maanantai 24. marraskuuta 2014

HÄN ON JO!



Vähäkyrö srk-koti, SK-lauluilta 23.11.2014
Joh.5:24 Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: se, joka kuu­lee minun sanani ja uskoo minun lähet­täjää­ni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuo­mittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuo­lemasta elämään.”

Kirkossamme opetetaan Jumalan tahtoa mei­dän elämässämme. Kerrotaan, kuinka meidän pitäisi elää, että eläisimme Jumalan tahdon mukaisesti. Sitähän var­ten käskyt ovat olemassa, että me niiden mukaisesti eläisimme. Käskyt ja Jumalan sanassaan antamat muut elämän ohjeet ovat Jumalan oikeussäännöksiä, joidenka rik­komisesta julistetaan langettava tuomio. Niin kuin maallisen lain rikkomisesta tulee tuomio, samoin Jumalan säätämien ohjeiden rikkomisesta tulee tuomio. Tänään vietämme tuomiosunnuntaita, jolloin meitä muistutetaan tulevasta tuomiosta. Tuomio on kerran varmasti tu­le­va, eikä se tunne ehdollisia tuomioi­ta tai rahalla sovitettavia sakkorangaistuksia. Ran­gais­tuksena on kadotustuomio.

Jokaiselle meistä on Jumalan sanaa tutkiessamme, tullut varmasti selväksi, että me jokainen olemme, kilvoituksestamme huolimatta, näitä elä­män­ohjeita rikkoneet. Olem­me syyllisiä, olemme tuo­mion alaisia. Missä vietäm­me iankaikkisuutemme, taivaassako vai ka­do­­tuk­sessa?

Jumalan vanhurskaan oikeusjärjestyk­sen mu­kaan, meille kuuluu kadotustuomio. Teks­tissämme Jeesus kuitenkin sanoo: "se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähet­tä­jääni, on saanut ikuisen elä­män. Hän ei jou­du tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään”.

Jumala rakastaa meitä heikkoja ihmisreppa­noita ääret­tömän paljon. Niin paljon, että Hän antoi oman poikansa veren Golgatalla meidän tekojemme an­sait­seman tuomion sovitukseksi. Se tuomio, joka mei­tä oikeu­den mukaan odottaa, onkin jo sovitettu, etukäteen. Tuo­mari itse on sen maksanut oman Poikansa kuole­mal­la.  Jeesus sanoi; ”joka uskoo minun lähettäjä­äni, ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on saanut ikuisen elämän”.  Joka uskoo syntinsä ja rikko­muk­sensa anteeksi Jee­suk­sen ansion perusteella, häntä ei tuo ka­do­tustuomio kohtaakaan. Jos otam­me pe­lastuksen vastaan täysin lahjana, armosta, ei meillä ole hätää viimeisellä tuomiolla. Mutta niille, joille Jumala on vieras, Jeesuksen kuolema Golgatalla pilkan ai­he, puheet armosta silk­kaa hö­pö­tystä, heille kado­tus­tuomio on tä­näänkin edelleenkin todellisuutta. 

Kun elämänlanka kat­keaa tai viimeinen tuomiopäivä lähestyy, missä on silloin sinun turvasi. Onko se elämässäsi, jonka uskoit ole­van mallikelpoisen, onko se vaurau­dessasi, tai missä muussa?  Vai onko se uskossa Ju­malaan ja Hänen tarjoamaan syntien anteek­si saamiseen. Tämä viimeksi mainittu on ai­nut tie pe­lastukseen. Kaikki muut tiet vievät kadotukseen.
 
Huomaa vielä tarkasti sana: "Hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään". Joka us­koo Jeesuk­seen, hän on jo siirtynyt kuole­man alaisuudesta ian­kaikkiseen elämään. Jaottelu ei tapahdukaan viimeisellä tuomiolla, vaan se on jo tapahtunut, kun suostumme armoon, jonka valmistamiseen vaadittiin Juma­lan oman Pojan veri Golgatan ris­til­lä. Ei se käynyt helposti. Hinta oli Jumalalle käsittämättömän ko­va.  Mutta sinulta ei vaadita muuta kuin armon sanan kuulemista ja sen uskolla omistamista.

Kallis kuulijani! Saat tänäkin iltahetkenä us­koa kaik­ki syntisi anteeksi Jeesuksen ni­mes­sä ja kal­liis­sa sovintoveressä. Saamme aloittaa ian­kaikkisen elämä tä­nään. Hyvä on käydä alkamaan uutta kirkkovuotta armahdettuina, iankaikkisen elämän osallisina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti