VARMA TOIVO

Vähäkyrö 25.5..2014 Seurakuntakoti SK-laulutilaisuus

Room. 8:24-25.

Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.

Tekstin ensimmäisessä virkkeessä on Suomenkieleen kääntämisen kannalta yksi ongelmallinen sana ”toivo”. Yleensä ymmärrämme tuon sanan tarkoittavan jotain epävarmaa, parempaan tulevaisuuteen kohdistuvaa odotusta. Vielä enemmän epävarmuutta sisältyy samaa alkuperää olevaan sana toive. Edellinen raamatun käännös vuodelta 1933 kääntää tuon kohdan sanoilla: ”Sillä toivossa me olemme pelastetut”. Biblia vuodelta 1776 käyttää sanoja: ” Sillä me olemme toivossa vapahdetut”. Sinänsä aikalailla samanlaisia käännöksiä, mutta uusimpaan käännökseen on lisätty sana ”varma” häivyttämään tuohon toivo-sanaan liittyvää epävarmuutta. Alkuperäisen kielen sana, joka on meillä käännetty sanalla toivo, tarkoittaa myös odotusta, mutta epävarmuuden ajatusta siihen ei liity.

Me olemme todella pelastettuja. Jeesus antoi henkensä Golgatalla koko maailman syntien maksuksi. Se on kertakaikkinen ja varma uhri, jonka perusteella olemme pelastettuja. Jumala on jo tehnyt kaiken valmiiksi. Meidän ei tarvitse epävarmoina odotella toteutuukohan luvattu lunastus. Se on jo tapahtunut, ei tarvitse epäillä. Saamme sen uskossa vastaanottaa ja elää rauhassa.

Olemme pelastettuja, nyt jo, mutta kuitenkin elämme edelleen toivossa. Pelastusteko oli täydellinen, mutta sen hedelmät eivät ole meissä ihmisissä tulleet vielä täydellisesti esiin. Elämme edelleen lihallisessa ruumiissa. Synti riippuu meissä edelleen kiinni. Elämämme on edelleen vajavaista. Mutta kuitenkin elämme varmassa toivossa, että kerran synti on lopullisesti poissa, kaikki pahuus ja vaiva ovat poispyyhittyjä. Silloin meidät lopullisesti lunastetaan vapaiksi. Meidän ruumiimmekin tulee vapaaksi synnin ja kuoleman laista. Tämä tapahtuu silloin kun Jeesus saapuu maanpäälle kunniassaan.

Tuota tilannetta emme tiedä, emmekä tiedä, miten se tapahtuu. Me emme vielä sitä näe, mutta me elämme varmassa toivossa, että kerran se tapahtuu. Jos sen jo nyt tietäisimme ja näkisimme tapahtumat, eihän siihen enää mitään toivoa tarvittaisi. Se olisi jo silloin todellisuutta, jota ei enää tarvitsisi odottaa.

Elämme varmassa toivossa ihanasta ajasta, joka on kerran tulossa. Saamme kärsivällisesti odottaa sitä hetkeä. Tavallaan tuon toivon vakuutena on jo tapahtunut syntien sovitus. Jumala on jo antanut oman Poikansa pelastuksemme uhriksi. Jumala ei suunnitelmaansa peru, vaan vie sen loppuun saakka. Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, että pysymme kiinni Jeesuksen kuoleman tuottamassa anteeksiantamuksessa. Sen perusteella me sitten kerran pääsemme osallisiksi lopullisesta ja täydellisestä pelastuksesta.

HENGELLISIÄ KEVÄTAJATELMIA 10 VUODEN TAKAA

Halkosaaren rukoushuone 01.03.2004

Joel 2:18-26

Jumala vastaa katuville

Silloin Herran rakkaus syttyi, hän armahti kansaansa ja maataan. Herra vastaa omilleen: - Minä annan teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette kylläisiksi. En anna teidän enää joutua vieraiden kansojen pilkattaviksi. Viholliset, jotka tulivat pohjoisesta, minä karkotan pois teidän kimpustanne. Minä hajotan heidät kuivaan ja autioon maahan, työnnän etujoukon itäiseen mereen saakka, jälkijoukon läntiseen mereen. Heidän raadoistaan nousee lemu, leviää mätänemisen löyhkä. He ovat ylvästelleet teoillaan! Älkää pelätkö, pellot, iloitkaa ja riemuitkaa! Herra tekee suuria tekoja. Älkää pelätkö, metsän eläimet! Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi, puut kantavat hedelmää, viikunapuu ja viiniköynnös antavat runsaan sadon. Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen. Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen. Minä hyvitän teille ne vuodet, jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat, vaeltajasirkat ja kalvajasirkat, tuo suuri sotajoukko, jonka lähetin teidän kimppuunne. Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi, te ylistätte Herraa, Jumalaanne, joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja teidän hyväksenne. Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.

Profeetta kuulutti Israelin kansalle Herran päivän tulemista. ” - Puhaltakaa torveen Siionissa, antakaa hälytys minun pyhällä vuorellani! Vaviskaa, kaikki maan asukkaat: Herran päivä tulee. Se on jo lähellä. Se on pimeyden ja synkeyden päivä, pilvien ja sumun päivä.” Hän kertoo miten ”Kansat vapisevat niiden edessä, ihmisten kasvot kalpenevat.” Mutta seuraavassa luvussa profeetta kuuluttaa ”Vielä on mahdollista kääntyä”. Hän kehottaa kansaa katumaan. Jälleen hän pyytää torvensoittajia puhaltamaan väki koolle, nyt yhteiseen katumukseen ja rukoukseen.

Seuraavassa jaksossa sitten profeetta kuuluttaa:” Jumala vastaa katuville” Tästä jaksosta on tämän päivän tekstimme. Israelin kansan kohtalot olivat olleet taistelua ja alistamista ja vitsauksia täynnä. Heinäsirkkaparvet olivat syöneet sadon. Nälkää oli nähty. Koettelemuksia oli ollut monenlaisia. Mutta jos kansa katuisi, sille annettiin lupaus. Saatiin lupaus uudesta keväästä, lupaus runsaasta sadosta ja yltäkylläisyydestä ja lupaus siitä, että viholliset tulisivat lyödyiksi.

Tässä profetioiden sarjassa on varmaan ennustusta ajallisen Israelin kohtaloihin. Mutta siinä on kyllä selvä ennustus ja lupaus Israelille hengellisessä mielessä. Kansa, joka vaelsi lain alla, eli hengellisen kadon kourissa. Epäjumalien palvonta ja Jumalasta luopuminen oli koko ajan uhkaamassa. Pakanakansat pilkkasivat Jumalan valittua kansaa. Nyt tuli ennustus uudesta keväästä. Öljyä ja viiniä oli aivan astiat yli virraten. Laitumet viheriöivät. Kaikilla oli ruokaa syötäväksi kylläiseksi asti. Kansa ylistäisi Herraa. Ei tätä yltäkylläisyyttä kuitenkaan annettu kansan katumisen johdosta, vaan sen vuoksi, että Herran rakkaus syttyi, hän armahti kansaansa ja maataan.

Onko tuo yltäkylläisyyden aika jo koittanut? On. Yltäkylläisyyden ajan vuotuinen muistojuhla lähestyy. Lähes kaksituhatta vuotta on eletty yltäkylläisyyden aikaa. Jumala rakkaudessaan armahti koko maailmaa, lähettämällä Poikansa maailmaan kärsimään ristinkuoleman ja omalla hengellään sovittamaan kaikki maailman synnit. Jumala valmisti meille anteeksiantamuksen armosta, ilmaiseksi vastaanotettavaksi. Tätä hetkeä profeetta Joelkin ennusti. Lain ankara vaatimus tuli Golgatan ristillä täytetyksi. Kuolema ja saatanan ylivalta tulivat voitetuiksi. Alkoi riemun ja yltäkylläisyyden aika. Alkoi hengellisen kevään aika. Hengellisillä laitumilla viheriöi sana armon Evankeliumista. Golgatan veressä meille valmistettu armo on aivan ylenmääräinen. Me saamme sitä nauttia täysin niin paljon kun katsomme syntitaakkamme tarvitsevan. Pihistellä ei meidän tarvitse. Kaikille on riittävästi tarjottavaa. Meidän ei tarvitse kadehtia sitä muilta. Armoa ja anteeksiantamusta on meille riittävästi.

Vieläkin profeetan ääni kuuluu ja kuuluttaa herran päivän tulemista. Torven ääni kaikuu myös Suomen Siionissa, jolle kuulutetaan, että se päivä on lähellä. Elääkö tämä kansa armon yltäkylläisyydessä? Elääkö tämä kansa hengellistä kevättä vai riutuuko se vieläkin laintekojen tekemisessä, vai onko kansamme kenties kokonaan Jumalasta vieroutunutta epäjumaliaan palvovaa joukkoa. Profeetan ääni kuuluu ”Vielä on mahdollista kääntyä”. Vielä on mahdollisuus tunnustaa synnit, katua niitä ja pyytää niitä anteeksi. Tämänkin kansan puolesta on Jeesuksen veri vuotanut Golgatalla Herran rakkauden merkiksi. Yltäkylläisyyttä tarjotaan meillekin. Vielä on mahdollisuus siirtyä jäätävästä talvesta viheriöivään kevääseen.

