KAKSI MIELIKUVAA VIA DOLOROSALTA

3.4.2015 Vähänkyrön kirkko, Ristinjuhla

Matt 28:6. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi.

Kaksi mielikuvaa Jerusalemista, joista ensimmäinen tapahtui vajaa 2000 vuotta sitten. Silloin meluisa päivä oli kääntymässä iltaan. Aikaisemmin päivällä kansanjoukot olivat huutaneet maaherralle kiihkeitä kiristyshuutoja saadakseen syyttömälle tuomion. He olivat huutaneet suuren rikollisen vapaaksi, mutta syyttömälle he huusivat tuomiota. Meluava joukko oli tuomion julistamisen jälkeen kulkenut pilkkahuutoja huutelevana saattona ristiään kantaneen perässä kaupungin ulkopuolelle. Varmaan meteli oli ollut suuri silloinkin, kun tuomittua naulattiin ristinpuulle Golgatan kummulla. Mutta kun Hän antoi henkensä, tuli pimeys, maat järkkyivät. Kansa kaikkosi pian ja meteli rauhoittui. Syytön oli antanut henkensä koko maailman synnin sovitukseksi. Vain muutama läheinen ystävä oli enää paikalla. Suuri Pääsiäisjuhla oli lähellä. Sabatin rauha oli laskeutumassa kaupunkiin. Itämaisen illan jo hämärtyessä nämä muutamat ystävät hautasivat Jeesuksen kallioon louhittuun hautaan, jonka Josef Arimatialainen oli itseään varten rakennuttanut ja luovutti nyt Jeesuksen hautapaikaksi. Josef oli arvostettu Korkeimman neuvoston jäsen, joka kuitenkin oli salaa Jeesuksen opetuslapsi. Toinenkin salaopetuslapsi Nikodemus oli hautauksessa mukana. Kun syntiuhri oli annettu, nämä arat veljetkin uskalsivat tulla esiin. Uhri toi ihmisten keskuuteen rauhan, meteli hiljeni.

Toinen tapahtumakuva on ajalta noin 1950 vuotta myöhemmin. Silloinkin oli Jerusalemin vanhassa kaupungissa kova meteli ja väenpaljous. Kapea Via Dolorosa tungeksi täynnä väkeä. Jokaisessa kohdassa, missä Jeesus oli tuskien tiellä pysähtynyt tai Hänelle jotain tapahtunut, on kyltti, jossa kerrotaan tapahtumasta. Näillä jokaisella pysäkillä oli kerääntyneenä suuri määrä ihmisiä. Siellä tungoksen keskellä olin minäkin yrittämässä kulkea tietä eteenpäin. Melu ja tungos kuuluvat seudun tavalliseen elämän menoon. Ei elämä silloin ollut mitään poikkeuksellista. Tungos ja melu kuuluvat vaan sielläpäin elämän tyyliin. Väkeä on paljon ja kujat kapeita. Matkamme jatkui Puutarhahaudalle. Siellä oli rauhallista kauniin puiston ympärillä, vaikka ihmisiä oli sielläkin paljon. Päästäkseen käymään haudan sisällä tai edes kurkistamaan sinne, piti pitkään jonottaa paahtavassa helteessä. Vain muutama ihminen kerrallaan pääsi hautaan tutustumaan. Viimein tuli minunkin vuoro päästä haudansuulle. Sain nähdä paikan, mihin Jeesuksen läheiset ja salaopetuslapset olivat hänet panneet, paikan, missä Jeesus oli ollut haudattuna. Siitähän ei voida olla varmoja, onko tuo Puutarhahauta aivan oikea Jeesuksen hautapaikka, mutta varmaan paikka oli ollut samanlainen. Saimme todeta, että hauta oli nyt tyhjä.

Sykähdyttävin kokemus itselleni oli kuitenkin haudan porttiin kiinnitetty englanninkielinen kyltti, josta tajusin sanat: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös”. Kyltti kertoi, että olimme väärässä osoitteessa. Olimme tulleet väärään paikkaan. Ette te Häntä voi täältä löytää. Tuon sanan ja tuon hetken muistan koko elämäni ajan.

Tänä iltana muistamme Jeesuksen hautaamista, mutta me saamme samalla lohduttautua tyhjän haudan viestillä. Ei Jeesus ole löydettävissä kuolleitten joukosta, hän on noussut ylös, Hän elää. Hän on löydettävissä sanassa ja sakramenteissa, sieltä missä elävä seurakunta kokoontuu.

Tuomittiinko Jeesus kuolemaan syyttömänä? Kyllä ja ei. Hänellä ei ollut pienintäkään omaa syntiä tai laiminlyöntiä. Mutta kuitenkin hänen taakkansa oli raskas. Hänen päällään oli koko maailman hirmuinen syntikuorma, jonka hän kantoi ristinpuulle ja sovitti omalla hengellään. Siinä mukana oli sinunkin syntisi. Kun Jeesus kolmantena päivänä nousi kuolleista, Hän avasi sinunkin haudan salvat. Ystävä hyvä! Sinä saat tänäänkin uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja Golgatalla vuotaneessa sovintoveressä. Saat uskoa myös, että Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen kasteessa liitettynä, sinullekin kerran avautuvat taivaan portit ja iankaikkinen elämä.

Johan Sebastian Bachin mahtavan Johannes-passion lopussa kuoro laulaa Jeesuksen hautaamisesta kertovan resitatiivin taustalla laulua:

”Lepää rauhassa, pyhä ruumis, jota en enää itke. Lepää ja saata minutkin lepoon! Hautaa, joka on sinulle määrätty, ei tuska enää verhoa, vaan se aukaisee minulle taivaan ja sulkee helvetin portin”.

Rukous: Rakas Vapahtaja, sinä voitit ristillä pahan vallan ja avasit meille taivaan. Sinä olet hyvä paimen, sinä annoit henkesi meidän edestämme. Me kiitämme sinua rakkaudestasi. Lahjoita meille armo, jonka olet ansainnut kärsimiselläsi ja kuolemallasi. Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. Amen.