EGYPTIN PAKOLAISIA

Ylihärmä SLEY:n osaston joulujuhla 28.12.2011

Matt 2:13-15.
Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet." Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani."

Tänään 28.12.2011 vietämme vanhan juhlakalenterin mukaan 4. joulupäivää. Ennen joulujuhla kesti neljä päivää. Neljäntenä joulupäivänä muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesuksen pakoa Egyptiin. Tämän päivän Vanhan Testamentin teksti kertoo, miten Mooseksen äiti teki korin, johon hän pani lapsensa ja asetti korin Niilin virtaan, koska kaikki heprealaisten poikalapset olisi tullut surmata. Faaraon tytär pelasti Mooseksen virrasta. Päivän yleisaiheena on Jeesus pakolaisena.

Aihetta ”pakolaisena Egyptissä” voidaan käsitellä kolmella eri tasolla, joidenka tapahtumien aikaväli on noin 3500 vuotta.

Noin 3500 vuotta sitten Israelin kansa eli raskaassa orjuudessa Egyptin maassa, jossa kansa painostuksesta huolimatta kasvoi ja menestyi. Sen vuoksi Faarao alkoi tuntea pelkoa siitä, että mahdollisen sodan syttyessä israelilaiset asettuisivatkin vihollisen puolelle. Jotta israelilaisten määrä ei enää kasvaisi, määräsi farao, että kaikki israelilaisten poikalapset tuli surmata, heti syntymänsä jälkeen. Näin suuren ja mahtavan yksinvaltiaan Faaraon käskystä olisi pieni Mooses-poikakin tullut surmata heti syntymänsä jälkeen. Tämä ei kuitenkaan kuulunut Jumalan suunnitelmiin, vaan Mooses pelastui virrasta ja siellä asuvien vesipetojen kidoista faaraon hoviin kasvatettavaksi. Vartuttuaan Mooses joutui kuitenkin eräiden välikohtausten vuoksi pakenemaan Midianin maahan, josta Jumala sitten kutsui hänet johtamaan kansansa Egyptin orjuudesta luvattuun maahan.

Olemme Pohjanmaan Evankelisen puhallinorkesterin kanssa kuluneena vuonna useasti soittaneet kappaletta ”Go down Moses” eli ”Matkaan Mooses”. Laulun sanat kertovat kuinka Jumala kehottaa Moosesta hänen vastusteluistaan huolimatta menemään Midianin maasta Egyptiin faaraon luo ja pyytämään, että Mooseksen kansansa saisi lähteä maasta ja palvella Herraansa. Lopulta Mooses lähti faaraon luo ja johti kansansa vapauteen. Me muistamme tapahtumat Egyptissä, kun faarao ei halunnut päästää israelilaisia orjuudesta. Muistamme kuinka yhdeksän vitsausta kohtasi Egyptiä, mutta vasta kymmenen vitsauksen jälkeen faarao suostui israelilaisen lähtöön, kun kaikki egyptiläisten esikoispojat kuolivat. Vasta silloin israelilaiset saivat lähteä. Muistamme kuinka pääsiäiskaritsan verellä merkityt talot kuolema kiersi. Näin israelilaiset säästyivät kuolemalta. Muistamme myös kuinka Mooses vei israelilaiset Punaisen meren yli, ja vesi hukutti Egyptin sotajoukot ja pelasti israelilaiset. Muistamme kuinka monien vaikeuksien kautta, 40 vuoden erämaavaelluksen jälkeen, kansa kuitenkin pääsi perille luvattuun maahan.

Jumalan lupaus viedä kansansa vapauteen luvattuun mahan toteutui. Kansan johtajana toimi mies, joka lapsena oli pelastettu turvaan Egyptin hoviin. Jumala kutsui palvelukseensa taposta karkotetun ja hidaspuheisen, Jumalan tahtoa vastaan hangoittelevan miehen. Vajavainen kelpasi Jumalan käyttöön.

1500 vuotta myöhemmin, jälleen Egypti tarjoaa turvapaikan pienelle poikalapselle, jonka olisi tullut hirmuvaltiaan määräyksestä kuolla. Vaikka joukoittain pieniä lapsia surmattiin, niin Jumala säästi Jeesuksen, koska Jumalan suunnitelmissa hänelle oli varattu toisenlainen osa. Hän oli Jumalan oma Poika. Evankeliumi kertoo: ”Herra oli jo profeettojen suulla ilmoittanut: ”Egyptistä minä kutsuin poikani” ”. Hän kasvoi ja varttui, eli täydellisesti Jumalan tahdon mukaisen elämän, päinvastoin kuin Mooses. Jeesus johti koko maailman kansat synnin orjuudesta vapauteen antamalla oman henkensä ikuiseksi uhriksi. Kun Jeesus antoi henkensä Golgatalla, koko maailman synnit tulivat silloin maksetuiksi. Silloin Ihmiskunnalle avautui pääsy taivaaseen.

Jälleen on 2000 vuotta kulunut. Entä tänään? Golgatalle vuotanut veri on edelleen merkki siitä, että me olemme vapautetut synnin Egyptistä, meitä ahdistavasta ja verilihalle kiusaavasta tuskasta. Uhrikaritsan veri, on merkkinä siitä, että kuulumme Jumalan valittuun kansaan, jonka kuolemakin ohittaa. Ikuinen uhri koko maailman syntien sovittamiseksi on edelleen voimassa.

Israelilaiset joutuivat Egyptissä tekemään urakalla tiiliä. Kun Mooses ja Aaron alkoivat pyytää kansalleen lupaa mennä kolmeksi päiväksi palvelemaan Herraansa, faarao vain lisäsi tehtävien tiilien määrää ja materiaalien saantia vaikeutettiin. Olot kävivät yhä tuskallisemmiksi.

Ystävä! Vieläkö sinä teet nääntymisen äärirajoilla savitiiliä, orjuuttajan koko ajan kiristäessä vaatimuksiaan? Kuule Sinä, mitä enkeli sanoi paimenille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Viesti on suunnattu kaikelle kansalle, jokaiselle, sinulle, minulle meille kaikille, koko maailmalle. Viestin sisältö on rajaton ilo, sinulle on syntynyt Vapahtaja, joka johtaa meidät synnin Egyptistä luvatuun maahan. Betlehemiin on syntynyt sinun oma Vapahtajasi.

Sinun Vapahtajasi kävi Golgatan ristille. Hän Antoi henkensä, vuodatti verensä sinun syntiesi sovitukseksi. Juuri sinulle, näin hän avasi taivaan oven, että voit käydä siitä sisälle ikuiseen joulujuhlaan. Jumalan Pojan veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä, et ole enää synnin orjuudessa, vaan olet vapaa Jumalan lapsi, taivaan perillinen. Sinulta ei vaadita mitään, saat lopettaa kiusaajan vaatimien tekojen tekemisen. Jumala ei vaadi, hän tarjoaa. Saat armosta uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Jouluna alkanut riemu saa täyttymyksensä pitkänäperjantaina ja pääsiäisenä.

Uhrikaritsan veri pelasti Israelilaiset kuolemalta. Punaisenmeren vesi hukutti uhkaavat sotajoukot ja pelasti kansan. Myös sinun pelastuksesi on Jeesuksen veri. Kasteveteemme saamme hukuttaa kaikki syntimme.

Monien puutteiden ja rikkomusten vaivaama Mooses kelpasi Jumalan työvälineeksi. Vaikka sinulla olisikin ”hidas puhe ja kankea kieli”, kelpaat Jumalan työvälineeksi. Vaikka mieltäsi painavat elämäsi lankeemukset, ne saat katuen uskoa anteeksiannetuiksi. Jokainen meistä saa omilla, erilaisilla lahjoillaan nousta viemään joulun Ilosanomaa kaikkeen maailmaan. Sakramentit kutsuvat: sanoilla ”tulkaa, sillä kaikki on valmiina”, Evankeliumi kehottaa ”menkää kaikkeen maailmaan”! Ilosanomalla on kiire!

AIKOJEN TAITTEESSA

Marraskuu on lopuillaan, taivas kirkas ja aurinko killittää alhaalla. Lämpömittari näyttää kuitenkin useita asteita lämmintä. Ikkunan takana vihertää vielä nurmikko, jolta fasaaninaaras etsiskelee vatsantäytettä. Vaikka kalenterin mukaan talven ajat ovat käsillä, todellinen ”terminen talvi” antaa kuitenkin odotuttaa itseään.

Säätiloista huolimatta ajan ratas pyörii eteenpäin. Vanha kirkkovuosi on päättymässä, uusi on alkamassa. Vanhaa voimme arvioida, mutta edessä olevaa emme voi tietää. Uskon varassa saamme käydä eteenpäin, sisälle uuteen.

Aikaisemmin syksyllä kirjoitin siitä, miten syksy on luopumisen aikaa. Samoin muistelin hetkeä, kun ensikerran menin syntymäkotiini ilman, että kukaan olisi tullut pihalle vastaan.

Tällä saralla on tapahtunut jälleen uusi vaihe, jota aikaisemmin vähän jo ennakoinkin. Sisarieni kanssa luovuimme kotitalostamme. Myimme tilan rakennuksineen peltojen pitkäaikaiselle vuokramiehelle. Vakituisia asukkaita, kesän viettäjiä lukuun ottamatta, talossa ei ole ollut 26 vuoteen. Kiinteistön kunnossapito olisi vaatinut investointeja. Meidän sisarustrio alkaa myös jo ikääntyä, jolloin kiinteistön ylläpito alkoi tulla raskaaksi. Katsoimme yhdessä parhaaksi luopua kiinteistöstä.

Pankin kokoushuoneessa oli koruton tilaisuus, jossa kirjoitettiin nimet papereihin ja minä luovutin syntymäkotini avaimet vieraalle. Näsin tilan historiassa päättyi yksi vaihe ja alkoi uusi. Meidän muistoissamme lähtemättömästi elävät monet tapahtumat, iloiset ja surullisetkin. Niitä saamme kerrata mielissämme ja iloita niistä. Saamme vielä muistella niitä mäenlaskun riemuja, mitä pihan vieressä olevalla kalliolla koettiin silloin, kun emme nivelrikoista vielä mitään tienneet. Muistoissa ovat hikiset hetket, jolloin isän apuna olimme raivaamassa vielä tilalle uusia peltoja. Koko tienoo kivineen ja koloineen ovat tuttuja ja pysyvät mielissä. Väistämättömästi tapahtuma vie muistot myös esipolviin. Isoisäni on todennäköisesti hankkinut tilan Amerikan kaivoksissa hankkimillaan rahoillaan. Isäni sotien jälkeisinä pula-aikoina rakensi, lähes omin käsin, tilan rakennukset. Isä ja äiti viljelivät ahkerasti pientä tilaa. Nyt se aika on päättynyt. Se päättyi meidän aikana ja meidän toimesta.

Tunnemme tilan uuden omistajan rehelliseksi ja rohkeaksi maatalousyrittäjäksi, jolla on perhe, tyttöjä ja poika. Hyvä on jättää rakas kotitila heidän hoitoonsa. Vaikka emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, uskomme ja toivomme, että Näsin tilalla tulee olemaan vielä valoisa tulevaisuus. Toivoa sopii, että tulevaisuudessa talon ikkunoista talvi-iltoinakin loistaisi valo ja että pihalta kuuluisi lasten iloinen nauru.

VANHA VIRSIKIRJA KERTOO

Vanhoista kätköistä löytyneet esineet ovat monissa kirjoittajissa herättäneet muistoja, jotka olivat jo vajonneet unholaan. Isoisän olkihattu inspiroi Tapio Rautavaaran tekemään hatusta kaikkien tunteman laulun, jonka taustat eivät kuitenkaan aivan varmasti todennettavissa. Mummon ullakolta löytynyt vaarivainaan kannel on saanut Lasse Heikkilän kirjoittamaan vaikuttavan kertomuksen sota-ajoilta. Varmaan lähes jokaisella on jonkinlaisia kokemuksien vanhojen esineiden uudelleen herättämistä muistoista.

Syntymäkotini kätköistä löytyi virsikirja, joka on painettu vuonna 1940. Se on siis 1938 hyväksytyn virsikirjan laitos. Kirja on nykyisen kirkkovirsikirjan kokoinen ja nahkakantinen. En muistanut enää tätä kirjaa, mutta heti kun näin sen, muistot palasivat. Se oli isäni käyttämä virsikirja, joka oli aina kirkkomatkoilla mukana, kun kirkoissa ei silloin vielä ollut seurakuntien hankkimia virsikirjoja. Kirjaa käytettiin aina siihen saakka, kunnes 1986 kirkossamme hyväksyttiin käyttöön uusi virsikirja. Monet kerrat kirjasta on veisattu virttä 301 Kirkasta oi Kristus meille ja 326 Kristuksen tähden menköön vain maailma tykkänään, jotka muistaakseni olivat Isäni lempivirsiä. Kirja on varsin hyväkuntoinen, vain yksi lehti on vaurioitunut. Sillä lehdellä ovat virret: 557 Jo joutui armas aika, 558 Taas kukkasilla kukkulat, 559 Maa vaikka synnin tähden, 560 Soi kunniaksi Luojan sekä 561 Oi Herra kaikkivaltias. En tiedä onko lehti repeytynyt runsaan käytön johdosta, vai löytyisikö syy meidän, hänen lastensa liian rajusta veisuusta. Nuorempi sisareni muisteli oppineensa löytämään tästä kirjasta virren 21 jo ennen kuin numerot olivat tuttuja. Virsi löytyi sillä perusteella, että virren toisen ja kolmannen säkeistön välissä oli kolme tähteä.

Kirjan etusivulle kirjoitettu merkintä herätti mielessäni monia kysymyksiä. Merkintää en ole aikaisemmin erityisesti huomioinut. Siinä on isäni käsialalla kirjoitettu ”Muistoksi, Jouluna 19 24/12 -41 Nestori”. Isäni nimi oli Jaakko Nestori. Nuoruudessaan hän käytti nimeä Nestori ja myöhemmin Jaakko-nimeä. Kirjan käyttöönotosta tulee siis ensi Jouluna kuluneeksi 70 vuotta, käyttökirjan iäksi aika pitkä aika. Isä ja äiti ovat menneet kihloihin vuonna 1941, aivan vähän ennen joulua. Olisiko virsikirjakin muistoa kihlamatkalta? Aivan pienen tilan viljelijälle nahkakantisen virsikirjan hankinta on saattanut olla taloudellisestikin merkittävä hankinta. Olisiko kihlapari veisannut yhdessä uudesta, uusitusta virsikirjasta jouluaamuna 1941, eli 70 vuotta sitten? Morsian oli edellisen vuoden kesällä menettänyt äitinsä. Olivatkohan hänellä nyt mielessä myös muistot äidistään, kun edessä oli oman perheen perustaminen. Millaiset yhteiset elämänodotukset heillä oli silloin mielessä? Millainen oli heidän uskonsa tulevaisuuteen silloisessa rauhattomassa maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Kysymykset jäävät vastausta vaille, kun en ole ymmärtänyt niitä ajoissa kysyä. Kumpikin veisaaja ovat saaneet päättää ajallisen matkansa Vapahtajaansa uskoen, mutta kirja puhuttelee yhä. Se johtaa ajatukset pyhien muiston äärelle. Pyhäinpäivänä saammekin yhtyä tuon vanhan kirjan virren 125 rukoukseen

Rauhan saivat pyhät Herran, Jotka kerran taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme, Kaipailemme Sinne taivaan kunniaan.

Auta, Herra, aina meitä Elon teitä Uskossa vain kulkemaan.
Auta, kun mä täältä lähden, Haavais tähden Pyhäis joukkoon joutumaan.

ILOITKAA JA RIEMUITKAA!

Vähäkyrö seurakuntatalo 16.10.2011 Lähetyslounas ja -juhla

Laupias Jumala,Poikasi Jeesus Kristus viitoitti tien elämään, jota ohjaa rakkaus. Opeta meille hänen esimerkkinsä avulla kuuliaisuutta sanallesi. Vapauta meidät toimimaan rakkauden mielellä ja torjumaan kaikki, mikä sitoo meidät tahtosi vastaisiin asenteisiin ja elämäntapaan.Ole keskellämme, siunaa yhdessäolomme, siunaa kuulijoita, julistajia, soittajia ja laulajia. Tee juhlastamme sinulle mieluinen kiitosjuhla.Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,meidän Herramme tähden.

Joel 2:23-26 Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.

Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.

Minä hyvitän teille ne vuodet, jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat, vaeltajasirkat ja kalvajasirkat, tuo suuri sotajoukko, jonka lähetin teidän kimppuunne.

Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi, te ylistätte Herraa, Jumalaanne, joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja teidän hyväksenne. Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.

Profeetta Joel kuuluu Raamatun Vanhan Testamentin profeettoihin, joka eli noin 800 vuotta ennen Kristuksen syntymää, eli yli 2800 vuotta sitten. Hän kuului Rubensin sukuun. Joelin nimi tarkoittaa suomeksi Herra on Jumala tai Herran rakkautta.

Israelin kansa oli saanut kokea vastoinkäymisiä. Oli ollut sotia, taisteluja ja alistamista. Erilaiset hyönteiset ja kadot olivat tuhonneet sadot. Oli eletty niukkuuden aikaa, nähty nälkää. Olot olivat olleet todella vaikeita, ahdistavia. Nyt profeetta tuo kansalle kuitenkin lupauksen Jumalalta. Paremmat ajat ovat tulossa. Sateet tulevat ajallaan, silloin puimapaikat ovat täynnä viljaa. Öljy ja viini tulvivat yli astioista. Laitumet viheriöivät. Yltäkylläisyyden ajat tulevat. Silloin kaikki saavat ravintoa riittävästi. Viholliset tulevat lyödyiksi ja sodat loppuvat. Tulee rauhan ja yltäkylläisyyden ajat. Tuona päivänä kansa ylistäisi Herraa.

Tässä profetiassa on ennustusta ajallisen Israelin kohtaloihin. Mutta siinä on kyllä selvä ennustus ja lupaus Israelille hengellisessä mielessä. Kansa, joka vaelsi lain alla, eli hengellisen kadon kourissa. Epäjumalien palvonta ja Jumalasta luopuminen oli koko ajan uhkaamassa. Pakanakansat pilkkasivat Jumalan valittua kansaa. Myös hengellisesti elettiin nälässä, puutteessa ja ahdingossa.

Profetia oli ennustus myös uudesta ihanasta, hengellisestä keväästä. Lain orjuutus tulisi päättymään. Hengellinen vapaus ja hyvinvointi tulisivat valtaamaan kansan. Ilo ja kiitos tulisivat kaikumaan.

Miksi Jumala näin tulisi kääntämään Israelin kansan kohtalon? Ei tätä yltäkylläisyyttä annettaisi kansan katumisen johdosta, vaan sen vuoksi, että Herran rakkaus syttyi, hän armahti kansaansa ja maataan.

Me olemme saaneet nauttia ihanasta kesästä. Käsitykseni mukaan vuoden satokin on ollut ainakin kohtuullinen, korjuuajan ongelmista huolimatta. Tänään olemme saaneet nauttia Jumalan sanan ravintoa, olemme saaneet vastaan ottaa Kristuksen ruumiin ja veren omaksi ravinnoksemme. Ja sitten olemme saaneet nauttia emäntien, uuden satovuoden antimista valmistamista todella maittavista herkuista. Eiköhän tätä voi pitää yltäkylläisyyden aikoina verrattuna menneisiin aikoihin ja monien muiden kansojen nykyisiinkin olosuhteisiin verrattuna.

Mutta mikä on meidän suomalaisten hengellinen tila? Me vaellamme piittaamattomina matkamme päämäärästä, välittämättä siitä, mikä meitä odottaa ajan rajan takana. Suurimmalle osalle on täysin yhdentekevää, missä he viettävät ikuisuutensa. Teemme itsellemme mitä erilaisimmista asioista epäjumalia, joita sitten palvelemme. Tai sitten me elämme edelleen laintekojen riuduttamina ja tekemisen pakon ahdistamina. Tässä ei ole jälkeäkään kristityn vapaudesta, hengellisestä ilosta ja riemusta.

Profeetan ennustama hengellinen uusi kevät koitti, kun Jeesus tuli ihmiseksi ja sovitti kuolemallaan koko maailman synnit. Hengellinen yltäkylläisyys alkoi, kun Jumalan Pojan pyhä, viaton veri vuosi Golgatan kalliolle. Silloin lain ankara vaatimus tuli täytetyksi. Kuolema ja saatanan ylivalta tulivat voitetuiksi. Alkoi riemun ja yltäkylläisyyden aika. Syntisille avautuivat taivaan portit iankaikkiseen elämään. Kaiken tämän ylenpalttisuuden me saamme tänäänkin, juuri nyt, uskolla vastaanottaa, aivan ilman tekoja, korvauksia tai vastapalveluksia. Saamme armosta uskolla omistaa syntien anteeksisaamisen ja sen kautta iankaikkisen ilon. Armoa ja anteeksiantamusta riittää ylen määrin, astiat tulvivat sitä yli. Sen kanssa ei tarvitse pihistellä, vaan saamme siitä auliisti jakaa muillekin. Armo riittää kaikille.

Profeetan sana julistettiin Israelin kansalle. mutta se kuuluu myös Suomen kansalle. Se kuuluu, ystävä hyvä, myös juuri sinulle. Sinä, joka et enää jaksa tehdä parannusta, sinä, joka olet uupumassa hengellisten vaatimusten alle, sinä, jota omat synnit kauhistavat ja Herran päivän tuleminen pelottaa, sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ei sinun tarvitse, vaan sinä saat uskoa anteeksiantamuksen omalle sielullesi iankaikkiseksi autuudeksi. Siinä on kristityn vapaus. Jumala ei vaadi, vaan hän tarjoaa. Vaikka on syksy ja talvi tulossa, niin tästä alkaa sinullekin hengellinen kevät.

Miksi Jumala antoi Poikansa Golgatan ristille? Meidän uskommeko tähden, meidän vaelluksemme erinomaisuudenko tähden, meidän parannuksemme tähden. Ei, vaan siksi, että Herran rakkaus syttyi kansaansa kohtaan. Hyvyydessään Hän on tehnyt suuria tekoja teidän hyväksenne. Hyvyydessään hän on tehnyt suuria tekoja meidän hyväksemme. Nyt hän sanoo: Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne!

Eurooppa natisee liitoksistaan. Maailman talousjärjestelmät ovat uhattuina. Tulevaisuus näyttää todella epävarmalta, mutta se kaikki on vain murhetta ajallisesta. Se ei ole mitään sen rinnalla, että syntisille on taivas armosta avattuna. Saamme kohottaa raikuvan ilovirren ja kiitoslaulun Herralle. Saamme pyytää, että Herra, Pyhän Henkensä välityksellä antaisi keskuuteemme oikein iloherätyksen. Rakas Jumala, herätä lakeuden lapset laulamaan suurin joukoin sinulle kiitosta ja kunniaa. Se joukko on sitten sama, jonka laulusta kerran sanotaan, että se soi kuin suurten vetten pauhu. Se laulu on Karitsan veressä vaatteensa valkaisseiden kiitosvirsi. Saamme olla viemässä tätä riemuviestiä täällä toinen toisillemme, mutta toivottavasti kiitoksemme ja ylistyksemme on niin voimallinen, että se kuuluu aina kaukaisiin maihin asti.

ENSIMMÄISET SYKSYN MERKIT

Edellisessä blogissani kirjoitin, kuinka syksy on eräänlaista luopumisen aikaa. Joudumme luopumaan monista kesän ilon aiheistamme. Samalla vertasin ihmisen elämäntaivalta vuoden kiertoon, jossa ikääntyminen on kulkemista kohti syksyä.

Nuoruuden kotini sijaitsee pienen maalaiskunnan sivukylän reunalla, sopivasti metsän suojassa. Kirkolle ja palveluihin on matkaa 6-7 kilometriä. Kotitalooni kuuluu pieni ala peltomaata ja ihan pieni metsäsarka, jota isä vaali kuin silmäterää. Aivan lapsena asuimme pienessä talossa, jossa oli tupa, kamari ja kantuuri, eli kylmä eteisvarasto. Isäni lähes omin käsin rakensi 50-luvun alkupuolella tilalle uuden ”rintamamiestalon”, jossa sitten perhe eli ja lapset kasvoivat.

Elanto ei ollut leveää, mutta isä ja äiti olivat tyytyväisiä. Eivät he purnanneet. Aikuisena vasta olen ymmärtänyt miten lujilla siinä perhe on taloudellisesti ollut. Myöhempinä aikoina isä oli työssä paikkakunnan metalliyrityksissä. Luulen, että silloin oli taloudellisesti vähän helpompaa. Ei me lapsetkaan liikoja saaneet, mutta nälkää emme ole koskaan nähneet. Kotiruokaa oli aina riittävästi ja vaatteet olivat puhtaita, saattoivat olla paikattuja, mutta ei rikkinäisiä. Siitä äiti piti huolen. Lelut olivat paljolta isän tekemiä. Pihan reunassa oleva kallio on kesät talvet koko kylän lasten leikkipaikka. Varhain sitten lähdettiin jo talon töihin, kun voimat alkoivat karttua.

Oma irtautumiseni tuosta ympäristöstä tapahtui elämän kevään ja kesän taitteessa, intensiivisen elämän kasvuvaiheessa. Irtautuminen tapahtui vähitellen siten, että se ei jäänyt mitenkään surullisena mieleeni. Sinne kotiin sai aina palata ja aina oli tervetullut. Siellä varmaan odotettiin paljon useamminkin, kuin mitä siellä tuli käytyä. Kun autolla ajoi pihaan, keittiön ikkunasta vilkaistiin, että kuka on tulossa ja sitten tultiin rapulle vastaan. Meidän kaikkien kolmen lapset elontie vei pois tuolta lapsuuden kodista. Isä ja äiti jäivät kahdestaan jatkamaan elontaivaltaan.

Kun isäni alkoi saada erilaisia ongelmia terveyden kanssa, sanoi hän meille lapsille usein, että jos hänelle tulee lähtö ennen äitiä, älkää jättäkö äitiä tänne yksin. Ei äiti siellä, kaukana palveluista ja auraamattomien teidän takana, olisi voinutkaan tulla toimeen.

Ensimmäinen oman elämäni syksynmerkki oli sitten isän kuolema 1985. Se oli ensimmäinen pysäyttävä luopumistapahtuma. Pidimme isän toivomuksesta kiinni ja äiti eli meidän lasten luona, niin kauan kuin voimia riitti, jonka jälkeen hän asui vielä jonkin aikaa palvelutalossa. Äidistä jouduimme luopumaan vuonna 2000.

Mieleeni on pysyvästi jäänyt se hetki, kun menin lapsuudenkotiini ensi kerran isän kuoleman jälkeen. Vaikka ajoin auton aivan portaiden eteen, ei keittiön verho heilahtanut eikä kukaan tullut rapuille vastaan. Itse oli kaivettava avaimet taskusta ja itse oli avattava ovi. Pohjalainen mies istui hetken autossa hiljaa, taisi itkukin tulla. Luonnossa oli kevät, mielessä syksy.

Syksyn jälkeen tulee talvi, jolloin luonnossa näyttää kasvikunta olevan elottomassa tilassa, kunnes jälleen kesä koittaa. Lyhyen ”talvilevon” jälkeen saa ihminenkin kerran herätä uuteen kevääseen, ikuiseen kesään. Saamme käydä sisälle kotiin, jossa aina ovet ovat avoimina ja isä rapuilla avoimin sylin toivottamassa lapsensa tervetulleeksi. Omat avaimet voimme unohtaa. Taivaan portit ovat aina avoimina Jeesuksen vereen turvaaville. Syksyn harmaudessa, luopumisen hetkillä, murheenkin alla, saamme olla onnellisia, että syntimme ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä kalliissa sovintoveressä. Viritetään jo nyt raikuva kiitos- ja ylistyslaulu Jumalalle, joka armosta antaa meille iankaikkisen elämän.

SYKSY – LUOPUMISEN AIKAA

Keväällä aurinko alkaa kiertää yhä pitempää ja korkeampaa rataa. Se piristää ihmisen mieltä. Samoin aurinko alkaa herätellä kiihtyvällä voimalla luontoa. Lumet sulavat, jäät lähtevät, puut puhkeavat lehteen. Eikä pitkääkään aikaa, kukat alkavat kukoistaa. Koko luomakunnan valtaa intensiivinen odotuksen ja elämisen ilo.

Syksyllä on tilanne päinvastainen. Linnut ovat kasvattaneet pesueensa lentokelpoiseksi. Viljasato on kypsynyt korjattavaksi. Kullankeltaiset elopellot muuttuvat hetkessä mustiksi kynnöspelloiksi. Kurkiaurojen kärjet ovat kohti etelää. Kukat lakastuvat ja syystuuli riisuu puut lehdistä alastomiksi. Syksyn sateet ja usvat himmentävät kesäauringon paisteen. Kesän loisto kestää vain hetkisen.

Syksy tuo ihmismieleenkin luopumisen tunnetta. Se mitä pimeänä talvisydämenä odotettiin, onkin hetkessä ohi. Kesän kauneudesta ja riemuista on luovuttava. Vaikka tiedämme, että pian tulee jälleen uusi kevät, silti syksy masentaa mieltä.

Ihmisen elämääkin voisi jotenkin verrata vuoden kiertoon. Psalmissa 103 onkin osuvat sanat: ” Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa”. Ihmiselämä alkaa lapsuudesta, kasvaa intensiiviseen nuoruuteen ja satoa tuottavaan työikään. Mutta pian on edessä elämän syys. Eteen nousee asia kerrallaan, joista on luovuttava. Tiedämme, että Herran armo pysyy ajasta aikaan. Tiedämme varmasti, että kerran saamme astua sisään ikuiseen valoon, ikikesään. Meillä on näin joka päivä aihetta iloon ja kiitokseen. Mutta kuitenkin, ne luopumisen hetket ovat aina murheellisia hetkiä.

Tämä syksy on tuonut eteeni taas uusia, tosin vain ajallisia ja materiaalisia asioita, joista on luovuttava. Tulen kertomaan tähän luopumisprosessiin liittyvistä tunnoista tulevissa kirjoituksissani, sitä mukaan, kun prosessi etenee.

Tänään saamme kuitenkin iloita ja riemuita kirkkaasta ja kauniista Jumalan tekemästä syyspäivästä ja Hänen ylitsevuotavasta hyvyydestään.

JUMALA ON RAKKAUS - RAKKASTAKAAMME LÄHIMÄISTÄMME

Alahärmä Voltin rukoushuone 18.9.2011 klo 13, Syysjuhla

1 Joh 3:11-18

Lähimmäisemme on tämän alkaneen vii­­­kon yleisaihe. Luontevasti syntyy lähim­mäi­ses­tä puhuttaessa mielikuva hyvistä ihmis­suh­teis­ta, hä­­dässä olevan auttamisesta, rakkau­des­ta ja muista sellaisista myönteisistä asiois­ta. Tämän suuntaiset ajatukset ovatkin aivan oikeita, mutta onko lähim­mäisenä oleminen sit­ten­kään niin helppoa. Asi­oi­den tärkeys tunnus­te­taan, mutta eläm­me­kö me näi­den mielikuvien ja ajatusten mu­kai­ses­ti. Jo­hannes tuo kirjeis­sään esille kolme us­kon­elämän aitouden koe­tin­kiveä, niin kuin Bo Giertz selitys­teoksessaan nii­tä nimittää. Ne ovat kuuli­ai­suus, rakkaus ja apos­tolinen usko. Rakkaus tai sen puut­tu­mi­nen, kertoo uskonelämämme aitoudesta. Tä­män päivän Raamatun teks­teis­sä on voi­mak­kaasti esillä juuri sa­noma rakkaudesta. Se tulee esille kirkkaasti esil­le myös tässä Uuden Testa­men­tin luku­kap­paleessa.

Kirjeen kirjoittaja ei tee mitään uutta esitystä. Käs­ky toinen toisensa rakastamiseksi on ollut alus­ta al­ka­en. Se sisältyy hy­vin selkeästi jo kym­menen käskyn kokoelmaan. Lähimmäisen huomioiminen sisältyy lähes jokai­seen käs­kyyn. Tämän sanan äärellä voim­me pysähtyä ky­selemään itsel­tämme: olemmeko Kainin kal­tai­sia. Kun 5. käsky kieltää tappamisen, samalla se kieltää myös pa­han­­puhumisen, panettelun ja valhettelun lähim­mäi­­ses­tä. Varsinkin jos lähimmäinen me­nes­tyy, em­mekö mielellämme kateuksissamme puhu hä­nes­tä pahaa. Jokainen meistä on tähän syyllistynyt. Näin tehdessämme me olemme Kainin suku­lai­sia, veljesmur­haajia.

Apostoli Johannes tuo tähän rakkauden aihee­seen mielenkiintoisen, uuden näkökulman. Kain vihasi Abelia, joka rakasti Jumalaa ja täytti Hänen tahdon. Syynä hirmutekoon ei ollut yksin Kai­nin pahuus vaan myös Abelin hyvyys. Liekö ollut ka­teut­ta, tai miksi sitä voisi sanoa. Jumalan tahdon seuraajia siedetään nykyisinkin huonosti. Jos Jumalan lapset meidän maas­sam­me aivan murhan kohteiksi jou­dukaan, kyllä heitä vihataan nykyisinkin. Jotenkin maailmaa vaan ärsyttää Jumalan tahdon pitämisessä kilvoittelevat ihmiset.

Kristityn ei pidä yllättyä vastus­tuksesta. Se on osoitus, siitä että olemme siirtyneet kuolemasta elä­mään. Joka ei rakasta Jeesusta, hänen suhde lähimmäiseen rakentuu hyödyn mukaan. Siinä suhteessa ei ole rakkautta, vaan se on kova, armoton ja omaa etua ajava. Mutta maailma rakastaa tällaista ihmistä, antaa hänen toteuttaa lähimmäissuhteita vapaasti. Maailma ihailee ajallisesti menestyvää ihmistä. Jos ihmi­nen ei usko Jeesukseen, hän on edelleen kuole­man oma, hän ei rakasta veljeään, hän on edelleen murhaaja, eikä ole perimässä iankaikkista elämää. Hänessä ei ole rakkautta, vaan ka­teutta, kaunaa, omanedun tavoittelua jne. Kai­ken sen palkka on kadotustuomio. Kun Jumalan rakkaus koskettaa ihmistä, hänessä herää lähimmäisen rakkaus, mutta samalla maailman viha häntä kohtaan nousee.

Mutta Jeesusta rakastava ihminen kokee oma­kohtaisesti hä­nen rakkauttaan, se saa ai­kaan rakkautta myös lä­himmäisiä kohtaan. To­del­linen usko, aito rakkaus Jeesukseen näkyy uloskinpäin. Näin rakkaus to­del­la on yksi uskon aitouden osoittimista.

