Kauhava Alakylän Metsästysmaja 9.5.2013
Metsäkirkko
APT 1:9–11. Kun hän oli tämän sanonut,
kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän
näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso,
heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat:
"Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus,
joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte
hänen taivaaseen menevän."
Olemme koolla täällä luonnon keskellä.
Kevät on pitkällä ja malttamattomana odottelemme ihanan kesän tuloa. Odotamme
uutta kasvukautta vainioille ja muuallekin meidän kauniin isänmaamme,
kauniisiin vihreisiin maisemiin. Kesän odotus, on tavallaan uuden
mahdollisuuden odotusta. Vaikea on tietää millainen kesä on tulossa ja mitä se
tuo tullessaan, mutta eikö mielissämme ole kuitenkin voimakas uuden ajanjakson
odotus.
Kirkkovuodessakin olemme aloittamassa
uutta jaksoa, kun olemme siirtymässä ns. pääsiäisajasta helluntaihin ja sen
jälkeiseen aikaan.
Luetussa Raamatun kohdassa myös
opetuslapset olivat uuden ajan kynnyksellä. He olivat seuranneet Jeesusta ja
olivat läpikäyneet hänen kanssaan monia erilaisia, dramaattisiakin tapahtumia.
Kuitenkin he olivat oppineet luottamaan Jeesukseen. Vaikka heidänkään usko ei aina
ollutkaan luja, kuitenkin he hakivat turvaa Jeesukselta ja olivat hänen
lähellään. Mutta nyt hän oli poissa. Varmaan mielessä kävi pelko siitä, miten
nyt pärjättäisiin. Ihmeissään he jäivät katselemaan taivaalle Jeesuksen perään,
kun pilvi vei hänet pois. He eivät varmaan osanneet mitenkään suhtautua
tapahtuneeseen. Niin yllättäen kaikki tapahtui, vaikka Jeesus oli poismenostaan
puhunut.
Viimeisinä sanoinaan ennen taivaaseen
astumistaan Jeesus oli luvannut opetuslapsille voimaksi Pyhän Hengen. Ei nekään
sanat ilmeisesti oikein vielä avautuneet opetuslapsille. He olivat aivan
neuvottomina tuijottelemassa Jeesuksen jälkeen.
Voisiko tämä kesän odotus, kirkkovuoden
jaksojen vaihtuminen, olla meillekin hengellisen muutoksen aikaa. Meidän ei
tarvitse tuijotella neuvottomana taivaalle Jeesuksen perään, ei meidän tarvitse
odottaa Hänen toista tulemistaan. Hän on täällä tänään meidän keskellämme. Elävä Jeesus Kristus on Pyhän Hengen
välityksellä keskuudessamme. Kasteessamme on meille
annettu Pyhän Hengen lahja. Hän on kansamme ja antaa meille voimaa taisteluissa.
Meillä on Raamattu, Jumalan sana, jota Pyhä Henki avaa meille. Raamatussa on
valtavan paljon asiaa, mutta seuraavassa kaksi tärkeintä ydin seikkaa, joita Pyhä Henki
kirkastaa meille.
Ensinnäkin Raamatun sana paljastaa,
millaisessa kunnossa sielumme tila on. Se on kuin keväinen tienvarsi, täynnä
roskaa ja likaa, inhottavaa kuraa, kaikenlaista turhaa, tarpeetonta rojua. Pyhä
Henki näyttää Raamatun sanan perusteella millaisilta me pohjimmiltaan olemme
Jumalan kasvojen edessä. Kun tienvarsien lumet sulavat, paljastuu valkean lumen
alta kamala saasta. Kun Pyhä Henki avaa silmämme näkemään todellisen tilamme,
silloin elämämme valherakennelmat ja kulissit luhistuvat ja totuus paljastuu.
Meille selviää, että omin asioinemme emme ole taivastiellä, vaan olemme matkalla kadotukseen.
Toinen asia, mitä Pyhä Henki haluaa
meille erityisesti kirkastaa. Hän haluaa sinun ymmärtävän, että Jumala rakastaa
sinua, juuri ystävä sinua. Niin paljon Jumala rakastaa sinua, epäonnistunutta
likaista, saastaista, että antoi oman Poikansa vuodattaa verensä Golgatan
ristillä kaikkien sinun syntiesi sovitukseksi. Jeesus kuoli, sen vuoksi, että
sinä saisit iankaikkisen elämän. Kaikki maaliman synnit on sovitettu, kaikki on
tehty valmiiksi. Valitettavasti niin monet hylkäävät tämän valmiiksi tehdyn
armon eivätkä sen tähden tule perimään iankaikkista elämää. Pelastuksessa on
kysymys siitä, uskomme Jeesukseen ja hänen tarjoamaan vapaaseen armoon.
Voimme pyytää Pyhää Henkeä kirkastamaan
meille Jumalan tahdon ja taivastien. Tänään Jumalan sana todistaa sinulle,
meille jokaiselle, että saat uskoa kaikki syntisi anteeksi annetuiksi Jeesuksen
pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tätä viestiä Pyhä Henki
erityisesti haluaa sinulle tänäänkin kirkastaa ja kun tämä kirkastuu, meissä alkaa
uusi kevät. Hengellisen talven jäät sulavat. Ihana uusi kevät ja kukoistava
kesä alkaa.
Pyhä Henki kuvataan usein tuullen
vireenä, humisevana leppeänä. Mutta siinä on kuitenkin voima, joka voi
vaikuttaa valtavia asioita. Emme voi tuulta käskeä puhaltamaan tai tyyntymään.
Voimme toki pyytää, että Jumala antaisi meille suotuisat säät, mutta käskeä
emme voi. Voimme rukoilla, mutta emme määräillä. Pyhä Henki vaikuttaa missä ja
miten Jumala parhaaksi näkee. Tiedämme, että kun leppeät kevät tuulet alkavat
puhaltaa, se sulattaa jäät ja herättää kasvun. Me saamme pyytää ja ruokoilla,
että Pyhä Henki puhaltaisi tänne Lakeuksien maahankin, herättäisi yhä uusia
ihmisiä näkemään ihanat lupaukset ja uskomaan syntien anteeksi saamiseen.
Ystävät! Eikö olisikin ihanaa nähdä tämä lakeuksien kansa yhä kasvavana
saattona, joka vaeltaa taivastiellä laulaen kiitoslauluja Jumalalle ja kerran
perillä valkovaatteisena joukkona Karitsan edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti