EMME LANNISTU!

Seinäjoki Hyvän Paimenen kappeli 12.5.2014

2 Kor 4:16-18.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.

Kristityn elämässä vallitsee yhtä aikaa monia vastakkaisuuksia. On synti, mutta on niiden sovitus. On ahdistusta, on myös iloa. Opetus, jossa opetetaan, että uskovalla kristityllä olisi kaikki hyvin jo täällä ajassa vaeltaessamme, on väärin. Raamattu ei anna sellaista kuvaa. Missään Raamatun kohdassa ei ole sanottu, että uskovan ajallinen elämä olisi helppoa. Siinä on aina erilaista sairautta, tuskaa ja ahdistuksia, yhtälailla kuin epäuskoisenkin elämässä. Monet Raamatun tekstit, varsinkin Paavalin kirjeet, antavat päinvastoin kuvan siitä, miten uskova ihminen saa osakseen kasvavaa pilkkaa ja kiusaa maailman taholta. Uskon myötä kasvaa myös ahdistus. Syvenevä usko aiheuttaa kasvavaa pilkkaa. Missä usko kasvaa, siellä kiusaajaakin käy ahkerammaksi.  Sellainen opetus, että ihminen ei elä oikeassa uskossa, jossa hänellä on vaivoja ja vastoinkäymisiä, on todella vastuuton harhaopetus. Tällaisella opetuksella saatamme ihmisiä epätoivoon ja jopa uskon hylkäämiseen. Niin sanottu menestysteologia opettaa, että uskova ihminen menestyy elämässään. Hänellä ei ole taloudellisia vaikeuksia, hän pystyy tekemään ihmetekoja. Ihmisen edellytetään pystyvän samoihin tekoihin, mitä Jeesus Jumalan voimasta teki. Ellei näin ole, ei ihmisen usko ole aitoa. Tällaista harhaa kuulemme nykyisinkin, sitä varokaamme.

Koska uskovan elämä on täynnä kasvavaa pilkkaa ja ahdistusta, miten me sen kestämme. Vaikea meidän on taipua tällaiseen elämään. Mieluimmin haluaisimme elää mukavasti, vailla huolia, kipuja ja murheita. Kuinka jaksamme kantaa jopa koko elämän ajan kestäviä sairauksia ja vaivoja.

Kirjeessään korinttilaisille Paavali kertoo omasta elämäntilanteestaan, vaikeuksista, joita hänen elämässään oli. Nuo Paavalin sanat ovat kuitenkin sovellettavissa kaikkiin kristittyihin, meihinkin. Meidän ulkonainen ihminen murtuu. Alkuperäistekstin sana voitaisiin kääntää jopa sanalla maatuu. Ihmisen murtuminen voi tapahtua monilla eri tavoilla; vainojen, pahoinpitelyjen, sairauden tai vanhenemisen muodossa. Ulkonainen ihminen meissä on hyvin hauras ja altis vahingoittumaan.

Kristityn olemukseen kuuluu myös sisäinen ihminen, jota ulkoiset vaarat ja ahdistukset eivät voi vahingoittaa. Sisäinen ihminen on kiinnittynyt Kristukseen. Tuo sisäinen ihminen vain kasvaa ja vahvistuu näissä ahdistuksissa. Kristittynä uskossa eläen tuo sisäinen ihminen uudistuu jatkuvasti, päivittäin, hetkittäin. Vaikka ulkoinen ihminen kerran maatuu, sisäinen ihminen elää Kristuksessa iankaikkisesti. Näin ajallinen, kuitenkin lyhyen ajan kestävä ahdinko tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Huomaa, että ahdinko voi kestää enintään meidän ihmiselämämme ajan, mutta se tuottaa meille ikuisen, iankaikkisen ilon. Tämä tieto sai Paavalin kestämään ahdistukset. Se on myös meidän voimamme. Kestämme hetkisen mitä vain, kun tiedämme saavamme iankaikkisen kirkkauden. Painaako vaakakupissa iankaikkinen ilo ja kirkkaus enemmän kuin hetkellinen ja iankaikkisuutta silmälläpitäen loppujen lopuksi kevyt ahdistus.

Vaarana on kuitenkin, että kiinnitämme katseemme liiaksi näihin näkyviin asioihin, ulkoisen ihmisen kärsimyksiin ja unohdamme sen, mikä on vasta tulossa ja meidän silmiltämme vielä näkymättömissä. Kieriskelemme ahdistuksissamme niin, että katse tulevaan unohtuu kokonaan.

Jeesus kävi läpi tuskan ja ahdistuksen. Hän todella koki valtavan kärsimyksen. Meidän ajalliset vaivamme eivät ole mitään Jeesuksen kärsimysten rinnalla. Hän meni ristinkuolemaan meidän tähtemme. Hän nousi ylös ja astui ylös taivaaseen. Näin hän avasi meillekin taivaan portit, joista saamme kerran astua sisään iankaikkiseen iloon. Hän on kerran tuleva hakemaan meidän taivaan kotiin. Tätä hetkeä odottaessamme käännämme katseemme omista vaivoistamme ja synneistämme Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan ja ylösnousemiseen. Saamme jättää ahdistukset, vaivat ja syntitaakkamme Jeesuksen hoidettavaksi. Saamme uskoa syntimme anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin me luomme katseen tulevaan, näkymättömään, joka kestää ikuisesti.

Sen vuoksi me emme lannistu, emme anna periksi, vaan ahdistuksista huolimatta kiitämme ja iloitsemme jo nyt ikuisesta kirkkaudesta.