SYKSY – LUOPUMISEN AIKAA

Keväällä aurinko alkaa kiertää yhä pitempää ja korkeampaa rataa. Se piristää ihmisen mieltä. Samoin aurinko alkaa herätellä kiihtyvällä voimalla luontoa. Lumet sulavat, jäät lähtevät, puut puhkeavat lehteen. Eikä pitkääkään aikaa, kukat alkavat kukoistaa. Koko luomakunnan valtaa intensiivinen odotuksen ja elämisen ilo.

Syksyllä on tilanne päinvastainen. Linnut ovat kasvattaneet pesueensa lentokelpoiseksi. Viljasato on kypsynyt korjattavaksi. Kullankeltaiset elopellot muuttuvat hetkessä mustiksi kynnöspelloiksi. Kurkiaurojen kärjet ovat kohti etelää. Kukat lakastuvat ja syystuuli riisuu puut lehdistä alastomiksi. Syksyn sateet ja usvat himmentävät kesäauringon paisteen. Kesän loisto kestää vain hetkisen.

Syksy tuo ihmismieleenkin luopumisen tunnetta. Se mitä pimeänä talvisydämenä odotettiin, onkin hetkessä ohi. Kesän kauneudesta ja riemuista on luovuttava. Vaikka tiedämme, että pian tulee jälleen uusi kevät, silti syksy masentaa mieltä.

Ihmisen elämääkin voisi jotenkin verrata vuoden kiertoon. Psalmissa 103 onkin osuvat sanat: ” Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa”. Ihmiselämä alkaa lapsuudesta, kasvaa intensiiviseen nuoruuteen ja satoa tuottavaan työikään. Mutta pian on edessä elämän syys. Eteen nousee asia kerrallaan, joista on luovuttava. Tiedämme, että Herran armo pysyy ajasta aikaan. Tiedämme varmasti, että kerran saamme astua sisään ikuiseen valoon, ikikesään. Meillä on näin joka päivä aihetta iloon ja kiitokseen. Mutta kuitenkin, ne luopumisen hetket ovat aina murheellisia hetkiä.

Tämä syksy on tuonut eteeni taas uusia, tosin vain ajallisia ja materiaalisia asioita, joista on luovuttava. Tulen kertomaan tähän luopumisprosessiin liittyvistä tunnoista tulevissa kirjoituksissani, sitä mukaan, kun prosessi etenee.

Tänään saamme kuitenkin iloita ja riemuita kirkkaasta ja kauniista Jumalan tekemästä syyspäivästä ja Hänen ylitsevuotavasta hyvyydestään.

JUMALA ON RAKKAUS - RAKKASTAKAAMME LÄHIMÄISTÄMME

Alahärmä Voltin rukoushuone 18.9.2011 klo 13, Syysjuhla

1 Joh 3:11-18

Lähimmäisemme on tämän alkaneen vii­­­kon yleisaihe. Luontevasti syntyy lähim­mäi­ses­tä puhuttaessa mielikuva hyvistä ihmis­suh­teis­ta, hä­­dässä olevan auttamisesta, rakkau­des­ta ja muista sellaisista myönteisistä asiois­ta. Tämän suuntaiset ajatukset ovatkin aivan oikeita, mutta onko lähim­mäisenä oleminen sit­ten­kään niin helppoa. Asi­oi­den tärkeys tunnus­te­taan, mutta eläm­me­kö me näi­den mielikuvien ja ajatusten mu­kai­ses­ti. Jo­hannes tuo kirjeis­sään esille kolme us­kon­elämän aitouden koe­tin­kiveä, niin kuin Bo Giertz selitys­teoksessaan nii­tä nimittää. Ne ovat kuuli­ai­suus, rakkaus ja apos­tolinen usko. Rakkaus tai sen puut­tu­mi­nen, kertoo uskonelämämme aitoudesta. Tä­män päivän Raamatun teks­teis­sä on voi­mak­kaasti esillä juuri sa­noma rakkaudesta. Se tulee esille kirkkaasti esil­le myös tässä Uuden Testa­men­tin luku­kap­paleessa.

Kirjeen kirjoittaja ei tee mitään uutta esitystä. Käs­ky toinen toisensa rakastamiseksi on ollut alus­ta al­ka­en. Se sisältyy hy­vin selkeästi jo kym­menen käskyn kokoelmaan. Lähimmäisen huomioiminen sisältyy lähes jokai­seen käs­kyyn. Tämän sanan äärellä voim­me pysähtyä ky­selemään itsel­tämme: olemmeko Kainin kal­tai­sia. Kun 5. käsky kieltää tappamisen, samalla se kieltää myös pa­han­­puhumisen, panettelun ja valhettelun lähim­mäi­­ses­tä. Varsinkin jos lähimmäinen me­nes­tyy, em­mekö mielellämme kateuksissamme puhu hä­nes­tä pahaa. Jokainen meistä on tähän syyllistynyt. Näin tehdessämme me olemme Kainin suku­lai­sia, veljesmur­haajia.

Apostoli Johannes tuo tähän rakkauden aihee­seen mielenkiintoisen, uuden näkökulman. Kain vihasi Abelia, joka rakasti Jumalaa ja täytti Hänen tahdon. Syynä hirmutekoon ei ollut yksin Kai­nin pahuus vaan myös Abelin hyvyys. Liekö ollut ka­teut­ta, tai miksi sitä voisi sanoa. Jumalan tahdon seuraajia siedetään nykyisinkin huonosti. Jos Jumalan lapset meidän maas­sam­me aivan murhan kohteiksi jou­dukaan, kyllä heitä vihataan nykyisinkin. Jotenkin maailmaa vaan ärsyttää Jumalan tahdon pitämisessä kilvoittelevat ihmiset.

Kristityn ei pidä yllättyä vastus­tuksesta. Se on osoitus, siitä että olemme siirtyneet kuolemasta elä­mään. Joka ei rakasta Jeesusta, hänen suhde lähimmäiseen rakentuu hyödyn mukaan. Siinä suhteessa ei ole rakkautta, vaan se on kova, armoton ja omaa etua ajava. Mutta maailma rakastaa tällaista ihmistä, antaa hänen toteuttaa lähimmäissuhteita vapaasti. Maailma ihailee ajallisesti menestyvää ihmistä. Jos ihmi­nen ei usko Jeesukseen, hän on edelleen kuole­man oma, hän ei rakasta veljeään, hän on edelleen murhaaja, eikä ole perimässä iankaikkista elämää. Hänessä ei ole rakkautta, vaan ka­teutta, kaunaa, omanedun tavoittelua jne. Kai­ken sen palkka on kadotustuomio. Kun Jumalan rakkaus koskettaa ihmistä, hänessä herää lähimmäisen rakkaus, mutta samalla maailman viha häntä kohtaan nousee.

Mutta Jeesusta rakastava ihminen kokee oma­kohtaisesti hä­nen rakkauttaan, se saa ai­kaan rakkautta myös lä­himmäisiä kohtaan. To­del­linen usko, aito rakkaus Jeesukseen näkyy uloskinpäin. Näin rakkaus to­del­la on yksi uskon aitouden osoittimista.

Mitä teki Jumala, mitä teki Jeesus? Ju­mala on yksinomaan rakkaus. Hän antoi Jee­suk­sen kuo­le­maan kaikkien rakkaudettomien, Kai­nien ja Abe­le­iden­kin, mei­dän koko joukon edes­tä, koko maail­man syntien edestä. Jee­suk­sen Golgatalla vuotanut veri sovitti kaik­ki synnit Jumalan edessä, erotuksetta kaikkien synti velat tulivat sovitetuiksi. Varmaan ystävä kyse­let, että mi­nun­kinko synnit? Jumalan Sana sen vakuuttaa, että juuri si­nun­kin syntisi ovat maksetut. Sinä saat sen asian uskoa omalle kohdallesi todeksi. Saat us­koa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen ni­mes­sä ja kalliis­sa sovintoveressä. Näin uskoes­samme siirrymme kuolemasta elämään, ian­kaik­kiseen elämään.

