Raamattupiiri, 16.2.2015 Vähäkyrö, seurakuntakoti
1 Kor 10
Lähteet:
Uusi Testamentti lyhyesti selitettynä SLEY-Kirjat 1992
Pyhä Raamattu, Uusi Testamentti 1938
Bo Giertz, Korinttolaiskirjeet, SLEY-Kirjat 1985
Tässä luvun alussa apostoli
Paavali käyttää opetuksessaan paljon Vanhan Testamentin tapahtumien kuvauksia.
Näistä sanoista saamme huomata, kuinka Vanhassakin Testamentissa Jumala puhuu
meillekin. Myös huomaamme, miten Vanha Testamentti kirkkaasti julistaa
Kristusta.
Israelin
käytös erämaassa varoittava esimerkki 1-13
Isät
Kun Paavali puhuu isistä, hän ei tarkoita vaan juutalaisten maallisia esi-isiä,
vaan myös kaikkien kristittyjen hengellisiä esivanhempia kautta aikojen. On
kysymys kristittyjen joukosta, kuvaus kirkosta. Jumala valitsi Israelin omaksi
kansakseen, joka yhdessä teki matkaa ilossa, ahdistuksissa ja kiusauksissa. Me
myöhempien aikojen Jumalan lapset muodostamme uuden Israelin, jolla on myös
mukanaan Jumalan lupaukset luvatusta maasta, jonne olemme matkalla riemuiten,
kiittäen, mutta myös ahdistuksia tuskia kantaen. Nämä Jumalan matkaan kutsumat
vaeltajat muodostavat yhdessä, maailmanlaajuisen kirkon erilaisista
korostuksista ja oppivivahteista huolimatta.
Kaste
Kun Israelilaiset lähtivät Egyptin orjuudesta, he aivan heti matkan alussa
Punaisenmeren aalloissa saivat kutsun seuraamaan lakia ja Moosesta, Jumalan
heille lähettämää johtajaa, joka oli viemässä heitä kohti luvattua päämäärää. Pilvipatsas
ohjasi heidän kulkuaan. Tässä Israelin kansa tavallaan tuli liitetyksi yhdeksi
Jumalan kansaksi. Kun meidän maallinen vaelluksemme on ollut aivan alussa,
olemme mekin saaneet kasteen, jossa Jumala on kutsunut ja liittänyt meidät
hänen seuraajiensa, uuden Israelin joukkoon. Olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan
kulkuamme ohjaamaan ja lupauksen iankaikkisesta elämästä. Eikä meitä ole
liitetty seuraamaan Moosesta, vaan paljon enemmän. Meidät on kutsuttu
Jeesuksen, Jumalan oman Pojan seuraamiseen. Olemme lupauksen lapsia. Meidät on
liitetty Kristuksen ruumiiseen, siihen maailmanlaajuiseen apostoliseen
kirkkoon. Meidät on liitetty Jeesuksen kuolemaan, mutta myös Hänen
ylösnousemiseensa.
Ehtoollinen
Korpivaelluksen aikana kansalla oli yhteinen ravinnon lähde. Kaikki söivät
samaa mannaa ja joivat samaa vettä. He nauttivat samaa hengellistä ruokaa ja
vettä. Juutalaiset sanoivat vettä pulppuavan, kansan edellä kulkevan kallion
kuvaavan Tooraa, Israelilaisten Raamattua, joka sisältää viisi ensimmäistä
Raamatun kirjaa. Kristillinen kirkko tunnustaa tuon kallion kuvaavan Kristusta.
Hänhän on ollut olemassa Isän luona ja oli mukana jo maailman luomisessa.
Jouluna vuonna 0 Hän tuli ihmiseksi ja tuli Jumalan suunnitelman mukaisesti
pelastamaan ihmiskunnan synneistä. Mutta Jeesus oli pelastamassa jo Israelin kansaa
korpivaelluksen aikana. Hän on kulkemassa meidänkin kansamme.
Hienoa on huomata, miten
Raamatussakin kaste ja ehtoollinen, kirkkomme pyhät sakramentit liitetään näin
läheisesti yhteen.
Varoittavat esimerkit
Punaisenmeren kaste ja yhteinen ruoka ja juoma olivat Israelin kansan
vaellukselle elintärkeitä asioita. Mutta kuitenkin useimmat heistä kuitenkin
tuhoutuivat autiomaassa, kun Jumala hylkäsi heidät. Jumala hylkäsi heidät,
koska he lupauksien lapsina hairahtuivat tietyissä asioissa. Vaikka heillä oli
kaikki Jumalan lahjat mukanaan, kuitenkin he lankesivat.
