, ei huolta. Sinulla on jatkuvasti oikeus palata tuohon yhteyteen ja saada uuden elämän. Vajavuutesi tunnustaen ja niitä anteeksi pyytäen sekä anteeksi uskoen, olet liitetty uudelleen pyhien yhteisöön.