Profeetan sana on julistettu Israelin kansalle. Se kuuluu Suomen kansalle, mutta se kuuluu myös sinulle. Sinä ystävä, joka et enää jaksa tehdä parannusta, sinä, joka olet uupumassa hengellisten vaatimusten alle, sinä, jota omat synnit kauhistavat ja Herran päivän tuleminen pelottaa, sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ei sinun tarvitse, vaan sinä saat uskoa anteeksiantamuksen omalle sielullesi iankaikkiseksi autuudeksi. Siitä alkaa hengellinen kevät. Armon aurinko sulattaa mieltäsi vangitsevan jään ja kevät sateet virvoittavat hengellistä elämääsi. Saamme siirtyä ahdistuksista ja nälästä iloon ja yltäkylläisyyteen. Saamme siirtyä suorituspakosta lahjan vastaanottamiseen.

”Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi, te ylistätte Herraa, Jumalaanne, joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja teidän hyväksenne.” Nyt on juuri tuon ylistyksen aika. Herra on tehnyt ihmeellisiä tekoja meidän hyväksemme. Hän on rakkaudessaan valmistanut meille syntisille anteeksiantamuksen ja sen kautta avannut meille portit iankaikkiseen elämään. Vielä kiusaukset meitä ahdistaa, vielä kuolema meitä pelottaa, nälkäkin voi vielä yllättää, mutta silloin kerran iankaikkisuudessa nämä kaikki ovat täydellisesti poissa. Meidän ylistys täällä on vajavaista, mutta kerran taivaassa se kaikuu täydellisenä. Kaikki, mitä me teemme täällä elämän ajassamme, jää vajavaiseksi, mutta Jumalan armo on täällä ajassakin täydellinen. Sen me saamme täydellisesti uskolla vastaanottaa ilman mitään maksua. Tekstimme jälkeisessä osassa profeetta vielä kuin vakuudeksi yksityiselle kristitylle sanoo tutut sanat: ”Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu”.

Profeetta käski ensin soittaa torvea ja kuuluttaa Herran päivän tulemista. Sitten hän käski puhaltaa torveen uudelleen, kutsua koolle juhlakokous. Hän käski koota väen, vanhukset, lapset, sulhaset ja morsiamet. Siinä on meille tehtävä. Me jotka olemme löytäneet yltäkylläisyyden ja siitä tänään riemuiten kiitämme Herraa, meidän tulisi kuuluttaa Evankeliumia muillekin. Eikö nyt alkava kevät voisi olla näissä Kyrönjoki-varren seurakunnissa oikein sellaista rukousmyllyä, jossa jokaisessa seurakuntiemme tilaisuuksissa pyydettäisiin Pyhän Hengen virvoittavia kevätsateita meidän kotiseurakuntiimme. Olisi niin mahtavaa nähdä miten Jumalaa ylistävien joukko Pohjanmaan lakeuksilla kasvaisi jälleen, niin kuin ennen.

”Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.”

EMME LANNISTU!

Seinäjoki Hyvän Paimenen kappeli 12.5.2014

2 Kor 4:16-18.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.

Kristityn elämässä vallitsee yhtä aikaa monia vastakkaisuuksia. On synti, mutta on niiden sovitus. On ahdistusta, on myös iloa. Opetus, jossa opetetaan, että uskovalla kristityllä olisi kaikki hyvin jo täällä ajassa vaeltaessamme, on väärin. Raamattu ei anna sellaista kuvaa. Missään Raamatun kohdassa ei ole sanottu, että uskovan ajallinen elämä olisi helppoa. Siinä on aina erilaista sairautta, tuskaa ja ahdistuksia, yhtälailla kuin epäuskoisenkin elämässä. Monet Raamatun tekstit, varsinkin Paavalin kirjeet, antavat päinvastoin kuvan siitä, miten uskova ihminen saa osakseen kasvavaa pilkkaa ja kiusaa maailman taholta. Uskon myötä kasvaa myös ahdistus. Syvenevä usko aiheuttaa kasvavaa pilkkaa. Missä usko kasvaa, siellä kiusaajaakin käy ahkerammaksi.  Sellainen opetus, että ihminen ei elä oikeassa uskossa, jossa hänellä on vaivoja ja vastoinkäymisiä, on todella vastuuton harhaopetus. Tällaisella opetuksella saatamme ihmisiä epätoivoon ja jopa uskon hylkäämiseen. Niin sanottu menestysteologia opettaa, että uskova ihminen menestyy elämässään. Hänellä ei ole taloudellisia vaikeuksia, hän pystyy tekemään ihmetekoja. Ihmisen edellytetään pystyvän samoihin tekoihin, mitä Jeesus Jumalan voimasta teki. Ellei näin ole, ei ihmisen usko ole aitoa. Tällaista harhaa kuulemme nykyisinkin, sitä varokaamme.