Mitä teki Jumala, mitä teki Jeesus? Ju­mala on yksinomaan rakkaus. Hän antoi Jee­suk­sen kuo­le­maan kaikkien rakkaudettomien, Kai­nien ja Abe­le­iden­kin, mei­dän koko joukon edes­tä, koko maail­man syntien edestä. Jee­suk­sen Golgatalla vuotanut veri sovitti kaik­ki synnit Jumalan edessä, erotuksetta kaikkien synti velat tulivat sovitetuiksi. Varmaan ystävä kyse­let, että mi­nun­kinko synnit? Jumalan Sana sen vakuuttaa, että juuri si­nun­kin syntisi ovat maksetut. Sinä saat sen asian uskoa omalle kohdallesi todeksi. Saat us­koa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen ni­mes­sä ja kalliis­sa sovintoveressä. Näin uskoes­samme siirrymme kuolemasta elämään, ian­kaik­kiseen elämään.

Kun me olemme oppineet tuntemaan Jeesuk­sen ja hänen rakkautensa, se opettaa myös meitä rakas­tamaan Jumalaa, mutta myös lä­him­mäisiämme. Olem­me valmiit saamamme esimerkin nojalla toimi­maan lähimmäistemme puolesta. Olemme valmiit toimimaan hädän­alais­ten hyväksi, olemme valmiit antamaan omastamme. Olemme valmiit toimimaan lähel­lä, mutta myös kaukana. Olemme valmiit vie­mään sanomaa rakkaudesta sinnekin, missä sitä ei vielä ole kuultu. Nyt ei ole kysymys vain suulla annetuis­ta rakkauden lupauksista, vaan nyt on kysymys myös te­oista ja toiminnasta. Rak­­ka­us, jonka olemme saa­neet osaksemme Jeesuk­selta, Vapahtajaltam­me, panee meidät liik­keel­le. Rakkaus on toiminnan vai­kutin. Se on myös toi­minnan voima. Jumala on ra­kas­­tanut ja ra­kas­taa meitä, rakastakaamme me Häntä ja lä­him­mäisiämme kautta koko maailman kansoja.

Tänään Kreikkaa uhkaa vararikko, kaikkialla pörssikurssit syöksyvät alas, maailman talous horjuu, länsimaiset talousjärjestelmät ovat vaarassa. Mikään ei tunnu kestävän, mutta Jumalan rakkaus ei horju. Kohtaamamme Jumalan rajaton rakkaus ei ainoastaan pane meitä liikkeelle, vaan se tuo meille myös ilon ja rauhan. Miksi me murehdimme aineellisia asioita, kun meidän syntisten velat on maksettu viimeistä senttiä myöten. Risti on vedetty velkakirjan yli, emme tarvitse mitään velkasaneerauksia, tai velkojen osittaista anteeksiantamista. Kaikki on jo Golgatalla sovitettu loppuun saakka. Taivas on auki, iankaikkinen elämä odottaa. Ei meillä ole aihetta murheeseen. Meillä on ilon ja riemun päivä joka päivänä 24/7. Meidän ei tarvitse lähteä mukaan murehtimaan maailman kanssa turhia, vaan saamme iloita armosta ja iankaikkisesta autuudesta. Ystävät pitäisikö meidän antaa rohkeammin tuon autuuden ilon näkyä elämässämme. Miksemme kokoonnu kiitostilaisuuksiin ja laula kiitosta Herralle niin, että se kaikuu ja raikuu kirkkojen metristen kiviseinienkin läpi maailman lasten kuultavaksi. Se herättäisi kyselyä, mitä on tämä joukko, joka tällaisen laman aikanakin laulaa ylistystä. Heille saamme vastata: ”se on se joukko, joka on pessyt vaatteensa Karitsan veressä”, se on joukko, joka on armosta autuas ja matkalla iankaikkiseen elämään. Nyt tarvitsemme ”riemuherätystä”. Kyselijöille voimme vasta myös, että liity sinäkin tähän ylistäjien joukkoon. Jätä pois maailman murheet ja maallisen omaisuuden rohmuaminen, usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, siitä syttyy ylistysvirsi.

Rukous
Rakas Jumala, avaa meidät näkemään oma syntisyytemme, oma Kainin tilamme. Avaa meidät näkemään rajaton rakkautesi Jeesuksessa Kristuksessa. Kirkasta armosi meille ja herätä meissä rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Pyydämme herätystä tälle lakeuden kansalle. Pyydämme, että niin Lapuan kuin Kyrönjoen laaksoissa pian viriäisi valtava kiitosvirsi. Näitä emme voi itse saada aikaan, sen vuoksi pyydämme, että lähetä Pyhä Henkesi vaikuttamaan tämän keskuuteemme.

BLOGIN AVAUS

Harrastusmielessä kokeilen avata blogin. Mikäli toiminta näyttää hyvältä, tulen aina silloin tällöin julkaisemaan ajatuksiani sivuilla. Kokeilen myös, miten hengellisten puheenvuorojen julkaisu tätä kautta teknisesti onnistuisi. Toiminta ei tule olemaan erityisen aktiivista, enkä lähde kenenkään kanssa kiivaisiin väittelyihin. Kommentteja voi tietenkin jättää.