Kasteessa meille on todella
lahjoitettu syntien anteeksi saaminen ja ehtoollinen antaa meille iankaikkisen
elämän. Se on totta ja varma asia, sitä ei tarvitse epäillä, mutta kumpikaan
näistä ei ilman muuta takaa pääsyä perille luvattuun maahan. Näistä erämaahan
nääntyneistä tuli israelilaisille, apostoleille, korintilaisille ja meillekin
varoittavia esimerkkejä.
Paavalilla oli todennäköisesti
tieto, että Korintissa tapahtui juuri niitä asioita, joista hän nyt kirjeessään
nostaa varoittavana esimerkkinä esiin. Voi kuinka ajankohtaisia nämä asiat ovat
myös meidän ajallemme. Israelilaiset kääntyivät palvelemaan epäjumalia, he
viettivät pakanallisia juhlia ja alentuivat niiden yhteydessä vietettävään
riettaaseen elämään. Juutalaisille
kaikki epäjumalanpalvelus merkitsi hengellistä aviorikosta, uskottomuutta sitä
Herraa kohtaan, joka oli ottanut Israelin morsiamekseen. Mutta noihin juhliin
saattoi liittyä myös aivan lihallistakin riettautta. Monet pakanatemppelit
olivat käytännössä bordelleja ja uhrijuhlat täysiä orgioita. Näin Paavalilla
oli kaksinkertainen syy puuttua tähän asiaan. Mekin olemme käteviä rakentamaan
itsellemme kaikenlaisia epäjumalia, joita me palvomme.
Olemme uskottomia
Herralle, ja helposti alennumme monenlaiseen riettauteen.
Toinen asia mihin Paavali
puuttuu, on Herran kärsivällisyyden koetteleminen. Helposti me pannemme Jumalan
koetukselle, kiusaamme Häntä. Haluamme kokeilla, mitä seuraa, jos Jumalan
käskyjä rikomme. Tavallaan testaamme onko todella vaarallista toimia Jumalan
tahdon vastaisesti, tai sitten vaadimme, että Hän osoittaisi olevansa Jumala
täyttämällä meidän toiveemme. Näihinhän Israelin kansa erämaassa syyllistyi. Se
tahtoi panna Jumalan kokeeseen, pystyykö Hän auttamaan vai ei. Korinttolaisetkin
saattoivat kiusata Jumalaa odottamalla Häneltä kohtuuttoman paljon suojelusta,
kun he asettautuivat alttiiksi pakanallisiin uhrijuhliin liittyville
kiusauksille ja vaaroille. Näihin on
meidänkin helppo langeta. Eiköhän kaupanteko Jumalan kanssa ole meillekin vaan
aika tuttua?
Israelin kansalla oli Jumalan
suuret lupaukset, joka päiväinen johdatus ja huolenpito mukanaan, mutta silti
he napisivat Jumalaa vastaan. Siitä ei hyvää seurannut, vaan he saivat surmansa
kuolemanenkelin kädestä. Voi miten tuttua. Kaikki synti on uskovalle tuhoisaa.
Nämä on kirjoitettu
varoitukseksi ja ojennukseksi meille, jotka elämme näitä lopun aikoja. Nuo
Vanhan Testamentin esikuvalliset tapahtumat eivät muistuta sattumalta Uuden
Testamentin tapahtumia ja asioita. Jumala on antanut tapahtumien tapahtua
haluamallaan tavalla ja antanut niiden sitten tulla muistiinmerkityksi sen
vuoksi, että Uuden Testamentin, eli lopunaikojen kansa voisi niistä oppia.
Me uskovat, niin Korintissa
kuin Vaasan Vähässäkyrössä, tarvitsemme näitä varoituksen sanoja. Uskoon
tulleina me helposti luulemme pärjäävämme oikealla tiellä, kun meillä on kaste
ja ehtoollinen sekä niiden lupaukset. Joka hetki saamme kuitenkin varoa, että
emme sorru kiusauksiin, joita joka puolelta kaiken aikaa on tulossa. Helposti
kysymme, miksi Jumala kiusaa ihmisiä. Ei Jumala kiusaa ihmistä, mutta hän
sallii ihmisiä kiusattavan. Näillä kiusauksilla Hän kasvattaa ihmistä
kuuliaisuuteen. Alkukielen sanat voivat tarkoittaa kiusausta eli houkutusta
pahaan, mutta myös koetusta tai koettelemusta, jolla otetaan selville, mitä
ihmisessä todella on. Jumala ei kuitenkaan anna ihmistä kiusattavan yli
voimien. Jumala ei salli ihmisille kiusauksia, jotka ovat mahdottomia ihmisen
kestettäväksi. Tässä on kysymys tavallaan samasta asiasta, kuin 9 jakeessa,
mutta toisin päin. Jumala sallii ihmisille kiusauksia, joilla hän tavallaan
testaa ihmisen uskoa. Sammalla Hän varmistaa, että ihminen voi kiusauksen
kestää. Jumala antaa kiusaustenkin tulla ihmisen parhaaksi, kasvattaakseen häntä
uskossa. Jumalaan voimme luottaa joka tilanteessa.
Apostoli välittää meillekin
monia vakavia varoituksen sanoja. Eiköhän noihin moniin me jokainen ole
syyllistyneet? Syntiä tulee välttää, karttaa ja kiertää kaukaa, mutta kun me
kilvoituksesta huolimatta kuitenkin lankeamme, me saamme muistaa, että Jumala
antaa meidän syntimme jatkuvasti anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta.
Saamme joka hetki palata lähtöruutuun, kasteeseemme, jossa meillä on
lahjoitettuna anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.
Epäjumalapalvelus
14-22
Seuraavaksi apostoli
siirtyy varoittelemaan epäjumalien palvonnasta. Otan tähän alkuun esille
kuitenkin 19 jakeesta sanat: ”että epäjumalat olisivat jotakin todellista”.
Israelilaiset erämaassa tekivät itsellensä epäjumalia, joita alkoivat palvoa.
Mutta onko epäjumalia olemassa? Jos me rakennamme itsellemme kivestä tai puusta
jumalan, jota alamme kumartamaan ja palvomaan, se on edelleenkin kuitenkin vain
kuollutta ainetta, ei mikään elävä jumala. Ei ne puupökkelöt tai kivipaadet
mitään voi meidän elämäämme vaikuttaa. Eivät ne voi olla mitään todellisia
jumalia. Mutta me voimme tehdä toisenlaisia omia epäjumalia. Kaikki se tai ne,
mitä me nostamme kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalan rinnalle tai kenties
ylikin ovat epäjumalia. Meillä on yksi Jumala, jota ”meidän pelkäämän ja
rakastaman ylitse kaikkia ja Hänen ainoan päällensä uskoman ja turvaaman”
(Svebiliuksen katekismus). Ei vain pakanalliset jumalat, vaan kaikki se, mihin
me elämässämme uskomme ja turvamme, se on meidän jumalamme. Ellei se ole
taivaallinen Isä, Luojamme kaikkivaltias, sitten se on epäjumala, josta
apostoli meitä vakavasti varoittaa. Mihin sinä elämäsi turvaat? Vaikka
epäjumalat ovatkin vain kuollutta ainetta, maailmassa kuitenkin vallitsee myös
pahuuden henkiä. Omien epäjumalien pitäminen tarkoittaa juuri noille pahoille
hengille uhraamista. Ei nuo epäjumalat, vaan pahat henget voivat vaikuttaa
ihmisten elämään. Vaikka epäjumalat eivät olekaan mitään erikoista, niiden
palvonnassa vaikuttavat pahat henget.
Palaamme sitten Korinttiin. Siellä
seurakunta oli aivan nuori. Kristittyjä ei ollut kenties kovinkaan paljon. He
elivät siellä vanhan antiikin pakanauskontojen keskellä. Hyvä naapuri saattoi
palvella vielä Kreikan antiikin monia jumalia, Zeusta, Afroditea, Serapista ja
Isista. Vaati suurta voimaa siinä tilanteessa pysyä erillään näistä
pakanamenoista. Varmaan Paavalin tietoisuuteen oli tullut, että tällaisissa
tilanteissa oli lankeemuksia tapahtunut. Rajanveto oli ollut epäselvää,
haluttiin osallistua sekä kristillisiin että pakanamenoihin. Tässä he olivat
juuri koettelemassa Jumalan kärsivällisyyttä, josta aiemmin oli puhetta.
Apostoli puhuu siunauksen
maljasta, jonka me siunaamme. Juutalaisen aterian lopulla luettiin siunaus eli
kiitosrukous pikarin ”yli”. Pääsiäisaterian kolmatta yhteistä maljaa sanottiin siten
siunauksen maljaksi. Todennäköisesti Jeesus asetti ehtoolisen juuri pääsiäisaterian
tässä vaiheessa, juuri tämä kiitosrukousmaljan aikana. ”Ja Hän otti maljan,
kiitti ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.” Luuk 22:17” Näin myös
edelleenkin, ehtoollisaineiden siunaaminen tekee ehtoollisesta ehtoollisen,
siunauksen aterian, erottaa sen muusta syömisestä ja juomisesta. Kuollessaan
Jeesus vuodatti verensä, antoi elämänsä. Ehtoollisessa tulemme osallisiksi
Hänen verestään ja elämästään. Samoin ehtoollisleipä ylläpitää yhteyttä
Kristuksen ruumiiseen. Kasteessa meidät liitettiin Jeesukseen, ehtoollisessa me
ylläpidämme ja vahvistamme tätä yhteyttä.
Maanpäällä kirkko on Kristuksen
ruumis, jonka jäseniä me itse kukin olemme. Ehtoollinen liittää meidät
Kristukseen, mutta se liittää meidät myös yhteen keskenämme. Tämän voimme
ymmärtää niinkin, että juuri tuo ehtoollisvieraiden joukko, yhteyttä toisiinsa
ja Jeesukseen vahvistanut joukko, muodostaa varsinaisen, aidon kirkon.
Israelin kansalla erämaassa oli
kasteen ja ehtoollisen esikuvat mukanaan. He olivat pelastuneet Egyptistä, joka
on synninorjuuden esikuva. Mutta kuitenkin heille kävi huonosti, kun he eivät
pitäneet pakanuuden rajaa selvänä. Apostoli varoittaakin hyvin selvästi:
”Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta”. Vanhemman
käännöksen mukaan apostoli kehottaa: ”Sen tähden, rakkaani, paetkaa
epäjumalanpalvelusta”. Pysykää erossa, paetkaa! Älkää ruvetko kokeilemaan tai
testailemaan, vaan paetkaa pois sellaisen äärestä. Kun meillä on niin vahvat
siteet Kirstukseen ja uskoviin ystäviimme, miksi lätisimme muualle, vaan
pyrimme entisestään vahvistamaan siteitä Jeesukseen ja ystäviimme.
”Ajatelkaa Israelin kansaa!”
Vanha käännös taas sanoo: ”katsokaa luonnollista Israelia”. On kaksi Israelia,
luonnollinen, lihallinen Israel, kansa, maallinen, poliittinen yhteisö.
Toisaalta on uusi, todellinen Israel, Jumalan valittu kansa, joka on maailman
laajuinen Kirkko. Siihen uuteen Israeliin kuulumme mekin. Tuo vanhan käännöksen
sana luonnollinen on tarpeen ymmärtääksemme, että halutaan puhua maallisesta
Israelista, joka noudattaa juutalaisia jumalanpalvelusmenoja. Osa uhrilihasta
poltettiin alttarilla, osa syötiin. Moniin uhriaterioihin ottivat pappien
lisäksi muutkin osaa. Yhteinen ”ruoka” yhdisti ihmiset alttariin jopa Jumalaan,
jota alttari edusti. Vastaavasti pakanallinen uhri loi siis yhteyden pahoihin
henkiin. ”Ette siis voi juoda sekä Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette
voi olla osallisia Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä”.
Raja on vedettävä. Emme voi
palvella vähän Jumalaa ja vähän myös muita jumalia. On vedettävä selkeä raja
Jumalan ja epäjumalien väliin. Kysymys on 1. käskyn noudattamisesta. Jos emme
palvele ja kunnioita täysin Jumalaa, silloin palvelemme epäjumalia ja se vie
meidät kadotukseen. Herran pyhä kiivaus tarkoittaa Vanhassa Testamentissa usein
sittä, että Jumala ei suvaitse rinnalleen muita jumalia. Meidän ei pidä uhmata
liian väkeviä voimia.
Oma
vapaus – toisten paras 23-33
Tänä päivänä meillä on
harvinaista, ainakin täällä Suomessa, että joutuisimme syömään epäjumalille
uhrattua ruokaa. Mutta on monia muita ns. ”ehdonvallan asioita”, asioita joista
periaatteessa voidaan olla erimieltäkin. Ne liittyvät uskontoon, mutta eivät
ole sellaisia uskonopin ydinkysymyksiä, että Raamatussa olisi niihin suora
vastaus, joko ”on tai ei”. Menettely näissä asioissa voi eri tilanteissa olla
erilainen. Yksi vaarallinen kehityssuunta ajassamme onkin se, että pyritään
uskon ydinkysymyksiä selittämään näiksi ”ehdonvallan asioiksi”, joissa sitten
voidaan menetellä omien mieltymysten sekä ajan ja maailman vaatimusten
mukaisesti. Näiden asioiden lista on pidettävä mahdollisimman suppeana eikä
missään tapauksessa sitä pidä lähteä mielin määrin laajentamaan. Näissäkin
ehdonvallan asioissa tulee olla tarkkana. Eivät nekään ole yhdentekeviä. On
oltava varuillaan, miten niihin suhtautuminen vaikuttaa toisiin ihmisiin.
Olemme Herran kansaa, sen tulisi näkyä elämässämme. Tärkeää on, miten toimintamme
vaikuttaa seurakuntaan, sen keskinäisen yhteyden rakentumiseen.
Näissä ”ehdonvallan asioissa”
peruslähtökohta on, että kaikki on luvallista. Niissä vallitsee kristityn
vapaus, mutta kaikki ei aina kuitenkaan ole hyödyksi eikä rakentavaa. Hyödyllisyyttä
ei pidä arvioida vain aineelliselta kannalta, vaan myös hengelliseltä kannalta.
Ei kaikki kuitenkaan rakenna seurakunnan yhteyttä. Ensiksi on ajateltava muita
ihmisiä. On vaara, että käytöksellämme loukkaamme lähimmäisemme omaatuntoa,
olemme kenties horjuttamassa hänen uskoaan. Oman vapauden huumassa emme saa
olla loukkaamassa toista ihmistä, jolle asia saattaa olla vakava omantunnon
kysymys. Aina on mietittävä, miten olen rakentamassa kristillistä yhteyttä,
vahvistamassa muiden ihmisten uskoa ja ohjaamassa ihmisiä iankaikkisen elämän
tielle. Emme saa loukata ketään, emme pahoittaa hänen mieltään emmekä saattaa
häntä lankeemukseen.
Jotka kyselevät, onko jokin
asia sallittua vai syntiä, on hyvänä nyrkkisääntönä seuraavaa:
1.
Hyvää
on se, mistä ihminen kiittää Jumalaa
2.
Hyvää
on se, mikä koituu Jumalan kunniaksi. Vaikka itse voikin kiittää jostakin, on
ajateltava myös toista sääntöä. On siis
oltava ”kaikessa kaikkien mieliksi”. Silti on muistettava myös Gal 1:10 kun
kysymyksessä on Herran antama käsky. Herra vastaa itse häpeästään.
Oma omatuntomme saa olla näissä
asioissa vapaa, mutta ajattelemmekin ensisijassa muiden parasta, että he
pelastuisivat.
Vaikka meidän tulee välttää
tarpeetonta loukkaamista, Evankeliumiin itsessään sisältyy aina loukkaantumisen
mahdollisuus. Meidän ei pidä luopua loukkaamisen pelosta Lain ja Evankeliumin
kirkkaasta julistamisesta. Jumalan Sanaa tulee täydessä kirkkaudessaan
julistaa. Toiset se paaduttaa, toiset siihen pahentuvat, mutta tekevät
parannuksen ja löytävät taivaan tien.
Seuraavan luvun 11:1 jae
kuuluisi tavallaan tuon luvun 10 loppuun. Paavali kehottaa seuraamaan hänen
esimerkkiään, niin kuin hänkin seuraa Kristusta. Olkaamme mekin Kristuksen
seuraajia.
Tässä on meillä ollut esillä
monia asioita. Kristus on ristinkuolemallaan vapauttanut meidät synnin orjuudesta,
kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja kirkkoon, ehtoollisessa saamme
tuota yhteyttä vahvistaa. Jumalan lapsina haluamme taistella kaikkia syntiä
vastaan ja kavahtaa epäjumalanpalvelusta. Päällimmäiseksi voisi kuitenkin jäädä
mieliimme Kristityn vapaus, jota me saamme käyttää Jumalan kunniaksi ja
lähimmäistemme parhaaksi. Saamme vapaina laulaa kiitosta Karitsalle, kun saamme
uskoa kaikki syntimme tänäänkin anteeksi Hänen pyhän kalliin verensä ansiosta.