Koska uskovan elämä on täynnä kasvavaa pilkkaa ja ahdistusta, miten me sen kestämme. Vaikea meidän on taipua tällaiseen elämään. Mieluimmin haluaisimme elää mukavasti, vailla huolia, kipuja ja murheita. Kuinka jaksamme kantaa jopa koko elämän ajan kestäviä sairauksia ja vaivoja.

Kirjeessään korinttilaisille Paavali kertoo omasta elämäntilanteestaan, vaikeuksista, joita hänen elämässään oli. Nuo Paavalin sanat ovat kuitenkin sovellettavissa kaikkiin kristittyihin, meihinkin. Meidän ulkonainen ihminen murtuu. Alkuperäistekstin sana voitaisiin kääntää jopa sanalla maatuu. Ihmisen murtuminen voi tapahtua monilla eri tavoilla; vainojen, pahoinpitelyjen, sairauden tai vanhenemisen muodossa. Ulkonainen ihminen meissä on hyvin hauras ja altis vahingoittumaan.

Kristityn olemukseen kuuluu myös sisäinen ihminen, jota ulkoiset vaarat ja ahdistukset eivät voi vahingoittaa. Sisäinen ihminen on kiinnittynyt Kristukseen. Tuo sisäinen ihminen vain kasvaa ja vahvistuu näissä ahdistuksissa. Kristittynä uskossa eläen tuo sisäinen ihminen uudistuu jatkuvasti, päivittäin, hetkittäin. Vaikka ulkoinen ihminen kerran maatuu, sisäinen ihminen elää Kristuksessa iankaikkisesti. Näin ajallinen, kuitenkin lyhyen ajan kestävä ahdinko tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Huomaa, että ahdinko voi kestää enintään meidän ihmiselämämme ajan, mutta se tuottaa meille ikuisen, iankaikkisen ilon. Tämä tieto sai Paavalin kestämään ahdistukset. Se on myös meidän voimamme. Kestämme hetkisen mitä vain, kun tiedämme saavamme iankaikkisen kirkkauden. Painaako vaakakupissa iankaikkinen ilo ja kirkkaus enemmän kuin hetkellinen ja iankaikkisuutta silmälläpitäen loppujen lopuksi kevyt ahdistus.

Vaarana on kuitenkin, että kiinnitämme katseemme liiaksi näihin näkyviin asioihin, ulkoisen ihmisen kärsimyksiin ja unohdamme sen, mikä on vasta tulossa ja meidän silmiltämme vielä näkymättömissä. Kieriskelemme ahdistuksissamme niin, että katse tulevaan unohtuu kokonaan.

Jeesus kävi läpi tuskan ja ahdistuksen. Hän todella koki valtavan kärsimyksen. Meidän ajalliset vaivamme eivät ole mitään Jeesuksen kärsimysten rinnalla. Hän meni ristinkuolemaan meidän tähtemme. Hän nousi ylös ja astui ylös taivaaseen. Näin hän avasi meillekin taivaan portit, joista saamme kerran astua sisään iankaikkiseen iloon. Hän on kerran tuleva hakemaan meidän taivaan kotiin. Tätä hetkeä odottaessamme käännämme katseemme omista vaivoistamme ja synneistämme Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan ja ylösnousemiseen. Saamme jättää ahdistukset, vaivat ja syntitaakkamme Jeesuksen hoidettavaksi. Saamme uskoa syntimme anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin me luomme katseen tulevaan, näkymättömään, joka kestää ikuisesti.

Sen vuoksi me emme lannistu, emme anna periksi, vaan ahdistuksista huolimatta kiitämme ja iloitsemme jo nyt ikuisesta kirkkaudesta.