VANHA VIRSIKIRJA KERTOO

Vanhoista kätköistä löytyneet esineet ovat monissa kirjoittajissa herättäneet muistoja, jotka olivat jo vajonneet unholaan. Isoisän olkihattu inspiroi Tapio Rautavaaran tekemään hatusta kaikkien tunteman laulun, jonka taustat eivät kuitenkaan aivan varmasti todennettavissa. Mummon ullakolta löytynyt vaarivainaan kannel on saanut Lasse Heikkilän kirjoittamaan vaikuttavan kertomuksen sota-ajoilta. Varmaan lähes jokaisella on jonkinlaisia kokemuksien vanhojen esineiden uudelleen herättämistä muistoista.

Syntymäkotini kätköistä löytyi virsikirja, joka on painettu vuonna 1940. Se on siis 1938 hyväksytyn virsikirjan laitos. Kirja on nykyisen kirkkovirsikirjan kokoinen ja nahkakantinen. En muistanut enää tätä kirjaa, mutta heti kun näin sen, muistot palasivat. Se oli isäni käyttämä virsikirja, joka oli aina kirkkomatkoilla mukana, kun kirkoissa ei silloin vielä ollut seurakuntien hankkimia virsikirjoja. Kirjaa käytettiin aina siihen saakka, kunnes 1986 kirkossamme hyväksyttiin käyttöön uusi virsikirja. Monet kerrat kirjasta on veisattu virttä 301 Kirkasta oi Kristus meille ja 326 Kristuksen tähden menköön vain maailma tykkänään, jotka muistaakseni olivat Isäni lempivirsiä. Kirja on varsin hyväkuntoinen, vain yksi lehti on vaurioitunut. Sillä lehdellä ovat virret: 557 Jo joutui armas aika, 558 Taas kukkasilla kukkulat, 559 Maa vaikka synnin tähden, 560 Soi kunniaksi Luojan sekä 561 Oi Herra kaikkivaltias. En tiedä onko lehti repeytynyt runsaan käytön johdosta, vai löytyisikö syy meidän, hänen lastensa liian rajusta veisuusta. Nuorempi sisareni muisteli oppineensa löytämään tästä kirjasta virren 21 jo ennen kuin numerot olivat tuttuja. Virsi löytyi sillä perusteella, että virren toisen ja kolmannen säkeistön välissä oli kolme tähteä.

Kirjan etusivulle kirjoitettu merkintä herätti mielessäni monia kysymyksiä. Merkintää en ole aikaisemmin erityisesti huomioinut. Siinä on isäni käsialalla kirjoitettu ”Muistoksi, Jouluna 19 24/12 -41 Nestori”. Isäni nimi oli Jaakko Nestori. Nuoruudessaan hän käytti nimeä Nestori ja myöhemmin Jaakko-nimeä. Kirjan käyttöönotosta tulee siis ensi Jouluna kuluneeksi 70 vuotta, käyttökirjan iäksi aika pitkä aika. Isä ja äiti ovat menneet kihloihin vuonna 1941, aivan vähän ennen joulua. Olisiko virsikirjakin muistoa kihlamatkalta? Aivan pienen tilan viljelijälle nahkakantisen virsikirjan hankinta on saattanut olla taloudellisestikin merkittävä hankinta. Olisiko kihlapari veisannut yhdessä uudesta, uusitusta virsikirjasta jouluaamuna 1941, eli 70 vuotta sitten? Morsian oli edellisen vuoden kesällä menettänyt äitinsä. Olivatkohan hänellä nyt mielessä myös muistot äidistään, kun edessä oli oman perheen perustaminen. Millaiset yhteiset elämänodotukset heillä oli silloin mielessä? Millainen oli heidän uskonsa tulevaisuuteen silloisessa rauhattomassa maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Kysymykset jäävät vastausta vaille, kun en ole ymmärtänyt niitä ajoissa kysyä. Kumpikin veisaaja ovat saaneet päättää ajallisen matkansa Vapahtajaansa uskoen, mutta kirja puhuttelee yhä. Se johtaa ajatukset pyhien muiston äärelle. Pyhäinpäivänä saammekin yhtyä tuon vanhan kirjan virren 125 rukoukseen

Rauhan saivat pyhät Herran, Jotka kerran taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme, Kaipailemme Sinne taivaan kunniaan.

Auta, Herra, aina meitä Elon teitä Uskossa vain kulkemaan.
Auta, kun mä täältä lähden, Haavais tähden Pyhäis joukkoon joutumaan.