Kun me olemme oppineet tuntemaan Jeesuk­sen ja hänen rakkautensa, se opettaa myös meitä rakas­tamaan Jumalaa, mutta myös lä­him­mäisiämme. Olem­me valmiit saamamme esimerkin nojalla toimi­maan lähimmäistemme puolesta. Olemme valmiit toimimaan hädän­alais­ten hyväksi, olemme valmiit antamaan omastamme. Olemme valmiit toimimaan lähel­lä, mutta myös kaukana. Olemme valmiit vie­mään sanomaa rakkaudesta sinnekin, missä sitä ei vielä ole kuultu. Nyt ei ole kysymys vain suulla annetuis­ta rakkauden lupauksista, vaan nyt on kysymys myös te­oista ja toiminnasta. Rak­­ka­us, jonka olemme saa­neet osaksemme Jeesuk­selta, Vapahtajaltam­me, panee meidät liik­keel­le. Rakkaus on toiminnan vai­kutin. Se on myös toi­minnan voima. Jumala on ra­kas­­tanut ja ra­kas­taa meitä, rakastakaamme me Häntä ja lä­him­mäisiämme kautta koko maailman kansoja.

Tänään Kreikkaa uhkaa vararikko, kaikkialla pörssikurssit syöksyvät alas, maailman talous horjuu, länsimaiset talousjärjestelmät ovat vaarassa. Mikään ei tunnu kestävän, mutta Jumalan rakkaus ei horju. Kohtaamamme Jumalan rajaton rakkaus ei ainoastaan pane meitä liikkeelle, vaan se tuo meille myös ilon ja rauhan. Miksi me murehdimme aineellisia asioita, kun meidän syntisten velat on maksettu viimeistä senttiä myöten. Risti on vedetty velkakirjan yli, emme tarvitse mitään velkasaneerauksia, tai velkojen osittaista anteeksiantamista. Kaikki on jo Golgatalla sovitettu loppuun saakka. Taivas on auki, iankaikkinen elämä odottaa. Ei meillä ole aihetta murheeseen. Meillä on ilon ja riemun päivä joka päivänä 24/7. Meidän ei tarvitse lähteä mukaan murehtimaan maailman kanssa turhia, vaan saamme iloita armosta ja iankaikkisesta autuudesta. Ystävät pitäisikö meidän antaa rohkeammin tuon autuuden ilon näkyä elämässämme. Miksemme kokoonnu kiitostilaisuuksiin ja laula kiitosta Herralle niin, että se kaikuu ja raikuu kirkkojen metristen kiviseinienkin läpi maailman lasten kuultavaksi. Se herättäisi kyselyä, mitä on tämä joukko, joka tällaisen laman aikanakin laulaa ylistystä. Heille saamme vastata: ”se on se joukko, joka on pessyt vaatteensa Karitsan veressä”, se on joukko, joka on armosta autuas ja matkalla iankaikkiseen elämään. Nyt tarvitsemme ”riemuherätystä”. Kyselijöille voimme vasta myös, että liity sinäkin tähän ylistäjien joukkoon. Jätä pois maailman murheet ja maallisen omaisuuden rohmuaminen, usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, siitä syttyy ylistysvirsi.

Rukous
Rakas Jumala, avaa meidät näkemään oma syntisyytemme, oma Kainin tilamme. Avaa meidät näkemään rajaton rakkautesi Jeesuksessa Kristuksessa. Kirkasta armosi meille ja herätä meissä rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Pyydämme herätystä tälle lakeuden kansalle. Pyydämme, että niin Lapuan kuin Kyrönjoen laaksoissa pian viriäisi valtava kiitosvirsi. Näitä emme voi itse saada aikaan, sen vuoksi pyydämme, että lähetä Pyhä Henkesi vaikuttamaan tämän keskuuteemme.

BLOGIN AVAUS

Harrastusmielessä kokeilen avata blogin. Mikäli toiminta näyttää hyvältä, tulen aina silloin tällöin julkaisemaan ajatuksiani sivuilla. Kokeilen myös, miten hengellisten puheenvuorojen julkaisu tätä kautta teknisesti onnistuisi. Toiminta ei tule olemaan erityisen aktiivista, enkä lähde kenenkään kanssa kiivaisiin väittelyihin. Kommentteja voi tietenkin jättää.