ILOITKAA JA RIEMUITKAA!

Vähäkyrö seurakuntatalo 16.10.2011 Lähetyslounas ja -juhla

Laupias Jumala,Poikasi Jeesus Kristus viitoitti tien elämään, jota ohjaa rakkaus. Opeta meille hänen esimerkkinsä avulla kuuliaisuutta sanallesi. Vapauta meidät toimimaan rakkauden mielellä ja torjumaan kaikki, mikä sitoo meidät tahtosi vastaisiin asenteisiin ja elämäntapaan.Ole keskellämme, siunaa yhdessäolomme, siunaa kuulijoita, julistajia, soittajia ja laulajia. Tee juhlastamme sinulle mieluinen kiitosjuhla.Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,meidän Herramme tähden.

Joel 2:23-26 Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne! Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.

Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.

Minä hyvitän teille ne vuodet, jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat, vaeltajasirkat ja kalvajasirkat, tuo suuri sotajoukko, jonka lähetin teidän kimppuunne.

Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi, te ylistätte Herraa, Jumalaanne, joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja teidän hyväksenne. Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.

Profeetta Joel kuuluu Raamatun Vanhan Testamentin profeettoihin, joka eli noin 800 vuotta ennen Kristuksen syntymää, eli yli 2800 vuotta sitten. Hän kuului Rubensin sukuun. Joelin nimi tarkoittaa suomeksi Herra on Jumala tai Herran rakkautta.

Israelin kansa oli saanut kokea vastoinkäymisiä. Oli ollut sotia, taisteluja ja alistamista. Erilaiset hyönteiset ja kadot olivat tuhonneet sadot. Oli eletty niukkuuden aikaa, nähty nälkää. Olot olivat olleet todella vaikeita, ahdistavia. Nyt profeetta tuo kansalle kuitenkin lupauksen Jumalalta. Paremmat ajat ovat tulossa. Sateet tulevat ajallaan, silloin puimapaikat ovat täynnä viljaa. Öljy ja viini tulvivat yli astioista. Laitumet viheriöivät. Yltäkylläisyyden ajat tulevat. Silloin kaikki saavat ravintoa riittävästi. Viholliset tulevat lyödyiksi ja sodat loppuvat. Tulee rauhan ja yltäkylläisyyden ajat. Tuona päivänä kansa ylistäisi Herraa.

Tässä profetiassa on ennustusta ajallisen Israelin kohtaloihin. Mutta siinä on kyllä selvä ennustus ja lupaus Israelille hengellisessä mielessä. Kansa, joka vaelsi lain alla, eli hengellisen kadon kourissa. Epäjumalien palvonta ja Jumalasta luopuminen oli koko ajan uhkaamassa. Pakanakansat pilkkasivat Jumalan valittua kansaa. Myös hengellisesti elettiin nälässä, puutteessa ja ahdingossa.

Profetia oli ennustus myös uudesta ihanasta, hengellisestä keväästä. Lain orjuutus tulisi päättymään. Hengellinen vapaus ja hyvinvointi tulisivat valtaamaan kansan. Ilo ja kiitos tulisivat kaikumaan.

Miksi Jumala näin tulisi kääntämään Israelin kansan kohtalon? Ei tätä yltäkylläisyyttä annettaisi kansan katumisen johdosta, vaan sen vuoksi, että Herran rakkaus syttyi, hän armahti kansaansa ja maataan.

Me olemme saaneet nauttia ihanasta kesästä. Käsitykseni mukaan vuoden satokin on ollut ainakin kohtuullinen, korjuuajan ongelmista huolimatta. Tänään olemme saaneet nauttia Jumalan sanan ravintoa, olemme saaneet vastaan ottaa Kristuksen ruumiin ja veren omaksi ravinnoksemme. Ja sitten olemme saaneet nauttia emäntien, uuden satovuoden antimista valmistamista todella maittavista herkuista. Eiköhän tätä voi pitää yltäkylläisyyden aikoina verrattuna menneisiin aikoihin ja monien muiden kansojen nykyisiinkin olosuhteisiin verrattuna.

Mutta mikä on meidän suomalaisten hengellinen tila? Me vaellamme piittaamattomina matkamme päämäärästä, välittämättä siitä, mikä meitä odottaa ajan rajan takana. Suurimmalle osalle on täysin yhdentekevää, missä he viettävät ikuisuutensa. Teemme itsellemme mitä erilaisimmista asioista epäjumalia, joita sitten palvelemme. Tai sitten me elämme edelleen laintekojen riuduttamina ja tekemisen pakon ahdistamina. Tässä ei ole jälkeäkään kristityn vapaudesta, hengellisestä ilosta ja riemusta.

Profeetan ennustama hengellinen uusi kevät koitti, kun Jeesus tuli ihmiseksi ja sovitti kuolemallaan koko maailman synnit. Hengellinen yltäkylläisyys alkoi, kun Jumalan Pojan pyhä, viaton veri vuosi Golgatan kalliolle. Silloin lain ankara vaatimus tuli täytetyksi. Kuolema ja saatanan ylivalta tulivat voitetuiksi. Alkoi riemun ja yltäkylläisyyden aika. Syntisille avautuivat taivaan portit iankaikkiseen elämään. Kaiken tämän ylenpalttisuuden me saamme tänäänkin, juuri nyt, uskolla vastaanottaa, aivan ilman tekoja, korvauksia tai vastapalveluksia. Saamme armosta uskolla omistaa syntien anteeksisaamisen ja sen kautta iankaikkisen ilon. Armoa ja anteeksiantamusta riittää ylen määrin, astiat tulvivat sitä yli. Sen kanssa ei tarvitse pihistellä, vaan saamme siitä auliisti jakaa muillekin. Armo riittää kaikille.

Profeetan sana julistettiin Israelin kansalle. mutta se kuuluu myös Suomen kansalle. Se kuuluu, ystävä hyvä, myös juuri sinulle. Sinä, joka et enää jaksa tehdä parannusta, sinä, joka olet uupumassa hengellisten vaatimusten alle, sinä, jota omat synnit kauhistavat ja Herran päivän tuleminen pelottaa, sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ei sinun tarvitse, vaan sinä saat uskoa anteeksiantamuksen omalle sielullesi iankaikkiseksi autuudeksi. Siinä on kristityn vapaus. Jumala ei vaadi, vaan hän tarjoaa. Vaikka on syksy ja talvi tulossa, niin tästä alkaa sinullekin hengellinen kevät.

Miksi Jumala antoi Poikansa Golgatan ristille? Meidän uskommeko tähden, meidän vaelluksemme erinomaisuudenko tähden, meidän parannuksemme tähden. Ei, vaan siksi, että Herran rakkaus syttyi kansaansa kohtaan. Hyvyydessään Hän on tehnyt suuria tekoja teidän hyväksenne. Hyvyydessään hän on tehnyt suuria tekoja meidän hyväksemme. Nyt hän sanoo: Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne!

Eurooppa natisee liitoksistaan. Maailman talousjärjestelmät ovat uhattuina. Tulevaisuus näyttää todella epävarmalta, mutta se kaikki on vain murhetta ajallisesta. Se ei ole mitään sen rinnalla, että syntisille on taivas armosta avattuna. Saamme kohottaa raikuvan ilovirren ja kiitoslaulun Herralle. Saamme pyytää, että Herra, Pyhän Henkensä välityksellä antaisi keskuuteemme oikein iloherätyksen. Rakas Jumala, herätä lakeuden lapset laulamaan suurin joukoin sinulle kiitosta ja kunniaa. Se joukko on sitten sama, jonka laulusta kerran sanotaan, että se soi kuin suurten vetten pauhu. Se laulu on Karitsan veressä vaatteensa valkaisseiden kiitosvirsi. Saamme olla viemässä tätä riemuviestiä täällä toinen toisillemme, mutta toivottavasti kiitoksemme ja ylistyksemme on niin voimallinen, että se kuuluu aina kaukaisiin maihin asti.

ENSIMMÄISET SYKSYN MERKIT

Edellisessä blogissani kirjoitin, kuinka syksy on eräänlaista luopumisen aikaa. Joudumme luopumaan monista kesän ilon aiheistamme. Samalla vertasin ihmisen elämäntaivalta vuoden kiertoon, jossa ikääntyminen on kulkemista kohti syksyä.

Nuoruuden kotini sijaitsee pienen maalaiskunnan sivukylän reunalla, sopivasti metsän suojassa. Kirkolle ja palveluihin on matkaa 6-7 kilometriä. Kotitalooni kuuluu pieni ala peltomaata ja ihan pieni metsäsarka, jota isä vaali kuin silmäterää. Aivan lapsena asuimme pienessä talossa, jossa oli tupa, kamari ja kantuuri, eli kylmä eteisvarasto. Isäni lähes omin käsin rakensi 50-luvun alkupuolella tilalle uuden ”rintamamiestalon”, jossa sitten perhe eli ja lapset kasvoivat.

Elanto ei ollut leveää, mutta isä ja äiti olivat tyytyväisiä. Eivät he purnanneet. Aikuisena vasta olen ymmärtänyt miten lujilla siinä perhe on taloudellisesti ollut. Myöhempinä aikoina isä oli työssä paikkakunnan metalliyrityksissä. Luulen, että silloin oli taloudellisesti vähän helpompaa. Ei me lapsetkaan liikoja saaneet, mutta nälkää emme ole koskaan nähneet. Kotiruokaa oli aina riittävästi ja vaatteet olivat puhtaita, saattoivat olla paikattuja, mutta ei rikkinäisiä. Siitä äiti piti huolen. Lelut olivat paljolta isän tekemiä. Pihan reunassa oleva kallio on kesät talvet koko kylän lasten leikkipaikka. Varhain sitten lähdettiin jo talon töihin, kun voimat alkoivat karttua.

Oma irtautumiseni tuosta ympäristöstä tapahtui elämän kevään ja kesän taitteessa, intensiivisen elämän kasvuvaiheessa. Irtautuminen tapahtui vähitellen siten, että se ei jäänyt mitenkään surullisena mieleeni. Sinne kotiin sai aina palata ja aina oli tervetullut. Siellä varmaan odotettiin paljon useamminkin, kuin mitä siellä tuli käytyä. Kun autolla ajoi pihaan, keittiön ikkunasta vilkaistiin, että kuka on tulossa ja sitten tultiin rapulle vastaan. Meidän kaikkien kolmen lapset elontie vei pois tuolta lapsuuden kodista. Isä ja äiti jäivät kahdestaan jatkamaan elontaivaltaan.

Kun isäni alkoi saada erilaisia ongelmia terveyden kanssa, sanoi hän meille lapsille usein, että jos hänelle tulee lähtö ennen äitiä, älkää jättäkö äitiä tänne yksin. Ei äiti siellä, kaukana palveluista ja auraamattomien teidän takana, olisi voinutkaan tulla toimeen.

Ensimmäinen oman elämäni syksynmerkki oli sitten isän kuolema 1985. Se oli ensimmäinen pysäyttävä luopumistapahtuma. Pidimme isän toivomuksesta kiinni ja äiti eli meidän lasten luona, niin kauan kuin voimia riitti, jonka jälkeen hän asui vielä jonkin aikaa palvelutalossa. Äidistä jouduimme luopumaan vuonna 2000.

Mieleeni on pysyvästi jäänyt se hetki, kun menin lapsuudenkotiini ensi kerran isän kuoleman jälkeen. Vaikka ajoin auton aivan portaiden eteen, ei keittiön verho heilahtanut eikä kukaan tullut rapuille vastaan. Itse oli kaivettava avaimet taskusta ja itse oli avattava ovi. Pohjalainen mies istui hetken autossa hiljaa, taisi itkukin tulla. Luonnossa oli kevät, mielessä syksy.

Syksyn jälkeen tulee talvi, jolloin luonnossa näyttää kasvikunta olevan elottomassa tilassa, kunnes jälleen kesä koittaa. Lyhyen ”talvilevon” jälkeen saa ihminenkin kerran herätä uuteen kevääseen, ikuiseen kesään. Saamme käydä sisälle kotiin, jossa aina ovet ovat avoimina ja isä rapuilla avoimin sylin toivottamassa lapsensa tervetulleeksi. Omat avaimet voimme unohtaa. Taivaan portit ovat aina avoimina Jeesuksen vereen turvaaville. Syksyn harmaudessa, luopumisen hetkillä, murheenkin alla, saamme olla onnellisia, että syntimme ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä kalliissa sovintoveressä. Viritetään jo nyt raikuva kiitos- ja ylistyslaulu Jumalalle, joka armosta antaa meille iankaikkisen elämän.