Kirjoitus Pohjankyrö-lehdessä 7.6.2012
Katastrofi uhkaa. Koko
maailman talous on rempallaan. Osakesalkut menettävät arvonsa. Monen elämäntyö
on vaarassa valua hukkaan. Amerikassakin työttömyysluvut kasvavat. Yhä uusia
valtioita näyttää ajautuvan ylikansallisen tuen varaan. Näkymät näyttävät edelleen
synkistyvän. Valoisampia aikoja ei ole näköpiirissä. Monet yksityisetkin
ihmiset, meidänkin maassamme, ovat velkakierteessä, vararikon partaalla, elävät
puutteessa. Varsinkin perheet, joissa on työttömyyttä, ovat ahtaalla.
Mistä apu? Ei
talousviisaatkaan näytä osaavan auttaa. Tuskin kukaan ihminen voi näyttää tietä
parempaan, mutta erityisen tärkeää tässä tilanteessa on, että luovumme yksilöinä,
kansakuntana ja kansoina itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta. Nyt on
lähimmäisen aika.
Lamat tulevat ja menevät.
Niitä seuraavat nousukaudet. Me saamme rukoilla ja toivoa, että uusi taloudellinen
nousukausi alkaisi pian ja ahdinko helpottaisi. Joskus yksityisen ihmisen
taloudellinen ahdinko on ratkennut yllättäen saadun perinnön avulla.
Ahdistavaa on myös meidän
hengellinen konkurssiuhka. Koko velkataakka, jonka olemme velkaa Jumalalle
rikkomuksistamme, kauhistaa. Ei näy mitään toivoa tai valoa. Vaikka kuinka
yrittäisimme ponnistella, ahdistus vain syvenee ja taakka kasvaa. Kukaan
ihminen ei voi tässä hädässä auttaa.
Entä olisiko hengellisen
perinnön mahdollisuus olemassa? Me olemme kasteessamme tulleet taivaallisen
Isän lapsiksi. Isä omistaa kaikki taivaan iankaikkiset aarteet. Hän on jo
maksanut meidän velkamme. Velkoja ei ole mitätöity joillakin yhteisesti
sovituilla prosenteilla, vaan ne ovat kokonaan poispyyhityt. Meidän velkojemme
maksuksi Jumala antoi oman Poikansa Golgatan ristille. Ajallisesta ahdingosta
päästäksemme meidän on nähtävä vaivaa, mutta näitä hengellisiä velkoja meidän ei
kannata edes yrittää maksaa. Saamme luottaa täydelliseen anteeksiantoon. Ainakin
tulevaisuutemme iankaikkisuudessa on turvattu. Sehän on kaikkein tärkein asia. Velkamme
anteeksisaaneina saamme laulella: ”Siis rauhassa kuljen nyt kotia päin ja laulelen armonsa
turvissa näin. Kun Jeesuksen rakkaus voimani on, se rauha ja riemu on loppumaton.
(SK 337:5)”.
Antti Näsi
Vähäkyrö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti